Tiede

Kahden apinan sukimishetki 15 miljoonan vuoden takaa tallentui meripihkaan

Meripihkasta löytyi punkki, jonka muinainen apina on todennäköisesti irrottanut toverinsa ihosta.

Yhdysvaltalaisilla tutkijoilla kävi onni Dominikaanisessa tasavallassa, kun he löysivät harvinaisen hyvin säilyneen meripihkafossiilin. Sen sisältä paljastui todellinen muinaisen tiedon maatuska.

Meripihkaan oli päättänyt päivänsä punkki, joka oli imenyt itsensä täyteen nisäkkään verta. Veri on todennäköisesti apinasta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun nisäkkään verta on saatu talteen fossiilista.

Toisekseen veren punasolut olivat niin hyvin säilyneet, että niiden sisältä erottui selvästi malarian kaltaista sairautta aiheuttava loinen, alkueläin Babesia microti.

Kaiken lisäksi tutkijat pystyivät päättelemään, että punkki on todennäköisesti päätynyt pihkaan kahden apinan sukiessa toisiaan.

Punkin selässä on kaksi reikää, josta verta on tihkunut ulos. Tämä viittaa siihen, että apina on irrottanut punkin toisesta –kenties tiputtanut sen sitten puun pihkaan, johon ötökkä on jämähtänyt. 15–20 miljoonan vuoden kuluessa se on kivettynyt meripihkaksi.

Ajatusta tukee se, että veren punasolut ovat niin suuria, etteivät ne täsmää mihinkään muuhun saarella muinoin eläneeseen eläinlajiin.

Todellinen onnenpotku tutkijoille kuitenkin on, että muinainen alkueläin erottuu verisolujen sisältä niin hyvin. On kuin näyte olisi varta vasten valmisteltu laboratoriotutkimuksia varten.

”Nämä loisen tartuttamat punasolut ovat kerrassaan häkellyttävän yksityiskohtaisesti säilyneet”, sanoo tutkimusta johtanut emeritusprofessori George Poinar Oregonin osavaltionyliopistosta.

Babesia-suvun alkueläimet tartuttavat ihmisiä ja karjaa tänäkin päivänä. Löydös osoittaa, että punkit ovat levittäneet sairauksia jo hyvin ammoisina aikoina.

”Meripihkalöydöt kertovat paljon sairauksien historiasta ja evoluutiosta. Tämä alkueläin on ollut olemassa miljoonia vuosia ennen ihmistä ja selvästi kehittynyt kädellisten rinnalla”, Poinar sanoo.

Pieni saavutus on sekin, ettei juuri tämän tyyppisiä alkueläimiä ole aiemmin löydetty fossiileista.

Tutkimuksen julkaisi Journal of Medical Entomology.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Fossiilit
  • Tiede
  • Meripihka
  • Punkit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Sukellusveneestä kadonnutta ruotsalais­toimittajaa etsivä Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta

    3. 3

      ”Suuri amerikkalainen auringonpimennys” kulkee Yhdysvaltojen halki kello 20.15–21.49 Suomen aikaa – HSTV:n suora lähetys käynnissä

    4. 4

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    5. 5

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    7. 7

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    8. 8

      Tutkijat kertovat, miten lähes kenestä vain voi tulla viattomia tappava terroristi

    9. 9

      Espanjan poliisi vahvistaa: Barcelonan terrori-iskun epäilty yliajaja on surmattu – oli pukeutunut räjähdevyöhön

    10. 10

      Puukotuksista epäilty Mechkah kävi rukoilemassa juuri ennen veritekoja, kertovat moskeijan kävijät HS:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    2. 2

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    3. 3

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    4. 4

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    5. 5

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    6. 6

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    7. 7

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    8. 8

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    9. 9

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    10. 10

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Suuri amerikkalainen auringonpimennys” kulkee Yhdysvaltojen halki kello 20.15–21.49 Suomen aikaa – HSTV:n suora lähetys käynnissä
    3. Sukellusveneestä kadonnutta ruotsalais­toimittajaa etsivä Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta
    4. Näin vakuutat pomosi palkkaneuvotteluissa, neuvoo johtamisen professori – Huippuneuvottelijan vinkkejä voi soveltaa niin töissä kuin parisuhteessa
    5. Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin
    6. Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa
    7. Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”
    8. Uusi vaihtoehto ehdottaa autojen romutuspalkkion palauttamista ja tahtoo jatkaa solidaarisuusveron tiukkaa linjaa
    9. Narinkkatori hiljeni Turun uhrien muistoksi – Pari sataa ihmistä kokoontui osoittamaan mieltä rauhan puolesta
    10. Espanjan poliisi vahvistaa: Barcelonan terrori-iskun epäilty yliajaja on surmattu – oli pukeutunut räjähdevyöhön
    11. Perparim Hetemaj aloitti kahdeksannen Serie A -kautensa ja iloitsi Sauli Väisäsen debyytistä: ”mitä enemmän tulee onnistujia, sitä enemmän katsotaan Suomeen päin”
    12. Näytä lisää