|
HS.fi |
|
![]() |
|
Ministeriö: Työhaastattelussa ei saa kysellä mitä vain2.10.2008 20:38 Sukupuolisen suuntautumisen tai poliittisen aktiivisuuden utelu työpaikkahaastattelussa ei useimmiten ole sopivaa. Työ- ja elinkeinoministeriön asiantuntijan mukaan muidenkin työhön liittymättömien seikkojen kysely käy huonosti laatuun. "Pääsääntöisesti asioita, jotka ovat syrjintäperusteisesti kiellettyjä, ei kauheasti pidä udella", sanoo hallitusneuvos Raila Kangasperko ministeriöstä.
Syrjintä on kiellettyä esimerkiksi kielen, uskonnon, kansallisuuden, etnisen alkuperän, poliittisen toiminnan, vammaisuuden, raskauden ja sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Kangasperkon mukaan selkeimpiä sallittuja kysymyksiä ovat koulutus ja kokemus. Yksityisasioiden kyselemiseen pitää olla hyvä syy. Esimerkiksi tanssijalta voi udella jalkojen terveyttä, koska se on hyvin keskeistä työnteon kannalta.
"Kaikki pitää pystyä perustelemaan hyvin jollakin sen tehtävän kannalta tärkeällä seikalla." Kangasperkon mukaan poliittisen aktiivisuuden utelu maakuntalehden päätoimittajaa valitessa saattaa ollakin sopivaa. "Esimerkiksi kirkossa joihinkin töihin voi olla edellytyksenä kirkon jäsenyys. Tässä voi olla vähän samantyyppinen ratkaisu."
Lisää aiheesta:Päätoimittajien puheenjohtaja: Puolison tekemiset ei nimitysperuste 2.10.2008 Vanhanen: Lapin Kansan tapahtumat pitää saada selville 2.10.2008 Halonen: Hätkähdin lukiessani 2.10.2008 Kai Telanne ei aio erota 2.10.2008 Journalistiliiton Arto Nieminen ihmettelee Alman selitystä 1.10.2008 "Laiton irtisanominen, jos syy sukupuolisessa suuntautumisessa" 2.10.2008 Myös Pohjolan Sanomien päätoimittajan puoliso kunnallispoliitikko 1.10.2008 Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|