|
HS.fi |
|
![]() |
|
Viisuvoittaja Bilan tähyää lännen musiikkimarkkinoille25.5.2008 18:53 Sari Gustafsson / LEHTIKUVA
Eurovision laulukilpailun voittaja Dima Bilan jätti jäähyväiset Belgradille sunnuntaina. Unkarilainen viulisti Edvin Marton (oik.) oli Stradivariuksineen osa Venäjän lavashow'ta. BELGRAD. Venäjän Dima Bilanin, 26, riemusta ei tullut loppua sunnuntain vastaisena yönä, kun hänen esittämänsä balladi Believe oli vahvistunut Eurovision laulukilpailun voittajaksi. Kilpailun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Bilan oli niin euforisessa tilassa, että sai hädin tuskin selväjärkistä lausetta suustaan. Vuolaiden kiitosten kohteena oli koko runsaslukuinen taustajoukko ja lopulta "kaikki venäläiset, jotka uskovat itseensä eivätkä anna periksi". Sen verran selvisi, että Itä-Euroopan oma supertähti haikailee myös läntisen maailman suosikiksi. Seuraavaksi ovat tulossa sekä englannin- että espanjankieliset albumit. Panostusta Dima Bilanilta ei puutu, sillä hänen yhteiskumppaneinaan ovat kunnostautuneet muun muassa amerikkalainen tähtituottaja Timbaland ja laulaja Nelly Furtado sekä maailman huippuihin lukeutuvia hitintekijöitä kuten Diane Warren ja Jim Beanz. Heistä jälkimmäisen kanssa Bilan kirjoitti myös voittokappale Believen. Esimakua tulevasta on luvassa jo tällä viikolla, kun Bilan lähtee Euroviisujen promootiokiertueelle. Kahdeksaan maahan suuntautuva kierros käynnistyy keskiviikkona Helsingistä, jossa Bilan on aamupäivän ajan tiedotusvälineiden vieraana.
Teräsbetonin osakkeet nousivat vedonlyönnissä kovaa vauhtia finaalin alla, mutta se ei vaikuttanut eurooppalaisiin äänestäjiin. Yhtyeen kappale jäi tarkalleen kilpailun keskikastiin: 22. kaikkiaan 43 kappaleesta. "Ei me tulosta huonona pidetä, kun pääsimme finaaliin", yhtyeen solisti Jarkko Ahola kommentoi ennen kotiinpaluuta sunnuntaina. "Jos vetää suomeksi heviä, niin ei sillä Euroviisuja voiteta. Suomessa on varmaan paljon pettyneitä, mutta tällaista se on." Pohjoismaista parhaiten menestyi Norjan Maria, jonka Hold On Be Strong nousi vastoin ennakko-odotuksia viidenneksi. Islanti korjasi kotiin 14. sijan ja Tanska seurasi heti perässä. Sen sijaan Ruotsin Charlotte Perrellin Hero ei pystynyt vastaamaan koviin odotuksiin, vaan vauhti hyytyi sijalle 18. Ruotsissa lienee edessä kova jälkipyykki, sillä ruotsalaistiimin kirjoittama mutta maan viisukarsinnasta hyllytetty hupailu Wolves of the Sea pesi Perrellin kuudella sijalla – latvialaisen Pirates of the Sean esittämänä.
Belgradin kisaisännyyttä ehdittiin ennakkoon arvuutella muutamaankin otteeseen, kun maan poliittinen tilanne kuumentui alkuvuodesta Kosovon itsenäistymisjulistuksen vuoksi. Samoin serbialaisten suhtautuminen homoseksuaalisuuteen herätti keskustelua. Kisakaupunkiin saapuneita median edustajia kehotettiin olemaan puuttumasta kumpaankaan aiheeseen paikallisten kanssa. Välikohtauksilta vältyttiin kisaviikkojen ajan, mistä saattoi pitää huolen poliisin näkyvä jalkautuminen kaupungin kaduille. Nyt Belgrad näyttäytyi rauhallisena kaupunkina, joka piti huolen, että "Euroviisu-iltana Belgradissa on maailman parhaat bileet". Lisää aiheesta:EUROVIISUT 2008Teräsbetoni: Kaikki näytti jo hyvältä 25.5.2008 EUROVIISUT 2008Teräsbetoni sai kotikatsomon jammailemaan 24.5.2008 EUROVIISUT 2008Venäjä voitti Euroviisut - Teräsbetoni jumbojen joukossa 25.5.2008 TIETOKULMAEuroviisujen sijoitustaulukko 25.5.2008 EUROVIISUT 2008Dima Bilan: En ollut voitosta yllättynyt 25.5.2008 Virallinen Venäjä riemastui viisuvoitosta 25.5.2008 EUROVIISUT 2008Dima Bilan vierailee keskiviikkona Helsingissä 25.5.2008 Muualla HS.fi:ssä:Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|