|
HS.fi |
|
![]() |
|
Microsoft kouluttaa Suomessa 1 000 it-konsulttia23.8.2007 0:02 It-yhtiöt ovat Microsoftin johdolla huolestuneet suomalaisen it-osaamisen laadusta. Yhtiöiden mukaan osaavista työntekijöistä on pulaa, vaikka alalla uutisoidaan yt-neuvotteluista ja irtisanomisista. Työvoimapulaa helpottamaan Microsoft on perustanut 20 muun it-yrityksen kanssa oman koulutusohjelman, jonka tavoitteena on kouluttaa kolmessa vuodessa tuhat it-ammattilaista. Tänä syksynä alkavaan ohjelmaan valituille on luvassa työpaikka ohjelmaan osallistuvassa yhtiössä, kuten Affectossa, Cap Geminissä, Enderossa, Satamassa, SysopenDigiassa tai WM-datassa.
"Olemme tänä vuonna palkanneet jo 140 uutta työntekijää ja tulemme palkkaamaan sata lisää. Työpaikat tällä alalla lisääntyvät, mutta ne eivät ole niitä töitä mitä aikaisemmin ajateltiin", WM-datan toimitusjohtaja Seppo Matikainen sanoo. Microsoftin Suomen-toimitusjohtajan Ari Rahkosen mukaan yritykset joutuvat internetin ja verkostoitumisen vuoksi muuttamaan liiketoimintamallejaan niin ripeään tahtiin, että it-osaajapula hidastaa projektien toteutumista jo puolella vuodella.
Koulutus kestää yhteensä neljä kuukautta, joista lähiopetuspäiviä on 20. Koulutusohjelma on suunnattu korkeakouluopiskelijoille ja jo työssä oleville. Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|