Tiede

Silmät kehittyivät jo ennen raajoja, ja niiden ansiosta nousimme merestä – katso kymmenen kuvaa kummista silmistä

Terästynyt katse alkoi havaita maankamaralla ruokaa.

Jokaisen eläimen katseen takana on satojen miljoonien vuosien evoluutio, ja jokainen näkee itselleen sopivimmalla tavalla.



Rohkea uusi olettamus on, että silmät jopa johdattivat selkärankaiset merestä maalle vajaat 400 miljoonaa vuotta sitten.

Nykyisten maalla elävien selkärankaisten edeltäjät kasvattivat ensin silmiään ja vasta sitten raajojaan, kertoo Yhdysvaltain tiedeakatemian lehdessä julkaisu tutkimus.

Niiden jälkeläisiä ovat nisäkkäät, matelijat, sammakkoeläimet ja linnut.

Selitys silmien kehittymiselle ennen raajoja on yksinkertainen. Kun vedessä eläneiden muinaisten eväkkäiden näkö kehittyi, rantavesiin päätyneet alkoivat haikailla maalle.

”Oletuksemme on, että lajinkehitystä ajoi maalla elävän ravinnon runsaudensarven näkeminen, kuten tuhatjalkaisten, hämähäkkien ja muiden”, tutkija Malcolm MacIver sanoo tutkimuksen tiedotteessa.

Hyönteiset ja muut selkärangattomat olivat eläneet maalla jo kymmeniä miljoonia vuosia ennen selkärankaisia. Maalle nousemiseen tarvittavat raajat kehittyivät merissä elävien selkärankaisten evistä luonnonvalinnan kautta.

Ensin katseen piti kirkastua.

Northwestern-yliopiston tutkijat mittasivat fossiileista, että silmien koko kolminkertaistui juuri ennen kuin vesieläimet alkoivat siirtyä kuivalle maalle.

He paneutuivat 59 fossiiliin, joiden silmäkuoppien koko kasvoi keskimäärin 13 millimetristä 36 millimetriin noin kahdentoista miljoonan vuoden aikana.

Silmien koon kasvattaminen olisi ollut turhaa, ellei niitä olisi päässyt käyttämään maalla, tutkija Lars Schmitz perustelee.

Kehittyneen selkärankaisen silmä näkee ilman läpi jopa sata kertaa kauemmas kuin meressä eläneen eväkkään silmä, tutkijat tiivistävät. Näkökenttää on jopa miljoonakertaisesti.

Maalle haikailleiden muinaisten selkärankaisten elämä muistutti ehkä nykyisten krokotiilien arkea. Ne kelluvat silmät pinnalla tähyillen saalista rannalta.

Samalla kun nelijalkaisten esimuotojen silmäkuopat suurenivat, silmät alkoivat siirtyä kalamaisesta paikasta pään sivuilta kallon yläosaan ja eteen.

Matalissa vesissä eläneellä muinaisella tiktaalikilla oli silmät kallon päällä, ja se osasi kääntää päätään jo noin 375 miljoonaa vuotta sitten nähdäkseen paremmin. Sillä oli alkeelliset keuhkot, ja sitä pidetään kalojen ja nelijalkaisten välimuotona.

Näön paraneminen saattoi lisätä maalle nousseiden selkärankaisten älykkyyttä, tutkijat päättelevät. Vedessä on vain sekunnin osia aikaa toimia, kun saalis tai saalistaja osuu katseen eteen. Maalla ja ilmassa näkee kauemmaksi, jolloin pitää ajatella pidemmälle.

Tutkijat eivät ota kantaa siihen, miksi älykkäiden nisäkkäiden kuten valaiden edeltäjät päätyivät takaisin meriin. Paluu tapahtui kymmeniä miljoonia vuosia sitten.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Paleontologia
  • silmät
  • Tiede
  • Matti Mielonen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    4. 4

      Trumpin yritysjohtajista koostuva neuvosto lopettaa toimintansa – syynä presidentin puheet, joissa hän rinnasti väkivaltaisen äärioikeiston ja sitä vastustavat tahot

    5. 5

      Naisten tavallisin hormonihäiriö on vaikea tunnistaa – Kuukautiskierron häiriöt voivat kertoa munasarjojen monirakkulaisuudesta

    6. 6

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    7. 7

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    8. 8

      Tutkimusyhtiö: Helsinki on maailman yhdeksänneksi paras kaupunki asua – ”Pitää tapahtua jotain todella pahaa, että sijoitus putoaa”

    9. 9

      Pekka Sauri arvioi Pentti Linkolan elämäkerran: Kun Persianlahden sota syttyi, Linkola toivoi ”huomattavaa tappamista”

    10. 10

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    6. 6

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    9. 9

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    10. 10

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    11. Näytä lisää