|
HS.fi |
|
![]() |
|
Yliopistoäänestystä pohjustetaan mielenosoituksella16.5.2008 12:04 | Päivitetty: 16.5.2008 19:52 Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustieteen opiskelijat värväävät opiskelijoita, lukiolaisia ja muuta nuorisoa sekä kulttuuriväkeä ensi perjantaiksi eduskunnan eteen osoittamaan mieltä yliopistouudistusta vastaan. Mielenosoitus järjestetään juuri ennen kuin eduskunta äänestää yliopistouudistuksesta tehdystä opposition välikysymyksestä ja Matti Vanhasen (kesk) hallituksen luottamuksesta.
Mielenosoituksen järjestäjät vastustavat innovaatioyliopiston perustamista pääkaupunkiseudulle ja yleisemminkin yliopistojen muuttamista säätiömuotoisiksi. Heidän mielestään sivistysyliopistoa ollaan ajamassa alas, ja yliopistolaitos on menettämässä autonomiansa suhteessa elinkeinoelämään. Innovaatioyliopistoa kutsutaan opiskelijoiden tiedotteessa "salamyhkäiseksi riskihankkeeksi", joka on "laitettava jäihin". Eduskunta keskustelee välikysymyksestä ja yliopistouudistuksesta ensi keskiviikkona. Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|