|
HS.fi |
|
![]() |
|
Töhryseminaarin turvavastaava vaatii anteeksipyyntöä27.9.2008 0:13 Stop töhryille -seminaarin turvallisuudesta vastanneen turvallisuusyrityksen Daifu-Servicen toimitusjohtaja Björn Åkerblom vaatii anteeksipyyntöä kaupunginvaltuutettu Kimmo Helistöltä (vihr). Helsingin Sanomat kertoi eilen perjantaina, että Åkerblomin laatimassa raportissa Helistön kerrotaan käyttäytyneen aggressiivisesti ja haistatelleen seminaarin turvallisuudesta vastanneille vartijoille. Helistö kommentoi HS:lle, että raportti valehtelee. Åkerblom toteaa, että raportti vastaa tapahtumien todellista kulkua. "Itse sen laadin, ja varmistin muilta paikalla olleilta, että olen kirjannut tapahtumat oikein." Hän kertoo myös, että Helistö oli aiemmin tällä viikolla pyytänyt häntä muuttamaan raportin sisältöä, koska se olisi "asettanut hänet huonoon valoon".
Äkerblom vaatii nyt Helistöä pyörtämään väitteensä ja pyytämään anteeksi tai viemään asian viranomaisten tutkittavaksi. "Silloin lausunnot annetaan valaehtoisesti ja valehtelusta seuraa rangaistuksia." Helistön seurassa ollut valtuutettu, kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas) allekirjoittaa Helistön version tapahtumien kulusta. "Tapahtumat menivät, kuten ne lehdessä kuvattiin."
Helistö itse myöntää pyytäneensä Åkerblomilta oikaisua raporttiin "koska se oli valheellinen", mutta Åkerblom ei ollut tähän suostunut. "Kyllä kai tässä sitten pitää mennä Iso-Roballe tekemään rikosilmoitus", Helistö toteaa. "Helvetti, minäkö tässä muuttaisin sanomisiani ja pyytäisin anteeksi? Päinvastoin, Åkerblom on tässä se, joka on anteeksipyynnön velkaa." Lisää aiheesta:Raportti: Helistö ärhenteli ja haistatteli Finlandia-talolla 26.9.2008 Stop töhryille -kampanja ei kutsunut nuorisotoimea 15.9.2008 Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|