Tiede

Viime vuosi oli ennätyslämmin – suomalainen tutkimus osoittaa, miten pohjoinen lämpenee

Planeetan kuumeilu paljastuu Maailman meteorologisen järjestön vuosiraportista.

Viime vuosi rikkoi lämpöennätykset ilmassa ja merissä, vahvistaa maailman meteorologisen järjestön WMO:n vuosiraportti. Sään ääri-ilmiöt ovat myös jatkuneet kuluvan vuoden puolelle.

Tiistaina julkistetun raportin mukaan ilmakehä oli viime vuonna 1,1 astetta lämpimämpi kuin esiteollisena aikana. Lämpöä oli 0,06 astetta enemmän kuin vuonna 2015, jolloin edellinen ennätys tehtiin.

”Lämpötilan nousu käy yksiin muiden ilmastojärjestelmän muutosten kanssa”, toteaa järjestön pääsihteeri ja Ilmatieteen laitoksen entinen pääjohtaja Petteri Taalas tiedotteessa.

Ilmojen ohella meret lämpenivät ennätyslukemiin. Lisäksi merenpinta jatkoi nousuaan. Pohjoinen napajää oli keskimääräistä vähäisempää pitkin vuotta.

Ilmakehä on viimeiset 16 vuotta ollut joka vuosi ainakin 0,4 astetta lämpimämpi kuin pitkän aikavälin keskilämpö 1961–1990. Tätä jaksoa WMO pitää perustasona, johon muutoksia verrataan.

Viime vuotta lämmitti kasvihuonepäästöjen lisäksi El Niño -ilmiö. Voimakas El Niño nostaa ilmakehän keskilämpöä tyypillisesti 0,1–0,2 astetta.

El Niñolla tarkoitetaan eteläisellä Tyynellä valtamerellä tapahtuvaa tuuliolojen ja merivirtojen muutosta. Sen johdosta Etelä-Amerikan pohjoiset rannikkovedet lämpenevät voimakkaasti.

El Niño nostatti myös merenpintaa vuoden 2016 alussa ennätyslukemiin. Merijää sitä vastoin supistui maailmanlaajuisesti yli neljä miljoonaa neliökilometriä tavanomaisesta.

Uudet tutkimukset osoittavat, että valtameret ovat lämmenneet vielä enemmän kuin on aiemmin raportoitu, sanoo WMO verkkosivullaan.

”Ilman voimakasta El Niño -ilmiötäkin näemme tänä vuonna hämmästyttäviä muutoksia, jotka haastavat ilmastojärjestelmän ymmärryksemme. Olemme nyt kartoittamattomalla alueella”, sanoo maailman ilmastontutkimusohjelman johtaja David Carlson.

Pohjoisella napa-alueella on ollut tänä talvena kolme lämpöaaltoa. Etelänavalla puolestaan jääpeite on kutistunut ennätyksellisen pieneksi vastoin viime vuosien trendejä.

Arktisen alueen muutos ja sulava jää saa aikaan virtausten muutoksia niin meressä kuin ilmakehässä. Suihkuvirtausten myötä muutokset heijastuvat eri puolille maailmaa.

Näiden kytkentöjen johdosta Pohjois-Amerikassa on alkuvuodesta ollut poikkeuksellisen leutoa, kun taas Arabian niemimaalla ja Pohjois-Afrikassa on ollut tavallista kylmempää.

Äärimmäiset hellejaksot taas ovat koetelleet Australian eri osia.

Ilmaston tiedetään lämpenevän kovempaa vauhtia pohjoisessa kuin maapallolla keskimäärin. Uusi suomalainen tutkimus pohjoisesta Fennoskandiasta kertoo, että eniten säät ovat lämmenneet keväästä ja syksystä.

Tarkastelu ulottui välille 1915–2013. Tänä aikana maalis-toukokuun ja syys-lokakuun päivittäiset minimilämpötilat ovat nousseet yhdestä viiteen astetta alueella, johon kuuluvat Suomen, Norjan ja Ruotsin Lappi sekä Kuolan niemimaa.

Myös pakkaspäivien määrä on vähentynyt keväällä ja syksyllä. Harvinaisen kylmät jaksot eri vuodenaikoina niin ikään harvinaistuneet, kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkimustiedote.

Korjaus 22.3.2017 klo 9.17: Petteri Taalaksen titteliksi mainittiin alun perin sekä Maailman meoteorologian järjestön pääsihteeri että Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja. Taalas ei kuitenkaan ole tällä hetkellä Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Ilmastonmuutos
  • Meret

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    2. 2

      Saksalaismedia: Kolmella Turun puukotusten marokkolaisepäillyistä rikostausta Saksassa

    3. 3

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    4. 4

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    5. 5

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    6. 6

      Tutkijat kertovat, miten lähes kenestä vain voi tulla viattomia tappava terroristi

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    8. 8

      Sdp:lle lankesi ratkaisijan rooli uusien tiedustelulakien voimaantulossa – Olisiko uusilla laeilla voitu estää Turun puukotukset?

    9. 9

      Puukotuksista epäilty Mechkah kävi rukoilemassa juuri ennen veritekoja, kertovat moskeijan kävijät HS:lle

    10. 10

      Mikko Koivusipilä valitsee Suomen radiohitit, ja siinä hommassa raha ratkaisee – ”Minun työtäni ei ole sivistää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    2. 2

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    5. 5

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    6. 6

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    7. 7

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    8. 8

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    9. 9

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    10. 10

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää