Tiede

Ebola levisi epidemiaksi, koska osa sairastuneista oli supertartuttajia

Ebolavirus ei yleensä tartu kovin helposti ihmisestä toiseen, mutta pari vuotta sitten koetun epidemian takaa löytyi supertartuttajia, joista kustakin tauti levisi jopa kymmeniin ihmisiin.

Pari vuotta sitten läntisessä Afrikassa riehuneen ebola-viruksen uutisointi herätti ristiriitaisia tunteita. Huolestuneita rauhoiteltiin kertomalla, että pelätty ebola tarttuu heikommin kuin influenssa.

Toisaalta Maailman terveysjärjestö WHO kertoi taudin tarttuneen ainakin yli 28 000 ihmiseen, joista yli 11 000 kuoli.

Epidemian leviäminen nähtyihin mittasuhteisiin selittyy supertartuttajilla, vahvistaa tuore tutkimus. Sen mukaan vain kolme prosenttia sairastuneista aiheutti yli 60 prosenttia tartunnoista.

Turkijat epäilivät supertartuttajien osuutta jo tuoreeltaan, mutta nyt Pnas-tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoitti uumoilut todeksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Aiempien tutkimusten perusteella ebolapotilaan tiedettiin tartuttavan taudin keskimäärin korkeintaan yhteen toiseen ihmiseen. Tauti on siksi hyvin hallittavissa sen jälkeen, kun potilas on saatu sairaalahoitoon tai muuten eristettyä terveistä.

Länsi-Afrikan oloissa kaikkia sairastuneita ei kuitenkaan saatu hoitoon kodin ulkopuolelle. Tutkimuksen perusteella supertartuttajat löytyivät juuri näiden potilaiden joukosta. Tyypillisesti he olivat alle 15-vuotiaita lapsia tai yli 45-vuotiaita aikuisia.

Näistä potilaista virus levisi poikkeuksellisen voimakkaasti ympäröivään yhteisöön. Riskiä lisäsi entisestään he, jos he myös kuolivat tautiinsa kotonaan.

Tutkijat pitävät havaintoaan merkittävänä. Siitä voi olla apua tulevien epidemioiden hallinnassa, he kertovat tiedotteessa.

Jotta sinänsä heikosti tarttuva ebola saadaan aisoihin, pitää terveydenhoitohenkilökunnan etsiä hoidon piiriin henkilöitä, jotka täyttävät todennäköisen supertartuttajan kriteerit.

Aiempien tutkimusten perusteella supertartuttajilla on ollut keskeinen rooli myös takavuosien sars- ja mers-epidemioiden synnyssä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tartuntataudit
  • Ebola
  • virukset
  • Tiede

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Pettyneet äänestäjät nostivat valtaan räyhääjän, joka haluaa keskustella holokaustista – Saksa ei ole normaali maa, ja siksi äärioikeiston esiinmarssi on erityisen huolestuttavaa

    4. 4

      Pikkuruinen kustantamo onnistui myymään suomalaisille viikossa noin 20 000 kirjaa – koska ei polttanutkaan niitä: ”Taloudellisesti tässä ei ole mitään järkeä”

    5. 5

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    6. 6

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    7. 7

      Stockmannin hallituksen puheenjohtaja Jukka Hienonen myi osakkeitaan kuukausi sitten – tänään yhtiö antoi tulosvaroituksen ja kurssi putosi

    8. 8

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    9. 9

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    10. 10

      Tutkimus: Keski-iässä paino nousee kuin itsestään – Vähäinenkin liikunnan lisäys auttaa ehkäisemään painonnousua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    5. 5

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    6. 6

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    7. 7

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    8. 8

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    9. 9

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    10. 10

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Yksi henkilö kuoli kopteriturmassa Pohjois-Ruotsissa
    3. Onnettomuus Ruotsin Aurora-suursotaharjoituksessa: Matkustajajuna törmäsi armeijan panssariajoneuvoon ja suistui raiteilta – ainakin neljä ihmistä loukkaantui
    4. Macron piti rohkean EU-linjapuheen – EU:lle tiiviimpi yhteinen puolustus, uudet säännöt eurovaaleihin ja komissaarien määrä alas
    5. HIFK:n seurajohto vakuuttaa: päävalmentaja Ari-Pekka Selinin potkuille ei ole mitään syytä – ”Minulla on hyvä asema, pelolle ei kannata antaa valtaa”, sanoo Selin
    6. Ihmisiä pitää kouluttaa rohkeammin uudelleen ja työllisyyttä täytyy tukea – nobelistit Ahtisaari ja Holmström keskustelivat talouden vakaudesta ja demokratiasta
    7. Tunti sitten
    8. Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”
    9. Stockmannin hallituksen puheenjohtaja Jukka Hienonen myi osakkeitaan kuukausi sitten – tänään yhtiö antoi tulosvaroituksen ja kurssi putosi
    10. Trump: Pohjois-Korea kidutti vangitsemaansa amerikkalaista – kuolleen opiskelijan vanhemmat pitävät diktatuuria terroristivaltiona
    11. Pettyneet äänestäjät nostivat valtaan räyhääjän, joka haluaa keskustella holokaustista – Saksa ei ole normaali maa, ja siksi äärioikeiston esiinmarssi on erityisen huolestuttavaa
    12. Syyttäjä vaatii sarjakuristajana tunnetun miehen vangitsemista välittömästi – perusteena riski uusista väkivaltarikoksista
    13. Näytä lisää