HS.fi

Anoreksian ihailijoilla on verkkosivustoja Suomessakin

17.4.2008 20:00

Ranskassa sorvataan parhaillaan lakia, joka määräisi laittomaksi "julkisen yllytyksen äärimmäiseen laihuuteen", muotilehdet ja mainostajat mukaan lukien. Eniten lainsäätäjän tähtäimessä ovat anoreksiaa ihannoivat nettisivustot.

Nälkiintynyttä ulkonäköä tavoitellaan myös suomenkielisillä sivuilla:

"Mä odotan kauhulla huomista. Mä täytän huomenna 15 vuotta ja mut ihan varmasti hukutetaan karkkeihin ja kaikkiin vitun kakkuihin."

"Mä vihaan painaa näin paljon. Mä vihaan sitä kirottua vaakaa, mä vihaan sitä kirottua numeroa jolla mun paino alkaa, mä vihaan itseäni."

Thinspiration-kuvilla keskustelijat kannustavat itseään ja toisiaan laihtumaan entistä luisevammiksi. Joku kriittinen tulee mukaan keskusteluun:

"Osa thinspiration-kuvista on muokattuja, monista kuvista olen nähnyt alkuperäisen version. Ei pidä uskoa kaikkea mitä näkee."

Laihuusfoorumeitten ongelmat eivät ole yltäneet esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliiton ja Pelastakaa lapset ry:n nettipalvelujen keskusteluihin.

"Tiedän, että nuoret ja aikuisetkin naiset hakevat netistä tietoa siinä vaiheessa, kun laihuuden tavoittelu tuntuu olevan kaikkein tärkeintä. Yhteisön vaikutus tulee esiin vain sivulauseessa, siitä ei haluta kertoa", pohtii psykiatri Maria Muhonen, joka on hoitanut syömishäiriöpotilaita.

Anorektinen maailmankuva pitää potilaita vahvasti otteessaan ja lääkärien päätavoitteena on vahvistaa potilaan tervettä puolta, joka haluaa parantua. "Myös taisteluun sairauden imua vastaan löytyy myös paljon tukea netistä", Muhonen muistuttaa.

Anoreksiaan sairastuneilla on usein taipumusta perfektionismiin. Myös kulttuuri vaikuttaa; laihuuden ihannoinnin lisäksi myös ainaisen saavuttamisen tärkeys. Murrosiässä ulkonäön muutos tuntuu vaikealta, ja erilaiset perhekriisit voivat laukaista sairauden. Anoreksia on monen tekijän summa, Muhonen listaa. Tietyt ammatit ja urheilulajit myös vaativat hoikkuutta.

Muhonen kiittelee viime vuosien ilmiötä, että malleiksi ovat kelvanneet tavalliset ihmiset. "Tärkeää olisi esittää vaihtoehtoja; kauneus ja hyvännäköisyys voi olla muutakin kuin alipainoisuutta."

"Yleensä väärää tietoa vastaan on vaikea taistella kieltämällä se. Parempi olisi levittää oikeaa tietoa", sanoo kansalaisten sähköisiä oikeuksia ajavan Effi-yhdistyksen (Electronic Frontier Finland) puheenjohtaja Tapani Tarvainen, joka ihmettelee, miten ranskalaiset aikovat estää laihuuden ihannoinnin nettisivuilla.

"Tiedon poistaminen internetistä on suunnilleen yhtä vaikeaa kuin rikollisten kieltäminen käyttämästä maantietä."

Jotkin palveluntarjoajat, esimerkiksi Yahoo on pyrkinyt poistamaan syömishäiriöitä ihannoivat sivut palvelimiltaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi