Valikko
Tiede

Kuuluisa maailmanselittäjä kertoo, mitkä ovat suomalaisten parhaat avut hädän tullen

Jared Diamond aikoo omistaa Suomelle luvun kirjassaan, joka käsittelee kansakuntien selviytymistä kriiseissä.

Maataloutta ei keksitty Suomessa. Maineikas maailmanhistorian selittäjä Jared Diamond kertoo, miksei:

”Männyistä, koivuista tai metsämarjoista ei ole potentiaalia maatalouden perustaksi. Hirviä ja karhuja ei voi kesyttää ruoantuotantoon.”

”Maatalous kehittyi sattumien kautta eikä niin, että jollain metsästäjä-keräilijällä olisi ollut kirkas visio tulevaisuudesta”, Diamond kiteytti Suomen tiedeseuran symposiumissa Helsingissä tällä viikolla.

Kalifornian yliopiston maantieteen professori nousi maailmanmaineeseen viimeistään vuonna 1997 kirjallaan Tykit, taudit ja teräs.

Hän esitti teoksessa teorian siitä, miksi kulttuurit kehittyivät tietyillä alueilla ja miksi tietyt kansat päätyivät dominoimaan nykymaailmaa.

Useimmat parhaista vilja- ja palkokasveista sekä lauhkeista, kesytettävissä olevista isoista nisäkkäistä esiintyivät luonnonvaraisina Lähi-idässä. Siksi maatalous sikisi siellä.

Suomen keskeisistä hyötykasveista ja -eläimistä kotoperäinen on vain poro.

Tyypillistä Diamondia on hakea tieteenrajat ylittävää kokonaisselitystä niin sanottuihin suuriin kysymyksiin. Tekeillä on uusi kirja siitä, miten kansakunnat selviytyvät kriiseistä.

Näyttäväksi esimerkiksi hän aikoo nostaa Suomen 1900-luvun historian.

Muita kirjassa käsiteltäviä maita ovat Saksa, Indonesia, Chile, Japani, Yhdysvallat ja Australia. Teoksen on määrä ilmestyä vuonna 2019.

Matkustellessaan Suomessa vuonna 1959 parikymppisenä fysiologian opiskelijana Diamond hämmästyi siitä, että maa oli pysynyt itsenäisenä demokratiana Neuvostoliiton ylivoimaisen paineen alla.

Hän käveli silloin Hietaniemen hautausmaalla suomalaisen sotaveteraanin kanssa. Miehet tutkivat yhdessä sankarihautojen kirjoituksia ja päivämääriä.

”Helmi-maaliskuussa 1940 alkoi tulla yhä enemmän kaatuneita. Paikannimistä, kuten Viipuri, saattoi seurata taisteluiden kulkua”, Diamond muistelee.

Nyt Diamond on Suomessa neljättä kertaa. Hän halusi jälleen käydä Hietaniemen sankarihaudoilla, vaikka liikkuu jo vaivalloisesti kahdella kävelysauvalla.

Diamondille oli yllätys, että hautoja hoidetaan hyvin ja niillä kasvaa tuoreita kukkia.

Hän kertoo kysyneensä syytä mieheltä, joka tuli perheensä kanssa haudoille. Tämä vastasi, että jokainen suomalainen perhe menetti sodissa jonkun läheisen.

”Mies oli nelikymppinen, joten menetetyt läheiset ovat hänen isoisänsä sukupolvea”, Diamond toteaa.

Tapaaminen paljasti hänelle myös yleisemmän lainalaisuuden: suomalaiset vaalivat tarkasti sodista saamaansa kansallista opetusta, että hädän hetkellä Suomi voi turvautua vain itseensä.

Aiemmassakin tuotannossaan Diamond on viittaillut Suomeen ahkerasti, ja nyt hän esittää 60 vuotta vanhalle kokemukselleen kokonaisselityksen kirjan luvun muodossa.

Diamondin mukaan kansakuntaa voi tarkastella kuin ihmistä: kriiseistä joko selvitään tai ei selvitä, ja henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat tämän todennäköisyyteen.

Hänen mukaansa Suomen kriisivahvuuden muodostaa vahva kansallinen identiteetti, joka on yhteydessä omituiseen kieleen.

”Se tarjosi motivaation, miksi talvisodassa suomalaiset sotilaat olivat valmiita itsemurhaisesti hyökkäämään tankkeja vastaan”, Diamond sanoo.

”Esimerkiksi ruotsalaiset eivät perusta identiteettiään kieleen, koska muut skandinaavit ymmärtävät heidän puhettaan.”

Toinen suomalainen vahvuus on Diamondin mukaan äärimmäinen realismin taju.

”En tiedä yhtään kansaa, joka olisi brutaalimmin realistinen itsensä suhteen kuin suomalaiset.”

Diamond viittaa realismilla toisen maailmansodan jälkeiseen taiteiluun Neuvostoliiton naapurissa. Suomi esimerkiksi ei tuominnut, kun Neuvostoliitto tukahdutti tankein Unkarin kansannousun vuonna 1956.

”Suomettumista käytetään alentavana terminä, jossa pieni maa alistuu isomman maan uhkan edessä. Minusta tämä oli ihailtavaa realismia. Muut maat ovat sen tietämättömyyttään tuominneet.”

Kuka

Kaiken selittäjä


 Jared Diamond, 79, on Kalifornian yliopiston maantieteen professori.

  Työskennellyt aiemmin fysiologian professorina.

  Tutkinut myös Uuden Guinean lintujen evoluutiobiologiaa.

  Tunnettu etenkin trilogiasta Kolmas simpanssi (1991), Tykit, taudit ja teräs (1997) ja Romahdus (2005).

Teokset kertovat, miten ihminen kehittyi ihmiseksi, miksi tietyt kansat saavuttivat dominanssin maailmassa ja miksi yhteiskunnat romahtavat.

 Tuorein kirja Maailma eiliseen saakka (2012) kysyy, mitä länsimaat voivat oppia alkuperäiskansoilta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Historia
  • Maailma

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    2. 2

      Sipilä: Mauno Koivisto toteutti suomalaisen unelman

    3. 3

      Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset alusta loppuun – seppeleiden lasku, siunaustilaisuus, yleisö kaduilla, surusaattue ja hautaan lasku

    4. 4

      Britannia raivostui USA:lle Manchester-kuvien vuotamisesta ja lakkasi jakamasta tutkintamateriaalia – ”Tämä on vastenmielistä”

    5. 5

      Toive toteutui – Mauno Koiviston hautajaispäivästä tuli koko Suomen päivä

    6. 6

      ”Tätä on ihana katsoa, kaikki pitivät hänestä niin paljon”– yli 30 000 ihmistä seurasi presidentti Koiviston surusaattoa Helsingissä

    7. 7

      Pitäisikö perheellisten naisten lyhentää työuraansa vielä asepalveluksellakin? Tällaiset vaatimukset kertovat, että feminismiä tarvitaan

    8. 8

      Kun veli sairastui skitsofreniaan, Tiina Tuomisen elämässä alkoi vuosien salailu: ”Kun kerroin työkavereille, tajusin, miten paljon salaisuus oli syönyt minua”

    9. 9

      Piispa Eero Huovinen siunauspuheessaan: ”Satavuotiaan Suomen historiaan Mauno Koivisto ehti jättää syviä kädenjälkiä” – lue puhe kokonaisuudessaan

    10. 10

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    2. 2

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    3. 3

      Ilmavaivoja ruisleivästä, ummetusta mustikoista – Katso, missä ruoka-aineissa saattaa piillä vatsavaivojen syy

    4. 4

      Kun veli sairastui skitsofreniaan, Tiina Tuomisen elämässä alkoi vuosien salailu: ”Kun kerroin työkavereille, tajusin, miten paljon salaisuus oli syönyt minua”

    5. 5

      Britannia raivostui USA:lle Manchester-kuvien vuotamisesta ja lakkasi jakamasta tutkintamateriaalia – ”Tämä on vastenmielistä”

    6. 6

      Sipilä: Mauno Koivisto toteutti suomalaisen unelman

    7. 7

      Tutkimus: Noin puolet suomalais­nuorista ei koe mitään puoluetta omakseen – nuorten kielteisyys romaneja kohtaan yllätti tutkijat

    8. 8

      Rohkeinta on olla intiimi – Aikuisten seksipuhe on usein teinien tasolla

    9. 9

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    10. 10

      Täytyykö kolmekymppisistä repiä kaikki irti, pohtii 34-vuotias isä ja luokanopettaja – Nyt hän hoitaa kotona lapsia, jotta ei tarvitse myöhemmin katua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    7. 7

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    8. 8

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    9. 9

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    10. 10

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    11. Näytä lisää