Tiede

Oireiden googlailu voi hidastaa pääsyä oikeaan hoitoon – tutkimuksessa lasten oireita itse selvittäneet jarruttivat oikeaa diagnoosia

Nettihakuja katseet vanhemmat kyseenalaistivat lapsen saaman diagnoosin yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa.

Tautien diagnosointi itse nettihakujen avulla murentaa potilaan luottamusta lääkäreihin ja voi pahimmillaan viivästyttää oikean hoidon saantia, osoittaa uusi tutkimus.

Yhdysvaltalaiset tutkijat värväsivät tutkimukseen 1 374 vanhempaa, joilla oli ainakin yksi alle 18-vuotias lapsi. Heille esitettiin kuvitteellinen tilanne, jossa lapsella on jo kolme päivää ollut ihottumaa ja nousevaa kuumetta.

Sitten koehenkilöt jaettiin kolmeen ryhmään.

Ensimmäiselle ryhmälle näytettiin internet-kuvakaappauksia tulirokon oireista. Tulirokko on lastentauti, joka aiheuttaa ihottumaa, kuumetta ja kurkkukipua. Sitä voidaan hoitaa antibiooteilla.

Toinen ryhmä sai nähtäväkseen nettikuvauksia paljon harvinaisemman Kawasakin taudin oireista, jotka ovat samankaltaisia.

Kolmas eli kontrolliryhmä ei nähnyt mitään nettitietoja sairauksista.

Lopuksi kaikille kerrottiin, että lääkäri oli diagnosoinut esimerkkitapauksen lapsella tulirokon. Vanhemmilta kysyttiin, luottavatko he diagnoosiin ja haluaisivatko he mahdollisesti vielä toisen mielipiteen.

Ensimmäinen ryhmä, jonka näkemät nettikuvaukset vastasivat lääkärin diagnoosia, luottivat lääkäriin 90-prosenttisesti. Heistä kuitenkin 21 prosenttia halusi vielä toisen mielipiteen.

Nettikuvauksia lukemattomasta kontrolliryhmästä lääkäriin luotti 81 prosenttia ja toista mielipidettä kaipasi 42 prosenttia.

Sen sijaan ryhmästä, joka oli lukenut netistä Kawasakin taudista, lääkäriin luotti vain 61 prosenttia. Jopa 64 prosenttia halusi toisen mielipiteen tulirokkodiagnoosista.

Tutkijat sanovat, että netistä itse haetut diagnoosit voivat johtaa harhaan ja viivästyttää oikean hoidon saamista, kun vanhemmat lähtevät hakemaan vielä toista mielipidettä.

”Internet on hyvä tiedonhakutyökalu, mutta se ei osaa ajatella. Oireiden syöttäminen hakukoneeseen ei välttämättä tuota oikeaa kuvausta todellisesta tilanteesta”, sanoo tutkimuksen johtaja, apulaisprofessori Ruth Milanaik Hofstra-Northwellin lääketieteellisestä korkeakoulusta.

Milanaik korostaa kuitenkin, että lääkärien tulisi kannustaa vanhempia kertomaan huolistaan ja epäilyksistään ja kertoa, miten taudinmääritys toimii.

”Jos vanhemmilla yhä on epäilyksiä, heidän tulisi toki hakea vielä toista mielipidettä. Mutta heidän ei myöskään pitäisi pelätä kertoa lääkärille löytäneensä erilaisia näkemyksiä internetistä.”

Tutkimus esiteltiin lastentautien lääkäreiden ja tutkijoiden konferenssissa San Franciscossa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Lääketiede

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Useita loukkaantunut pakettiauton ajettua väkijoukkoon Barcelonan keskustassa, poliisi sanoo terrori-iskuksi – HS seuraa, suora lähetys La Ramblalta käynnissä

    2. 2

      Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    5. 5

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    6. 6

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    7. 7

      Miltä suomalainen näyttää tulevaisuudessa? Perimä muuttuu hitaasti, mutta sairastamme jo nyt meille uusia perinnöllisiä tauteja

    8. 8

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Pian Helsingin ainoaksi synnytyssairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilmaongelmissa – Husin mukaan remonteista selvitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    3. 3

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    6. 6

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    9. 9

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    10. 10

      Trumpin yritysjohtajista koostuva neuvosto lopettaa toimintansa – syynä presidentin puheet, joissa hän rinnasti väkivaltaisen äärioikeiston ja sitä vastustavat tahot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää