HS.fi

Krp epäilee patrialaisia myös yritysvakoilusta

10.7.2008 18:34

Pakkokeinot Patrian lahjustutkinnassa jatkuvat. Helsingin käräjäoikeus vangitsi torstaina jo toisen henkilön Slovenian valtion kanssa tehdyistä ajoneuvokaupoista.

Keskusrikospoliisin (Krp) mukaan vangittu on Patria Vehiclesin entistä johtoa. Käräjäoikeus vangitsi hänet todennäköisin syin epäiltynä törkeästä lahjuksen antamisesta, lahjonnasta elinkeinotoiminnasta ja yritysvakoilusta.

Pidätettynä on ollut myös ilmailu- ja puolustuskonsernin ylintä johtoa. Krp kuulusteli konsernijohtoon kuuluvaa henkilöä viikonloppuna. Hänet on päästetty vapaaksi, mutta häntäkin epäillään samoilla rikosnimikkeillä.

Slovenian-kaupoista toukokuussa vangittu henkilö on yhä vangittuna.

Aiemmin Krp ei ole kertonut epäilevänsä patrialaisia yritysvakoilusta. Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Kaj-Erik Björkqvist ei halunnut yksilöidä vakoiluepäilyjä tarkemmin.

"Tutkinta on hyvin kesken", Björkqvist sanoi.

Suomessa Patria-jutun esitutkinta jatkuu kuulusteluilla ja takavarikkomateriaalin läpikäymisellä. Krp on ratsannut toukokuussa alkaneen esitutkinnan aikana Patrian tiloja muun muassa Hämeenlinnassa ja Helsingissä. Juttua tutkitaan myös Sloveniassa ja Itävallassa.

Patrian lahjusjutussa on myös toinen haara, jossa on ollut pidätettynä useita Patria Land&Armamentiin sulautetun Patria Weapon Systemsin nykyisiä tai entisiä ylempiä toimihenkilöitä. Heidät on sittemmin vapautettu.

Tässä kokonaisuudessa tutkitaan vuosituhannen vaihteessa Egyptin kanssa tehtyjä kenttätykkikauppoja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi