Väkivalta ja mielenterveysongelmat näkyvät uusissa lasten- ja nuortenkirjoissa

Nalleperheen rauhallinen iltahetki saa yllättävän käänteen, kun Isä-Nalle suuttuu, rikkoo tavaroita ja lyö äitiä. Miltä mahtaa tuntua Pikku-Nallesta, joka pakenee omaan huoneeseensa?

Saara Laihon kuvakirja Urhea Pikku-Nalle (2000) on yksi esimerkki siitä, että nykyaikana lastenkirjallisuus tarttuu rankkoihinkin aiheisiin, kuten perheväkivaltaan ja masennukseen. Kirjojen avulla pyritään käsittelemään vaikeita tunteita yhdessä lapsen kanssa.

Tutkija ja kriitikko Päivi Heikkilä-Halttusen mukaan 2000-luvun lasten- ja nuortenkirjoissa uutena trendinä on juuri tunteiden korostaminen.

"Kirjoissa annetaan opastusta siitä, kuinka vapaasti itseään voi ilmaista. Lasta autetaan tunnistamaan niin positiiviset kuin negatiivisetkin tunteet", Heikkilä-Halttunen sanoo.

Lasten Keskuksen kustantama Urhea Pikku-Nalle edustaa niin sanottuja "täsmäkirjoja", jotka on suunnattu tietylle kohderyhmälle. Niitä julkaisevat usein erilaiset asiantuntijatahot kuten mielenterveyden hoitoa edistävä yhdistykset. Yleensä jo kirjan nimi antaa viitteitä ongelmasta: Miian isä on sekaisin, Mikon äiti on masentunut.

Nuorisoväkivalta on ollut viime aikoina runsaasti otsikoissa muun muassa Keravan puukotustapauksen vuoksi; vuonna 1989 syntynyt nuorukainen puukotti 14-vuotiaan tytön kuoliaaksi kaksi viikkoa sitten.

Viime viikolla Helsingin Sanomat uutisoi, että lähes 78 prosenttia nuorista helsinkiläismiehistä on joutunut joskus fyysisen väkivallan uhriksi.

Rankat tapahtumat ovat hiipineet myös nuortenkirjoihin. Terhi Rannelan romaani Taivaan tuuliin (2007) kertoo äitinsä menettäneestä koulukiusatusta Aurasta, joka ihailee henkisenä äitinään saksalaista terroristia Ulrike Meinhofia. Miesystävänsä innoittamana Aura ryhtyy suunnittelemaan pommi-iskua vanhaan kouluunsa.

Rannelan kirjan alkusysäyksenä oli vuonna 2002 sattunut Myyrmannin kauppakeskuksen räjähdys, jossa pommi surmasi kuusi sivullista ihmistä sekä pommin valmistaneen 19-vuotiaan Petri Gerdtin.

Rannelan Taivaan tuuliin -romaani ilmestyi maaliskuussa 2007. Saman vuoden marraskuussa uutisoitiin Jokelan koulusurmista. Niiden tekijä Pekka-Eric Auvinen oli koulukiusattu, kuten on Rannelan romaanin päähenkilökin.

"Olin pohtinut aihetta niin paljon, että Jokelan uutinen tuli tosi lähelle", Rannela sanoo.

Kirjailijan mielestä Taivaan tuuliin ei kannusta väkivallan ihannointiin. Hän määrittelee Auran antisankariksi, jonka kaltaiseksi lukija ei toivottavasti halua tulla.

"Kun eletään näin kovassa maailmassa, kirjan rooli on nykyään vielä tärkeämpi kuin ennen. Kirja voi herättää ihmisten empatiakykyä ja synnyttää uusia ajatuksia."

Marja-Leena Tiaisen nuortenromaani Alex, Aisha ja Sam (2007) käsittelee rankkoja kokemuksia pakolaisnuorten näkökulmasta. Romaanitrilogian toinen osa hätkähdyttää jo ensimmäisten kahdenkymmenen sivun aikana, kun Sam muistelee kotimaassaan Kongossa sattunutta välikohtausta: "Sitten vieressäni on sotilas. Hän potkaisee minua, ja minä katson häntä. Mies nauraa, hänen kädessään on verta tippuva veitsi."

Myöhemmin Sam kuvaa, kuinka sotilas ampuu hänen isänsä kuoliaaksi pistoolilla. Marja-Leena Tiaisen mukaan kohtaus saa nuoret lukijat hiljaisiksi kouluvierailuilla.

"Yritän kuvata asioita mahdollisimman totuudenmukaisesti ja uskottavasti. En halua turhan päiten kaunistella asioita", Tiainen sanoo.

Toisaalta Tiainen tiedostaa, että nuorille kirjoittaessa täytyy käyttää jonkinlaista suodatinta. Hän ei halua mässäillä väkivallalla eikä kirjoittaa realistisen suorasukaisia seksikohtauksia.

Tiainen toivoo nuorten lukijoiden ymmärtävän, ettei väkivalta kannata. Hänen tavoitteenaan on myös hälventää pakolaisia kohtaan koettuja ennakkoluuloja.

"Rasismi ja suvaitsemattomuus kumpuavat tietämättömyydestä. Olen kuullut maahanmuuttajilta, että suomalaisnuoret ovat arkoja tulemaan juttusille ja ystävystymään heidän kanssaan."

Nykyajan nuortenkirjallisuus on edennyt melko kauaksi L. M. Montgomeryn tyttökirjojen idylleistä, Viisikoiden herkullisen viattomista seikkailuista, Tarzanien viidakkomaisemista tai Selja-kirjojen sisarusparven arjesta.

"Kirjallisuus elää ajassa samalla tavalla kuin kaikki viestintä. Yhteiskunta on muuttunut, ja nuorison kohtaamat haasteet ovat erilaisia kuin ennen", WSOY:n lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustannuspäällikkö Lippo Luukkonen huomauttaa.

Luukkosen mukaan kirjan toimitusprosessissa otetaan huomioon sen kohderyhmän kehitys.

"Kustannustoimittaja keskustelee kirjailijan kanssa teoksen mahdollisista muutostarpeista, mikäli siinä on liian rankkaa sisältöä."

Kotimaisissa lasten- ja nuortenkirjoissa käsitellään monipuolisesti elämän eri alueita. Kirjailija Esko-Pekka Tiitisen mukaan kirjat kunnioittavat nykyisin nuorten omaa ajattelukykyä: niiden tehtävänä ei ole enää antaa vastauksia, vaan herättää kysymyksiä.

Tiitisen nuortenromaanissa Elämänkirja (2006) päähenkilö Marja sairastuu masennukseen ja käsittelee taideterapian avulla vaikeita kokemuksiaan.

Kirjan loppu on valoisa, mutta ei yksiselitteinen.

"Onnellinen loppu voi olla myös arvoituksellinen alku johonkin uuteen", Tiitinen sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi