|
HS.fi |
|
![]() |
|
Tekijänoikeudet jäävät opetusministeriöön13.11.2007 16:41 Hallitus päätti tiistaina jättää tekijänoikeuksien käsittelyn opetusministeriöön. Teollisoikeuksien kotipaikaksi jää kauppa- ja teollisuusministeriö eli tuleva työ- ja elinkeinoministeriö. Keskustelu sijaintipaikasta on käynyt kuumana sen jälkeen, kun uusi hallitus ilmoitti keväällä hallitusohjelmassaan selvittävänsä, mikä olisi oikea ministeriö tekijänoikeuksille. Tekijänoikeuksien siirtoa uuteen superministeriöön ovat vaatineet muun muassa Elinkeinoelämän keskusliitto ja tekijänoikeusaloilla toimivat yritykset. Yritysten mielestä tekijänoikeudet ja teollisoikeudet pitäisi käsitellä samassa paikassa, koska yrityksille niillä on entistä suurempi merkitys ja uuden teknologian takia alan sääntöjen tekeminen on koko ajan vaikeampaa. Yritysten mielestä opetusministeriö ja taiteilijat ovat kaivautuneet liian syvälle menneisyyden poteroihin eivätkä kykene riittävästi ottamaan huomioon muun muassa digitaalitekniikan aiheuttamia muutoksia. Taiteilijat puolestaan ovat pelänneet, että kauppa- ja teollisuusministeriö seuraa liikaa yritysten tahtoa ja unohtaa tekijöiden oikeudet. Taiteilijat ovat koonneet aiheesta koko syksyn julkilausumia ja adresseja. Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|