HS.fi

Vanhanen paheksuu Tuntemattoman ampumisia

22.12.2007 12:39

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) paheksuu Kansallisteatterin Tuntemattoman sotilaan ampumiskohtausta. Hän ei ole nähnyt näytelmää. Vanhanen sanoo Iltalehden haastattelussa myös, ettei aio välttämättä mennä katsomaan Kristian Smedsin ohjaamaa näytelmää.

"Vaikka en ole esitystä nähnyt, sallittakoon minun sanoa, etten ylipäätään pidä hyvänä, että tunnistettuja ihmisiä ammutaan tällä tavalla. Olkoon siinä minkälainen taiteellinen viesti hyvänsä, niin minulla on oikeus sanoa, etten ymmärrä sitä", Vanhanen sanoo.

Pääministeri jatkaa siten samalla linjalla kuin valtiosihteerinsä Risto Volanen, joka myös paheksui esitystä näkemättä sitä.

Vanhasella ei ole kiirettä Kansallisteatteriin. Hänen kuvansa on mukana näytelmässä "ammuttavien" henkilöiden joukossa.

"Taiteilijalla on oikeus taiteelliseen ilmaisuunsa, mutta minulla ei ole tarvetta osoittaa erityistä kulturellia mieltä juoksemalla sitä katsomaan."

Vanhasella on kuitenkin mahdollisuus nähdä näytelmä, sillä eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok) vie koko eduskunnan katsomaan sitä valtiopäivien avajaisten yhteydessä helmikuun alussa. Tuolloin myös ministereille tarjoutuu tilaisuus nähdä kiistanalainen, mutta myös kiitelty näytelmä, jonka esitykset on myyty koko kevään ajaksi loppuun.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi