|
HS.fi |
|
![]() |
|
Venäjän valtuuskunta vaati Viron pääministerin eroa30.4.2007 5:04 | Päivitetty: 1.5.2007 22:55 Timur Nisametdinov / AP
Pronssisotilaan patsas uudella paikallaan sotilashautausmaalla Tallinnassa maanantaina. Kivipaadessa lukee viroksi ja venäjäksi: "Tuntemattomalle sotilaalle". TALLINNA. Tallinnaan saapuneen Venäjän parlamenttivaltuuskunnan edustaja Leonid Slutski esitti maanantai-iltana Viron pääministerin Andrus Ansipin eroa lehdistötilaisuudessa Venäjän Tallinnan-suurlähetystössä. Tiistaina valtuuskunnan johtaja Nikolai Kovaljov lievensi lausuntoa toteamalla, että kyseessä oli yksityinen kannanotto eikä valtuuskunnan esittämä virallinen vaatimus. Valtuuskunta luopui maanantaina virallisen ohjelmansa loppuosasta sen jälkeen, kun se oli päivällä tavannut Viron parlamentin ja poliisin edustajat. Samaan aikaan kriisin kirvoittanut pronssisotilas oli saatu pystytetyksi uuteen paikkaansa Tallinnan sotilashautausmaalle. Yleisöllä oli paikalle vapaa pääsy.
Venäläisvaltuuskunnan johtaja Nikolai Kovaljov sanoi, ettei patsaan paikan siirtämisessä sinänsä ole mitään väärää. Hänen mukaansa oli väärin siirtää patsas, jonka luona on hautoja. Patsaan alkuperäiseltä paikalta oli maanantaina ennen Venäjän valtuuskunnan saapumista löydetty yhdeksän hautaa. Vainajat pyritään tunnistamaan ja siirtämään myöhemmin samalle hautausmaalle, jossa patsas jo on.
Kovaljov oli jo vierailun alla Moskovan lentokentällä sanonut venäläiselle uutistoimisto Interfaxille, että Viron pääministerin pitäisi erota. Kuvaavaa on, että Venäjän lähetystössä järjestetty lehdistötilaisuus pidettiin pelkästään venäjän kielellä. Tulkkausta viroksi tai englanniksi ei ollut, vaikka läsnä oli myös paikallista ja kansainvälistä lehdistöä.
Kysymyksiä sai silti esittää vapaasti. Kovaljovilta kysyttiin muun muassa, aikooko Venäjä tuoda joukkojaan Viroon. Kovaljov sanoi, ettei ole kuullut sellaista ideaa. Venäjä ei myöskään aio katkaista diplomaattisuhteita Viroon. ”Myönteistä oli lupaus dialogin jatkamisesta. Sovimme, että palaamme Venäjän pyhien jälkeen keskustelemaan vierailuista”, valtuuskunnan tavannut Viron parlamentin varapuheenjohtaja Kristiina Ojuland sanoi, mutta lisäsi: ”Venäjällä pyhät jatkuvat pitkään.” ”Meidän [Moskovassa olevan] lähetystörakennuksemme turvallisuuden osalta saimme ymmärrystä ja vahvistuksen, että Venäjä tekee kaikkensa taatakseen sen turvallisuuden”, Ojuland sanoi. Venäjän valtuuskunnan johtaja totesi illalla suurlähetystössä, että Virossa on muita puolueita, jotka ymmärtävät Venäjän näkemyksiä.
Hän viittasi suoraan Viron opposition ja Tallinnan kaupunginjohtajan Edgar Savisaaren johtamaan Keskustapuolueeseen, joka on voimakkaasti vastustanut sotilaspatsaan siirtoa. Ensimmäisen mellakkayön jälkeen Virossa herätti kummastusta, kun Savisaar arvosteli poliisia liian kovista otteista samaan aikaan, kun Tallinnan keskustan liikkeet oli ryöstetty ja autoja kaadettu. Venäläisvaltuuskunnan edustajat tuomitsivat ryöstelyn mutta arvostelivat myös Viron poliisin kovia otteita ja pitivät Viron hallitusta syypäänä ihmisoikeusrikkomuksiin mellakkayönä.
Valtuuskunta tapasi myös Viron poliisiylijohtajan Raivo Aegin ja syyttäjäviraston johtajan Norman Aasin. Viron poliisi esitti tapaamisen aluksi viidentoista minuutin videon. ”Onko videoon ikuistettu myös Venäjän kansalaisen tappo?” Kovaljov kysyi. Virossa asunut venäläismies kuoli ensimmäisenä mellakkayönä rintaan osuneeseen puukoniskuun. Venäläisvaltuuskunta ei syyttänyt tästä Viron poliisia mutta ihmetteli, miksei haavoittunut ollut saanut heti ensiapua. Vaikka Venäjän valtuuskunta poikkesi virolaisten isäntien ohjelmasta maanantai-iltana, se on luvannut mennä vappuaamuna alkuperäisten suunnitelmien mukaan sotilashautausmaalle katsomaan patsasta. Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|