KIRJAT

Kotimainen kaunokirjallisuus

Armas Alvari: Varmat tapaukset. Tammi

"Alvari kirjoittaa Raymond Carverin hengessä puhdasta ja kirkasta proosaa ja lataa tilanteisiin myös komiikkaa ja karheaa, mustanpuhuvaa huumoria. Novellien kertojan asenne henkilöihin ja tapahtumiin on minimalistinen, viileän objektiivinen. Kertoja ei tuomitse, hän vain kuvaa." (Jukka Petäjä 2. 10.)

Pirjo Hassinen: Isänpäivä. Otava

"Hassinen on kirjoittanut vastineensa dekkaribuumille. Ei omaa dekkaria, vaan romaanin, jonka päähenkilö kirjoittaa rikosromaaneja. Ja joutuu tekemisiin murhan kanssa. Rikoksen tekijä ei ole arvoitus, se kun on kirjailijan oma poika, mutta motiivia on jo hankalampi kaivaa esiin." (Jukka Koskelainen 14. 9.)

Kari Hotakainen: Huolimattomat. WSOY

"Ihailen ja arvostan Huolimattomia, erityisesti romaanin laajaa kuulustelujaksoa, joka alkaa hiljaisuudella, puhkeaa rakastavaisten runolliseksi dialogiksi ja huipentuu hekumaksi." (Hannu Marttila, HS 16.9.)

Jari Järvelä: Kansallismaisema. Tammi

"Sulkee komean historiallisen trilogian." "Kansallismaisemassa Järvelä kuvaa 30-luvun vitaalista hurmosta karmeimmillaan. Jälleen kirjailija on kiinni epookissa hienosti kerrotun mentaalihistorian voimalla." (Mervi Kantokorpi 3. 9.)

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta. Atena

"Etenee kuin kirjallisuustieteellinen dekkari, mutta päätyy olemaan kirja kirjoittamisen rakastamisesta ja todellisuuden mysteeristä." (Vesa Sisättö 6. 8.)

Helena Kallio: Ennen kuin sielu puutuu. Teos

"Nuori nainen tekee juuri läpimurtoa Tampereella, kun henkinen tasapaino alkaa horjahdella ja musertuu." "Koska Kallio ei rakentele "sohjoisen sielun" kuvaa itsestäänselvyyksistä, ja hänen proosakielensäkin pystyy omintakeiseen analyyttiseen runollisuuteen, näyttelijän tapauskertomus käy komeasti taiteesta." (Antti Majander 15. 5.)

Jyrki Kiiskinen: Menopaluu. Tammi

"Viimeisen päälle tutkittu ilmaisu näyttää hänen jäljiltään kirkkaalta ja itsestään selvältä. Kiiskistä kiinnostaa muodon ilmaisuvoima merkitysten synnyttäjänä silloinkin, kun kuvien virta liippaa jo entropiaan. Menopaluun dynaaminen muoto on kaunis näyte tästä." (Mervi Kantokorpi 12. 10.)

Anne Leinonen: Valkeita lankoja. WSOY

"Novellikokoelman pääteemaksi nousee erilaisten maailmojen rajojen ylitys. Monet henkilöistä pakenevat tai toivovat pakenevansa ahtaista oloista. Rajoja on myös oman ruumiin ja muun maailman välillä ja elämän ja kuoleman välillä. Ja myös lajityyppien rajat ylittyvät tarinoissa." (Vesa Sisättö 11. 10.)

Reko ja Tina Lundán: Viikkoja, kuukausia. WSOY

"Romaaneja, tylyjäkin, lukiessa odottaa innolla tulevia löytöjä. Lukijalle annetaan, lukeminen on nautinto.Lundánien yhteisteoksen parissa pelkää, mitä tuleman pitää. Sen lukeminen sattuu." (Antti Majander 8. 10.)

Arto Melleri: Runot. Otava

"Runoja lukiessa täytyy muistaa, että niissä ei puhu runoilija itse, eikä varsinkaan hänen mediassa esiintynyt kuvansa. Runojen puhuja on aina toinen, aina kirjoituksen synnyttämä ja muovaama - silloinkin, kun kaikki tuntomerkit näyttäisivät viittaavan kirjailijan persoonaan." (Markku Paasonen 28. 4.)

Harri Nordell: Valkoinen kirja. WSOY

"Liikkuu ikiaikaisessa, myyttisessä ulottuvuudessa. Hänen runonsa vievät kivien ja kasvien joukkoon, alkumaisemaan joka piirtyy juuri ja juuri esiin." (Jukka Koskelainen 15. 12.)

Riikka Pulkkinen: Raja. Gummerus

"Rajassa on porvarillisen tragedian ainekset ja kiitettävä annos valkopesuvoimaa. Se ikään kuin palauttaa lukijansa aikaan, jolloin kyynisyyttä ei vielä oltu keksitty." (Antti Majander 24. 8.)

Markku Pääskynen: Vihan päivä. Tammi

"Pääskynen ei kuvita, ei arvaile, ei selitä eikä moralisoi, vaan kirjoittaa täyttä muotokuvaa naisesta, jonka elämä on lapsuudesta asti kulkenut masennuksen varjossa kohti helteistä iltapäivää ja sen päätöstä." (Hannu Marttila 10. 9.)

Sanna Ravi: Ansari. Johnny Kniga

"Hidas, epädramaattinen moniäänistä tietoisuutta tutkiva kerronta on taatusti outo tyylilaji ylivilkkaan nykyproosan juonileikkeihin ja selattaviin näkökulmiin totutetulle lukijalle." (Mervi Kantokorpi 5. 10.)

Ilkka Remes: 6/12. WSOY

"Nyt hän kehittää kommandomiesten erilaisista taustoista ja motiiveista ajoittain kelpo draamaa. Kansankodin koulimia ja rahakeikkoihin tottuneita miehiä ei ole helppo taivuttaa toteuttamaan aatteellisempia päämääriä." (Hannu Marttila 22. 9.)

Kauko Röyhkä: Avec. Like

"Hyvä ja paha vaihtavat paikkaa ja sekoittuvat. Eikä enkelin siipien väristä ota enää selvää. Ilkeillä Röyhkä on osannut aina, ja mieluummin ilmiöille kuin ihmisille. Nyt hän tekee sen omintakeisemmin lausein kuin aiemmassa tuotannossaan." (Antti Majander 5. 2.)

Eino Santanen: Merihevonen kääntää kylkeään. Teos

"Runosarjat opettavat elkeilleen lukemisen edetessä, ja niiden ilmaisun dynamiikka osuu tulkinnan horisonttia tähyävään. Didaktisuus tuskin on tahallista, mutta Santasen kohdalla se tulee hyvään tarpeeseen. Hänen runoutensa on omintakeista ja varsinkin kliseeseen tarttuessaan – yllättävää." (Mervi Kantokorpi 25. 4.)

Juha Seppälä: Ei kenenkään maa. WSOY

"Siteeraa Ilmestyskirjaa ja viittaa luomiskertomukseen, mutta ennen kaikkea äänenpaino on väliin kuin kunnon vanhanajan saarnassa." (Jukka Koskelainen 24. 9.)

Petri Tamminen: Enon opetukset. Otava

"Korostetusti miesproosaa. Naislukija voi pitkästyä, jopa närkästyä, seuratessaan jatkuvaa matkantekoa, jutustelua ja etenkin koko ajan ohi lipuvaa suomalaisen maskuliinisuuden kavalkadia." (Suvi Ahola 10. 8.)

Jari Tervo: Ohrana. WSOY

"Ei pidä luulla, että Tervo tanssisi haudoilla. Suurta ja viiltävää hänen pommisuojakuvauksestaan tekee juuri se, että olosuhteiden mullistuminen ei irrota ihmisiä arjen pienuudesta ja ristiriitaisuudesta." (Antti Majander 27. 8.)

Arja Tiainen: Tää tojota ei lähe liikkeelle. WSOY

"Keski-ikäiseksi kapinalliseksi Tiainen on löytänyt säkeisiinsä uuden vaihteen, jolla hän kiihdyttää loppusuoralle. Tojotan kuskilla on tallella sosiaalinen kiukkunsa, joka läpäisee myös uusimman kokoelman." (Irma Stenbäck 15. 9.)

Jarkko Tontti: Vuosikirja. Otava

"Ylenpalttinen kokoelma. Vuosia siinä on parinkin vuosituhannen ajalta, roomalaisista lähtien. Runoja on kirjoitettu sellaisista historian tutuista vuosista kuten 1618 ja 1848. Moiseen ajalliseen kaareen on harva, jos kukaan, yltänyt sitten Paavo Haavikon historiallisten runoelmien." "Aikakaudet, ideat ja havainnot limitetään nopeiksi leikkauksiksi." (Jukka Koskelainen, HS 3. 5.)

Uusi ääni. Toim. Eino Santanen ja Saila Susiluoto. Otava

"Vuosina 1995–2005 debytoineiden suomalaisrunoilijoiden katselmus vahvistaa, että parastaikaa on tosiaankin meneillään "eloisa runotilanne", "vahva noususuhdanne", 50-lukuun vertautuva "kulta-aika". (Mervi Kantokorpi 19. 3.)

Johanna Venho: Yhtä juhlaa. WSOY

"Sanan aidossa mielessä runoelma. Runo elää ja hengittää, kuvat hohtavat, teemat ja motiivit limittyvät toisiinsa, muodostavat kehiä, päiviä ja vuodenkiertoja, mutta myös laajan kaaren, jossa tytöstä sukeutuu äiti ja rinnoilla lepäilleistä nukkapäistä terävähampaisia sudenpentuja, omilla jaloillaan seisovia." (Kuisma Korhonen 8. 3.)

Erik Wahlström: Gud / Jumala. Schildts

"Wahlströmin tapa yhdistää Luojan töitä ja astrofysiikan näkemyksiä ei kuitenkaan taida miellyttää niitä uskovaisia, jotka katsovat Raamatun ja tieteen täydentävän toisiaan. Kirjassa puhuu valistusajan epäilyn henki." (Pekka Tarkka 5. 9.)

Kjell Westö: Där vi en gång gått / Missä kuljimme kerran. Söderströms / Otava

"Yläluokan kuvaajana Westö lisää Suomen kirjallisuuteen ennen näkemättömän todellisuuden, F. Scott Fitzgeraldin romaanien yltäkylläisen rikkaat, kauniit ja kadotetut ihmiset." (Pekka Tarkka 7. 9.)

Robert Åsbacka: Kring torget i Skoghall. Schildts

"Pieni on suurta, on pitäydyttävä oleelliseen eikä ahmittava ylettömyyksiä edes tällä modernin ajan unohtamalla teollisuuspaikkakunnalla." (Timo Hämäläinen 16. 11.)

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi