Valikko
Tiede

Tutkimus osoitti todeksi: millainen isäntä, sellainen koira

Omistajan luonteella on enemmän vaikutusta koiran stressiin kuin sen omalla luonteella.

Sanotaan että koirat ja niiden omistajat alkavat muistuttaa toisiaan. Itävaltalaiset tutkijat ovat osoittaneet, että asiassa on perää. Omistajan ahdistus vaikuttaa myös koiraan. Toisaalta hyväntuulinen ja luottavainen lemmikki voi tehdä isäntänsä tai emäntänsä rennommaksi.

Yli 130 koiraa ja omistajaa kävi läpi koesarjan, jossa havainnoitiin parivaljakon fysiologisia reaktioita pelottavan, mustapukeisen ihmisen kohtaamiseen ja haastavaan tehtävään.

Molemmilta mitattiin sydämen sykettä, stressihormoni kortisolin määrä ja niiden vaihteluita. Suuri vaihteluväli kertoo tehokkaasta sopeutumisesta haasteisiin ja palautumisesta stressaavan tilanteen jälkeen.

Sekä koiran että ihmisen luonteesta arvioitiin kyselyiden avulla viittä persoonallisuuspiirrettä. Ne olivat neuroottisuus, ulospäinsuuntautuneisuus, avoimuus kokemuksille, sovinnollisuus ja tunnollisuus.

Tulos oli, että koirat ja niiden omistajat vaikuttivat toistensa stressinsietoon. Ihminen oli kuitenkin parivaljakon vaikutusvaltaisempi osapuoli.

Koiran luonne, sellaisena kuin omistaja sen kyselyssä kuvasi, ei näyttänyt suoraan vaikuttavan koiran stressiin. Sen sijaan omistajan luonteella oli vaikutusta sekä omaan että koiran stressihormonin vaihteluun, tutkijat raportoivat Plos Onessa.

Omistajan sovinnollinen luonne ennusti hyvää molemmille. Neuroottisten ja ahdistuneiden omistajien koirat selvisivät stressitilanteista heikommin kuin muut.

”Tuloksemme sopivat yhteen arkikokemuksen kanssa. Omistaja ja koira ovat kiinteä pari ja vaikuttavat toistensa stressinhallintaan”, sanoi Iris Schoberl Wienin yliopistosta BBC:n tiedeuutisille.

Koirat aistivat Schoberlin mukaan herkästi omistajansa tunnetiloja ja mukautuvat niihin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • koira

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pohjois-Korean ohjus osui Japanin talousvyöhykkeelle – Japani raivoissaan, Yhdysvallat varoitti sodan kauheuksista

    2. 2

      Miehet puukottivat toisensa sairaalakuntoon Helsingin Hakaniemessä – lapsiperheet kauhistelivat tapahtumia aivan vierestä

    3. 3

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    4. 4

      Opettaja, kiitos vesisodasta, ryhmähalista ja tilaisuudesta paeta – tässä nerokkaimmat ideat ja opettajat Helsingin ­seudulta

    5. 5

      Terveyssovellusten markkinat ovat kuin ihmelääke­kauppiaiden villi länsi, sanovat tutkijat – On myytti, että kaikkien pitäisi kävellä 10 000 askelta päivässä

    6. 6

      Kaurabuumi jyllää – nyhtökaurailmiö siivittää kasvua, mutta ikisuosikki on yhä ykkönen

    7. 7

      Keuhkosyöpä osoittautui persoksi sokerille – tutkijat haluavat selvittää, voiko syövän kasvuun vaikuttaa ruokavaliolla

    8. 8

      Oppositio: Sote-uudistus tuhoaa Uudenmaan vanhus- ja sosiaalipalvelut – ”Tässä ollaan ottamassa hirveitä riskejä”

    9. 9

      Jos presidentti Mauno Koivisto olisi kuollut lauantaina 13.5., olisiko seuraavana päivänä liputettu äideille vai noudatettu suru­liputusta?

    10. 10

      Suomalaiselokuvalle palkinto Cannesissa, tekijät löivät ylävitosia ja Oscar-voittajakin kehui –”On tämä huikea juttu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    2. 2

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    3. 3

      Ylen Jääskeläinen JSN-puheistaan: ”Sanotaan se nyt suoraan, mokasin varomattomalla lausunnolla”

    4. 4

      Miehet puukottivat toisensa sairaalakuntoon Helsingin Hakaniemessä – lapsiperheet kauhistelivat tapahtumia aivan vierestä

    5. 5

      F1-sarjakin irvailee Räikkösen olemukselle – yksi kuva palkintopallilta kiteyttää Räikkösen tunnelmat: ”Tämä oli yksi niistä päivistä”

    6. 6

      Sipilän keskusta on vajonnut takaisin lähes kannatuksensa lähtökuoppaan – Mitä tapahtui?

    7. 7

      ”Se oli totuuden hetki” – Ranskan Macron kertoi, miksi hän kätteli niin pitkään Trumpia

    8. 8

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    9. 9

      Jos presidentti Mauno Koivisto olisi kuollut lauantaina 13.5., olisiko seuraavana päivänä liputettu äideille vai noudatettu suru­liputusta?

    10. 10

      Kuuro Tomas Vaarala on lähettänyt yli 60 työhakemusta mutta ei pääse edes palkattomaan harjoitteluun – ”Haluaisin vain samalle viivalle muiden kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    4. 4

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    5. 5

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    6. 6

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    7. 7

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    8. 8

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    9. 9

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    10. 10

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    11. Näytä lisää