Tiede

Isät elävät pitempään kuin miehet, joilla ei ole lapsia

Jälkikasvun hankkiminen pidentää eliniänodotetta etenkin miehillä.

Vauvan kanssa valvotut silmäpussit ja teini-ikäisen aiheuttamat harmaat hiukset eivät ehkä tunnu pidentävän ikää. Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan ne saattavat kuitenkin niin tehdä.

Laajan, liki puolitoista miljoonaa ihmistä käsittäneen seurantatutkimuksen mukaan lasten hankkiminen lisää eliniänodotetta niin miehillä kuin naisilla.

Tutkittavat olivat syntyneet Ruotsissa vuosien 1911 ja 1925 välillä, ja heidän elämäänsä seurattiin vuoteen 2014 asti paikallisen väestörekisterin avulla.

Tutkijat yhdistelivät tietoja henkilöiden koulutuksesta, siviilisäädystä ja lasten määrästä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Odotetusti tutkittavien riski kuolla kunakin kalenterivuonna kasvoi sitä mukaa, kun heille karttui lisää ikää. Riski oli kuitenkin suurempi lapsettomilla kuin heillä, joilla oli vähintään yksi jälkeläinen.

Esimerkiksi 80-vuotiaan lapsia saaneen miehen todennäköisyys kuolla seuraavan vuoden aikana oli 7,4 prosenttia ja hänen lapsettoman ikätoverinsa 8,3 prosenttia.

Ero lapsettomien ja lapsellisten eliniänodotteessa kasvoi iän myötä erityisesti miehillä. 90-vuotiaana eroa kuoleman todennäköisyydessä oli miehillä 1,47 prosenttiyksikköä ja naisilla 1,10 prosenttiyksikköä.

Naimattomilla miehillä lasten olemassaolo pienensi kuolemanriskiä kaksi kertaa niin paljon kuin aviossa elävillä.

Tutkijat epäilevät eron johtuvan siitä, että naimattomat miehet ovat ikääntyessään enemmän lastensa varassa kuin naimisissa olevat.

Seuratun ikäluokan naimattomat miehet olivat tyypillisesti muita huonommin koulutettuja, kun taas naimattomien naisten laita oli päinvastainen.

Toisin kuin joissain aiemmissa tutkimuksissa on esitetty, lasten sukupuolella ei ollut vaikutusta vanhempien eliniänodotteeseen.

Tytärten on perinteisesti ajateltu huolehtivan ikääntyvistä vanhemmistaan. Ikäihmisen eliniänodote voi kuitenkin joskus olla kiinni vain kyvystä puolustaa omia etuja ja sukkuloida monimutkaisessa terveydenhoitojärjestelmässä. Siinä pojista voi olla hyötyä yhtä lailla kuin tyttäristäkin, ruotsalaistutkijat summaavat.

Tutkimuksen julkaisi Journal of Epidemiology & Community Health.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elinikä
  • isyys
  • Tiede

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    3. 3

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    4. 4

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    5. 5

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    6. 6

      Viisi asiantuntijaa pitää minua työkyvyttömänä – miksi eläkevakuutusyhtiön lääkärit saavat päättää toisin edes näkemättä minua?

    7. 7

      Tässä on Suomen vaarallisin kortteli – koko maan riskialtteimmista risteyksistä kolme ympäröi pientä aluetta Taka-Töölössä

    8. 8

      Näin sinkkuja sorretaan yhteiskunnassa – yksinasuvia syrjitään niin verotuksessa kuin ruokaostoksillakin

    9. 9

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    10. 10

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    4. 4

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    5. 5

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    6. 6

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    7. 7

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    9. 9

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    10. 10

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää