Porvoon tuomiokirkon tulipalosta
yli kolmen vuoden vankeustuomio
Käräjäoikeus ei hyväksynyt syytettä törkeästä tuhotyöstä
Julkisuusmylly riittävä rangaistus
tuomitun seurassa olleille nuorille
HEIDI PIIROINEN / HS
Kalle Holmia (oik.) avusti oikeudenkäynnissä asianajaja Jouko Pelkonen.
PORVOO. Porvoon käräjäoikeus tuomitsi torstaina Askolasta
kotoisin olevan
Kalle Holmin, 18, kolmeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi
vankeuteen tuhotyöstä.
Holm sytytti toukokuun 29. päivänä Porvoon tuomiokirkon räystääseen pienen
paperipalon, josta tuli levisi kirkon kattorakenteisiin. Keskiajalta
peräisin olevan kirkon satavuotias paanukatto tuhoutui tulipalossa
kokonaan.
Käräjäoikeus ei hyväksynyt johtavan kihlakunnansyyttäjän
Petri Vaajan ajamaa syytettä törkeästä tuhotyöstä. Siitä
rangaistus olisi ollut kahdesta kymmeneen vuotta vankeutta.
Vaaja ilmoitti kohta tuomion lukemisen jälkeen, että hän aikoo valittaa
hovioikeuteen.
Syyttäjän perustelujen mukaan tuhopoltosta oli
aiheutunut yleistä hengen ja terveyden vaaraa. Vaaja pyrki osoittamaan
syytteen toteen myös todistajalausunnoilla.
Puolustusasianajajien mukaan palopaikalla oli aamuyön tunteina asukkaiden
lisäksi kymmeniä ihmisiä katselijoina, eikä välitöntä hengenvaaraa
silläkään perusteella ollut.
Oikeuden puheenjohtajana toimineen laamanni
Lars Karlssonin mukaan tuomiokirkon raivoisasta liekkimerestä
olisi voinut koitua vaaraa myös naapuritaloille.
"Kysymyksessä on kansallisesti merkittävä arvorakennus. Se tai tulipalon
laajenemisen mahdollisuus ei silti tee teosta törkeää."
"Ensivaikutelmani kyllä oli, että kyseessä oli törkeä
tuhotyö. Jos ydinvoimala sytytetään tai räjäytetään, niin silloin törkeän
teon tunnusmerkit täyttyvät esimerkiksi säteilyvaaran perusteella. Tässä
ei sellaista tunnusmerkistöä ollut", Karlsson sanoi tuomion julistamisen
jälkeen.
"Teosta olisi voitu antaa kolmen vuoden ja kuuden kuukauden pituinen
tuomio. Holm on kuitenkin omalla toiminnallaan auttanut ripeästi teon
selvittämistä. Siinä on estetty valtavan huhumyllyn syntyminen. Se
vaikuttaa vähentävästi tuomioon", Karlsson sanoi.
Holmin juopumus tai asian saama julkisuus eivät Karlssonin mukaan
vaikuttaneet tuomioon.
Julkisuus vaikutti kuitenkin siihen, että tuomitun
mukana olleet 18- ja 20-vuotiaat nuoret eivät saaneet rangaistusta. Syyte
törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä kaatui, kun Holm ei saanut
tuomiota törkeästä tuhotyöstä.
Palopaikalla mukana olleet ja sieltä Holmin kanssa poistuneet nuoret
olisivat voineet saada sakkorangaistuksen pelastusrikkomuksesta.
Käräjäoikeus piti rikkomusta toteennäytettynä, mutta julkisuusmyllytystä
riittävänä rangaistuksena.
Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa.
Erillinen vahingonkorvausoikeudenkäynti on todennäköisesti kahden vuoden
kuluttua, kun vahinkojen määrä selviää. Korvausvaatimuksia voi tulla
Porvoon seurakuntayhtymältä, kirkon lähitalojen omistajilta ja
vakuutusyhtiöiltä.
Lisää aiheesta:
Helsingin Sanomat |
hs.online@hs.fi