Tiede

Suomalaisen professorin kehittämä tekoäly rökitti pokerin huippuammattilaiset: ”Se oli vähän masentavaa”

Ihminen joutui lopulta taipumaan koneelle myös pokerissa.

Tekoäly valtasi ihmisälyn viimeisen linnakkeen älypeleissä, kun kone peittosi ammattipelaajat kahden pelattavassa Texas hold ’em -pokerissa Yhdysvaltain Pittsburghissa.

Neljä pokerin huippuammattilaista pelasi pelasi Libratus-tekoälyä vastaan Pittsburghin kasinolla aamusta iltaan 20 päivän ajan. Tähän asti ihmiset ovat päihittäneet koneen, kun on panoksille ei ole asetettu rajoituksia. Nyt kävi toisin.

”Ajattelin, että voitto saattaisi tulla, mutta ei se ollut mitenkään varmaa. Suurin yllätys oli voiton marginaali. Se oli iso”, sanoo Libratuksen toinen rakentaja, suomalainen Tuomas Sandholm.

”Tämä on virstanpylväs tekoälylle.”

Sandholm, 48, on kotoisin Helsingistä ja valmistunut aikoinaan tuotantotalouden diplomi-insinööriksi Espoon Otaniemestä Teknillisestä korkeakoulusta eli nykyisestä Aalto-yliopistosta.

Sen jälkeen tie vei Yhdysvaltoihin, ja sille tielle Sandholm jäi. Hän väitteli tekoälystä Massachusettsin yliopistossa Amherstissa ja on nyt professorina Carnegie Mellon -yliopistossa.

Sandholm on kovan luokan tekijä niin sanotussa kombinatorisessa optimoinnissa, jossa pyritään löytämään paras ratkaisu, kun vaihtoehtoja on paljon.

Hän on rakentanut Libratus-ohjelman yhdessä tohtoriopiskelijansa Noam Brownin kanssa.

Sandholm ja Brown selittävät kokeen merkitystä ennen turnausta kuvatulla videolla englanniksi.



Tekoäly on jo aiemmin nujertanut ihmiset tammessa, sakissa ja gossa. Pokerissa se on vaikeampaa, koska päätökset täytyy tehdä epätäydellisten tietojen varassa.

Lautapeleissä koko tilanne on näkyvillä, mutta pokerissa ei voi tietää, mitkä kortit vastustajalla on kädessä.

Kaiken lisäksi teoälynkin pitäisi pystyä bluffaamaan. Sen Libratus myös teki.

Brown sanoi Guardian-lehdelle, että se herätti samalaisen ylpeyden tunteen kuin vanhemmalla lapsestaan.

”En minä käskenyt sitä tekemään niin. En arvannut että se edes pystyisi siihen. On tyydyttävää että luonut jotain, joka osaa tuollaista”, Brown sanoi.

Aivot vastaan tekoäly -turnauksessa konetta vastaan asettui neljä lajin huippupelaajaa, Dong Kim, Jason Les, Jimmy Chou ja Daniel McCauley.

Vedonlyöntitoimistot uskoivat ihmisen voittoon.

”Kansainväliset vedonlyöntisivustot olivat laitaneet tekoälyn 4–1 tai 5–1 -altavastaajaksi”, Sandholm kertoo.

Libratus voitti kuitenkin 14,7 big blindia sadalla kädellä, mikä saattaa kertoa jotain pokerin harrastajille.

Se keräsi turnauksessa 1,7 miljoonan dollarin voitot – tosin vain kuvitteellisesti.

Sandholm oli hankkinut turnaukselle sponsorit, mutta näiltä saadut 200 000 dollaria menivät häviäjille eli konetta vastaan urhoollisesti taistelleille ammattilaispelaajille siinä suhteessa, miten hyvin he koneelle pärjäsivät.

Pokeriammattilainen Jason Les luonnehti kokemusta ”vähän masentavaksi”.

”Jos pelaa ihmistä vastaan ja häviää, voi keskeyttää. Nyt meidän piti saapua ottamaan kuonoomme joka päivä 11 tuntia päivässä. Se oli todella erilainen kokemus, kun ei ole tottunut häviämään kovin usein”, hän sanoi Guardianissa.

Viisi vuotta sitten Les pelasi saman turnauksen toista tekoälyä vastaan. Silloin Les ja kumppanit vielä voittivat.

Vuonna 2015 kanadalaisen Albertan yliopiston tutkijat onnistuivat jo tekemään ohjelman, joka päihitti ihmisen rajatuin panoksin pelattavassa pelissä. Tässä pelimuodossa panokset sai asettaa vapaasti.

Sandholm pelaa itsekin pokeria, mutta hän kiinnostui siitä algoritmien vuoksi eikä päinvastoin.

Tekoäly Libratusta ei ole ohjelmoitu erityisesti pokerinpelaajaksi, vaan siihen on tehty algoritmit, joita se voi käyttää pokerin tai minkä tahansa muun pelin oppimiseen ja ratkaisemiseen.

”Eikä vain hupipelien.”

Se pystyy tekemään strategisia ratkaisuja vaikkapa neuvotteluissa, huutokaupoissa ja sotilaallisissa tilanteissa.

Turnaustuloksen laajempi merkitys onkin Sandholmin mukaan se, että tekoäly on epätäydellisen tiedon varassa tehtävässä strategisessa päättelyssä kehittynyt paremmaksi kuin parhaat ihmiset.

Korjattu 2.2. klo 14.25 Sandholmin ikä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tekoäly
  • Pokeri
  • Tiede

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    3. 3

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    6. 6

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    7. 7

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    8. 8

      Vastaus terrorismille löytyy suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksista

    9. 9

      Turun puukotuksista epäilty on uhattu tappaa – Sairaala toimii normaalisti ylimääräisten vartijoiden valvomana

    10. 10

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    7. 7

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    8. 8

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Turun puukotuksista epäilty on uhattu tappaa – Sairaala toimii normaalisti ylimääräisten vartijoiden valvomana
    3. Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”
    4. Perussuomalaisten Leena Meri vaatii hallitusta toimimaan sen puolesta, että Välimeri suljetaan laittomalta siirtolaisuudelta
    5. Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”
    6. Helsinkiläispari löysi asunnolleen ostajan, vaikka edessä oli kallis putkiremontti – Kannattaako asunto myydä ennen remonttia vai vasta sen jälkeen?
    7. Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin
    8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti vaikutti vähän ennalta arvattavalta, mutta oli käytännössä järisyttävä
    9. Neuvolat ovat auttaneet lapsia yli sata vuotta
    10. Tekeytyikö runoilija Ezra Pound hulluksi välttyäkseen kuolemantuomiolta? Seurauksena oli 13 vuotta mielisairaalassa
    11. Natsit kuljettivat nuoren Franczekin keskelle Lapin karua erämaata pakkotyöhön – Pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle
    12. Näytä lisää