|
HS.fi |
|
![]() |
|
Katainen: Ylen kysely ennustaa aina alakanttiin16.3.2007 20:45 Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen katsoo, että Ylen puoluekyselyn tuloksiin on syytä suhtautua epäillen. Kataisen mukaan Taloustutkimuksen mittaukset ovat aina vaalien alla poikkeuksetta näyttäneet kokoomukselle useita prosenttiyksikköjä lopullista vaalitulosta alempia lukuja. Näin on käynyt ainakin kolmissa viime vaaleissa. Katainen muistuttaa kokoomuksen nettisivuilla, että MTV3:n ja Helsingin Sanomien tutkimuksissa kokoomuksen kannatus on nousussa. Helsingin Sanomien torstaina julkaiseman mielipidemittauksen mukaan kokoomusta kannatti 22,1 prosenttia vastanneista, mikä on prosenttiyksikön verran enemmän kuin kuukausi sitten. Kataisen mukaan kyselyjen ja vaalitulosten erot ovat olleet suuria. Esimerkiksi vuoden 2004 eurovaaleissa ero oli 6,3 prosenttiyksikköä ja kunnallisvaaleissa 3,5. Viime presidentinvaalien 1. kierroksella ero Ylen kyselyn ja vaalituloksen välillä oli 4,1, ja toisella kierroksella 3,2 prosenttiyksikköä.
Lisää aiheesta:Yle: Keskustan johto vahvistunut 16.3.2007 Heinäluoma: Viimeksikin Sdp:n kannatus mitattiin alakanttiin 16.3.2007 Mainostutkimus: SAK:n sai hyllytetyllä mainoksella 200 000 euron edestä ilmaista huomiota 16.3.2007 Enemmistö ehdokkaista sallisi nais- ja miespareille laajemmat adoptio-oikeudet 16.3.2007 TAUSTAJuridiseksi vanhemmaksi 16.3.2007 Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|