Tuntematon sytyttää sukupolvien sodan
Kristian Smedsin nuoret soturit kysyvät, kenen Suomi tämä on
Kansallisteatteri tarjoaa
90-vuotiaan Suomen juhlaesityksen sotapelien ikäluokalle
CHRISTIAN WESTERBACK/HS
Konekiväärikomppania napsii vihollisia, rentoutuukin: saunoen ja ryypäten päät ämpärissä. Videolla soditaan Mannerheimintiellä.
Kansallisteatterin vintillä helisevät ikkunat ja lattia lainehtii.
Hiki höyryää harjoitussalissa kuin löylynheittokilpailussa. Järjestäjä
jakaa toisesta purkista kurkkupastilleja ja toisesta korvatulppia.
"Suomi on kuollut." Ryvettynyt miesjoukko nousee juoksuhaudasta
suomirockin vimmaan. Joukkoenergia tiivistyy ja ääniaallot nousevat:
Bäng, bäng. Ryömitään Karjalan metsissä, ryypätään päät ämpärissä,
pelätään ja kuollaan - ihanaa Leijonat, ihanaa!
Kristian Smeds on työryhmineen kasannut jo puoli vuotta
kansallista 90-vuotisjuhlaesitystä
Väinö Linnan
Tuntemattomasta sotilaasta. Linnan romaani on luettu tarkoin,
pantu sitten hyllyyn. Nyt rakennetaan uusia kuvia. Ohjaaja tuo joka aamu
näyttelijöille yöllä syntyneitä lippusia ja lappusia.
Tiheä työrupeama alkaa olla loppusuoralla. Kohta marssitaan miinakenttään:
mitataan esityksen ja yleisön suhteet. Varmaa on, että puhetta syntyy.
Kansalliset ikonit lentävät ilmaan, aivan
konkreettisesti, koko teatterin takaseinän kokoinen naamagalleria.
Kekkonen,
Ahtisaari,
Halonen,
Ransu-koira,
Lipponen,
Vanhanen,
Lenita,
Turkka ja
Mietaa... Hyvästi Mannerheim, Ransu-koira ja Muumi. Kaapin
päällä on lopuksi autiota.
Viime yönä Smeds kirjoitti kohtauksen, joka on omistettu
Edvin Laineelle ja
Tuntemattoman filmauksille, ajalle, jolloin elokuvat vielä
olivat elokuvia. "In English: My name is Edvin. I make war-movies. Taide
on murrhaa!" Bäng, bäng.
Siinä meni assistentti, sitten savukoneen käyttäjä, klaffityttökin
melkein. Tunnelma on riehakas ja tulkintaa syntyy. "Ja nyt
formulakierroksia - vihollinen lähestyy taivaalla", Smeds huutaa,
levittää kätensä kuin hävittäjä ja pärisee kaarroksissa. "Pysy viivan
takana", näyttelijät toppuuttelevat ohjaajaa.
Smeds on lennossa: "Me määritellään taide just miten itse halutaan. Take
it or leave it. Katsotaan, mihin teatteri pystyy, pystyykö mihinkään?"
Nyt pelataan teatteria täysillä, eikä siihen riitä
näyttämö.
Sota lähtee katsomosta, levittäytyy kauhun lähikuvina videoille,
Mannerheimin patsaalle, kaduille tai Karjalan metsiin. Pakassa on koko
Suomen kansallinen muisti Nuijasodasta lätkäsotiin.
Jean Sibeliuksen
Finlandia resonoi selkäruodossa.
"Viimeinen rintamalinja kulkee näyttämön ja yleisön välissä", Smeds sanoo.
"Katsotaan, onko tämä myös meidän kansallinen päänäyttämömme?"
"Me tehdään tätä sata lasissa, sukupolvinäytelmää. Se on meidän sotaretki
tässä ajassa ja yhteiskunnassa. Teos määritellään meidän arvomaailmalla,
huumorilla ja elämäntunteella. Olemme yhtä isänmaallisia kuin edelliset
sukupolvet, mutta kenen Suomi tämä on?"
Smeds kutsuu nuoria katsomoon. Nyt saa kiinni!
Linnan romaaniin kasautuneita arvolatauksia on purettu, mutta syvältä
kouraisevaa aitoa Linnaa tämä on. Ei epäilystäkään, mukana ovat aidosti
tunnistettavat Rokat, Lehdot, Hietaset ja Lammiot, kaikki. Paljaat
tunteet pääsevät irti tykistökeskityksen helvetissä.
"Tietenkään
Tuntematonta ei voi tehdä ilman Laineen ja
Rauni Mollbergin elokuvia. Ne vain on käännetty kokonaan
toiseen suuntaan ja pulssiin", ohjaaja sanoo.
On esityksellä toinenkin koti: sotapelit, joissa nopein noukkii
tähtäimeensä mahdollisimman monta tapettavaa. Näyttämö muistuttaa
elävästi myös
Francis Ford Coppolan
Ilmestyskirja.Nyt-elokuvan apokalyptista maisemaa. Nyt
tapetaan Irakissa.
Kansallisteatterin pääjohtaja
Maria-Liisa Nevala on teroittanut kyntensä. "Olen valmis
seisomaan esityksen takana. En jätä heitä heitteille!" Nevala muistuttaa
myös, että Linnan romaani kulki ilmestyessään vastavirtaan - ennen kuin
siitä tuli pyhä teos.
Näyttämöllä alkaa pian läpimeno, aivan ensimmäisiä.
Jännitys tiivistyy kuin synnytyksen hetkellä. Miltä se näyttää? "Huhu
kertoo, että tän kesto on neljä ja puoli tuntia", ohjaaja kannustaa
ensembleään. Kolmeen tähdätään.
Keskellä näyttämöä on allas, joki, ja äkkiä se on täynnä pärskyviä miehiä,
sitten korsuja, juoksuhautoja. Kuolema kasautuu.
Ryssiä on paljon. Enemmän. He ovat maatuskanukkeja tai itärajan täyttäviä
pesukoneita ja tupakkalimppuja. Petroskoi ja Äänisen aallot kutsuvat
kangastuksena, joka päättyy luurankodiscoon.
Harjoitusten myötä syntynyt porukkahenki puree. Nyt mennään täysillä kuin
oltaisiin talvisodassa. Videolla vihollisuuksia ratkaistaan keskellä
Mannerheimintietä. Sotilaat kokoontuvat Marskin patsaalle, kun ohi ajaa
venäläinen saippualaatikkolada. Skronk, auto mäiskitään rusinaksi ja
kieräytetään ratsastajapatsaan juurelle kuin kukkaseppele.
Ei, ei. Tällaista en ole aikaisemmin nähnyt. En edes
silloin Turussa, kun
Seitsemän veljestä karjuivat kivellään. On pakko tyrskiä
naurusta ja kauhusta, näyttämön tunnepulssi on tiheä.
Kolme viikkoa on vielä ensi-iltaan. Kohta pamahtaa. Teatterisalissa
presidentin aitiota vartioiva leijonavaakunakin näyttää jo pudottavan
miekkansa ja oikaisevan häntänsä sojoon.
Kristian Smedsin ohjaaman ja sovittaman Tuntemattoman sotilaan
ensi-ilta on Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 28.11.
Helsingin Sanomat |
hs.online@hs.fi