|
HS.fi |
|
![]() |
|
Jättihäpy hämmästytti ohikulkijoita Helsingin keskustassa22.5.2007 19:50 Päivi Punkka / HS
Taiteilija Mimosa Palen taideteos kuljetettiin toukokuussa 2007 näytteille Tennispalatsiin. Ihmiset pysähtyivät kummastelemaan teosta. Ohikulkijat kohtasivat tiistaina Helsingin keskustassa erikoisen näyn: 2,5 metriä korkean hävyn. Pyörillä kulkeva sukupuolielin on helsinkiläisen performanssitaiteilija Mimosa Palen lopputyö Kuvataideakatemiassa.
Hän siirsi työnsä tiistaina keskipäivän aikaan Sörnäisistä Tennispalatsin näyttelyyn. Silikonista ja vaahtomuovista tehty vaaleanpunainen teos herätti ohikulkijoissa huvittuneita ja kauhisteleviakin reaktioita. "Mikä toi on?" "Onko se?" "No on se", hämmästelivät nuoret naiset Kampin keskuksen vierustalla. Vanhempi mies kyseli voisiko työtä koskea ja keski-ikäinen nainen peitti silmänsä käsillään. Hetken päästä hän kuitenkin palasi nappaamaan teoksesta kuvan kännykkäkamerallaan.
Taiteilija ei ollut lopputyönsä kanssa retkellä ensimmäistä kertaa, vaan kertoi tekevänsä sen kanssa kävelyitä pitkin kaupunkia kolmesti viikossa. Pale on hämmästyttänyt ohikulkijoita Helsingissä aikaisemminkin. Talvella 2003 hän ryömi Sörnäisissä ulos monimetrisestä, valaistusta täytekakusta mummoksi pukeutuneena.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|