|
HS.fi |
|
![]() |
|
Taloustutkimuksen talokauppa vesitti asuntolahankkeen28.5.2008 5:02 Anne Vatén / HS
Eero Lehti osti Mäkelänkadulta rakennuksen, johon piti tulla asunnottomien tukiasuntola. Keravalaisen kansanedustajan Eero Lehden (kok) omistama Taloustutkimus Oy on ostanut asunnottomien tukiasuntolaksi suunnitellun kiinteistön Mäkelänkatu 56:sta Helsingissä. Kauppa tarkoittaa sitä, että Sininauhasäätiön kiinteistöön aikoma pitkäaikaisasunnottomien tukiasuntola ei toteudu. Helsingin kaupunginhallitus siunasi 50 tukiasunnon rakentamisen Mäkelänkadulle maaliskuussa.
Taloustutkimus toimii suunnitellun asuntolan naapurissa Lemuntie 9:ssä. Lemuntie 9:n kiinteistöyhtiö on vastustanut asuntolan rakentamista. Perusteena on ollut se, että Taloustutkimuksen henkilökunnan käynti raitiovaunu- ja bussipysäkeille kulkee Mäkelänkatu 56:n pihan kautta. Kiinteistöyhtiö katsoo asuntolan vaarantavan työntekijöiden saannin ja viihtyvyyden.
Sininauhasäätiön toimitusjohtaja Jorma Soini on käärmeissään uudesta tilanteesta. "Se mitä haluan sanoa, on painokelvotonta", Soini sanoi tiistaina. "Minulle sopii aivan erinomaisella tavalla, että valtakunnassa ihmiset saavat ostella yhtä sun toista, jos rahaa on." "Mutta sitten kun on asemassa, missä palkkaa maksetaan verorahoilla, eli ollaan kansanedustajia, niin siinä minä peräänkuulutan uusmaalaisilta kansanedustajilta yksimielisyyttä asunnottomuuden poistamiseksi. Tämä on kuitenkin melkoinen jobi meille kaikille", Soini sanoo. Asuntolan rakentaminen on yhä mainittu Helsingin ja valtion välisessä aiesopimuksessa pitkäaikaisen asunnottomuuden poistamiseksi. Puolet hankkeen kustannuksista olisi maksanut valtio. Sopimus on paraikaa sosiaalilautakunnan käsittelyssä.
Mäkelänkatu 56:n rakennuksen omisti oululainen kiinteistösijoittaja Tapio Vikeväinen Polarvi-yhtiönsä kautta. Hän perusteli mielenmuutostaan muun muassa sillä, että hän uskoi Sininauhasäätiön hankkeen olevan vesittymässä, eikä hän ollut saanut riittävästi vuokralaisia tyhjiin tiloihin. "Minulle tuli Taloustutkimukselta tarjous", Vikeväinen kertoi tiistaina. Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Juha Aalto myönsi, että tukiasuntola ei toteudu: "Me olemme omistaja, ja jatkamme kiinteistön käyttöä siinä muodossa, mikä siinä on tällä hetkellä kaavaan merkitty eli toimistorakennuksena." Lyhytsanainen Aalto ei suostunut tiistaina kertomaan, tekikö Taloustutkimus aloitteen kiinteistökaupasta. "En kommentoi asiaa enempää."
Eero Lehti kiistää, että kiinteistökaupalla olisi haluttu estää asuntolan rakentaminen Taloustutkimuksen naapuriin. Lehden mukaan Taloustutkimus tarvitsee tilaa tytäryhtiöilleen Suomen Lääkedatalle ja Suomen Myyntitiedolle. "Olemme etsineet tiloja siitä varmaan jo pari vuotta. Olemme käyneet etsimässä ympäri ämpäri erilaisia tiloja." Aiemmin HS.fi:ssä:Muualla HS.fi:ssä:Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|