Valikko
Tiede

Tutkija: Nuorille somepalvelut ovat ”villi länsi” – Instagram ja Snapchat aiheuttavat eniten pahaa oloa, positiivinen vaikutus vain Youtubella

Kansanterveysjärjestö ehdottaa varoitusmerkkejä muokattuihin kuviin.

Valokuvien jakamiseen perustuva Instagram on brittinuorille tehdyn kyselytutkimuksen mukaan mielenterveydelle kaikkein haitallisin sosiaalinen media.

Brittiläisen kansanterveysjärjestön RSPH:n tutkimuksessa noin puolitoistatuhatta 14–24-vuotiasta arvioi suosittujen sosiaalisten medioiden vaikutuksia. Palvelut olivat Snapchat, Twitter, Youtube, Facebook ja Instagram.

Nuoria pyydettiin rankkaamaan sosiaalisia medioita hyvinvointiin ja mielenterveyteen liittyvillä ulottuvuuksilla. Näihin kuuluivat muun muassa ahdistuneisuus, uni, yksinäisyys, ihmissuhteet, kiusaaminen, kehonkuva, henkinen tuki ja yhteisöllisyys.

Kaikkein huonoimmat arviot nuorilta sai Instagram. Toiseksi kielteisimmät arvioi keräsi Snapchat, kolmanneksi Facebook ja neljänneksi Twitter.

Vain Youtubella oli enemmän myönteisiä kuin kielteisiä vaikutuksia.

”On kiinnostavaa nähdä, että Instagram ja Snapchat arvioitiin huonoimmiksi mielenterveyden ja hyvinvoinnin osalta. Molemmat alustat ovat hyvin kuvallisia, ja näyttää siltä, että ne lisäävät nuorten riittämättömyyden ja ahdistuksen tunteita”, RSPH-järjestön toiminnanjohtaja Shirley Cramer sanoi Britannian yleisradiolle BBC:lle.

Järjestön raportin mukaan nuorten ahdistus ja masennus ovat lisääntyneet 20:n viime vuoden aikana 70 prosenttia. Sosiaalinen media voi pahentaa mielenterveyskriisiä nuorten keskuudessa, järjestö varoittaa. Unikin on huonontunut samaa tahtia sosiaalisen median kasvun kanssa.

Nettikiusaaminen on niin ikään tavallista. Brittinuorista seitsemän kymmenestä kertoo kokeneensa sitä.

Brittikyselyssä tuli esiin myös sosiaalisen median hyviä puolia. Käyttäjät kokivat saavansa siellä tutuiltaan emotionaalista tukea, saavansa tietää toisten kokemuksia terveyteen liittyvissä asioissa ja pääsevänsä asiantuntevan terveystiedon lähteille.

Yhtä kaikki järjestö ehdottaa varoituksia ja valistusta sosiaalisen median palveluihin.

Ruudulle voisi esimerkiksi pongahtaa varoitus, jos on viipynyt kovin pitkän aikaa sosiaalisessa mediassa. Tätä kannatti 70 prosenttia kyselyn nuorista.

Palvelun tarjoajat voisivat jakaa hienovaraisesti tietoa mielenterveyspalveluista niille, joilla on mielenterveysongelmia.

Valokuvamallien käsiteltyihin kuviin voisi liittää ilmoituksen muokkauksesta. Julkkikset ja muotibrändit voisivat ottaa käyttöön vapaehtoisen merkin, joka näkyisi käsitellyssä valokuvassa.

Cramerin mukaan sosiaalinen media on tällä hetkellä nuorten mielenterveyden kannalta ”villi länsi” ja varoitukset hillitsisivät sen kielteisiä vaikutuksia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Sosiaalinen media
  • Nuoret
  • Mielenterveys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    2. 2

      Päätoimittaja Atte Jääskeläinen lähtee Ylestä – ”Edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ei enää ollut”

    3. 3

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    4. 4

      Poliisilla tarkastusoperaatio Helsinkiin saapuneella Tallink Megastarilla

    5. 5

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    6. 6

      Menestyksen salaisuus on taidossa rentoutua – Professori listasi olennaisimmat mielen taidot, joilla voi lisätä psyykkistä vahvuuttaan

    7. 7

      S-kauppoihin tulee brittiläisen Tescon tuotteita – erityisesti gluteenittomien elintarvikkeiden määrä kasvaa

    8. 8

      Ylen Wilhelmsson: Päätös Jääskeläisen lähdöstä syntyi hallituksessa nopeasti sunnuntain aikana – ”Kaikki osapuolet pitivät tätä ratkaisua parhaimpana”

    9. 9

      Pohjois-Korean vakavin uhka ei ole ydinase – maailma ei mahda diktatuurille mitään, koska sen tykistö muuttaisi Etelä-Korean pääkaupungin tulimereksi sekunneissa

    10. 10

      ”Se oli totuuden hetki” – Ranskan Macron kertoi, miksi hän kätteli niin pitkään Trumpia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    2. 2

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    3. 3

      Trump sätti Pohjois-Koreaa ohjuksen ampumisesta: ”Osoittaa suurta epäkunnioitusta Kiinaa kohtaan”

    4. 4

      Miehet puukottivat toisensa sairaalakuntoon Helsingin Hakaniemessä – lapsiperheet kauhistelivat tapahtumia aivan vierestä

    5. 5

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    6. 6

      F1-sarjakin irvailee Räikkösen olemukselle – yksi kuva palkintopallilta kiteyttää Räikkösen tunnelmat: ”Tämä oli yksi niistä päivistä”

    7. 7

      Pohjois-Korean vakavin uhka ei ole ydinase – maailma ei mahda diktatuurille mitään, koska sen tykistö muuttaisi Etelä-Korean pääkaupungin tulimereksi sekunneissa

    8. 8

      ”Se oli totuuden hetki” – Ranskan Macron kertoi, miksi hän kätteli niin pitkään Trumpia

    9. 9

      Jos presidentti Mauno Koivisto olisi kuollut lauantaina 13.5., olisiko seuraavana päivänä liputettu äideille vai noudatettu suru­liputusta?

    10. 10

      Päätoimittaja Atte Jääskeläinen lähtee Ylestä – ”Edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ei enää ollut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    4. 4

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    5. 5

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    6. 6

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    7. 7

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    8. 8

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    9. 9

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    10. 10

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    11. Näytä lisää