|
HS.fi |
|
![]() |
|
Transtech jättää Venäjälle kahden miljardin vaunutarjouksen25.10.2008 5:00 Kiskokalustovalmistaja Transtech jättää ensi viikolla Venäjälle tarjouksen yli tuhannesta kaksikerroksisesta makuuvaunusta. Yhtiön toimitusjohtaja Markku Blomberg laskeskelee, että pitkänäkin sarjana vaunut maksaisivat pari miljoonaa euroa kappaleelta. Koko kaupan arvo olisi yli kaksi miljardia euroa. Kansainvälinen tarjouskilpailu ratkeaa joulukuussa.
Venäjän rautateillä on sama raideleveys ja sama ulottuma kuin Suomessa. Transtech on jo tehnyt VR:lle 20 kappaleen sarjan kaksikerroksisia makuuvaunuja. Ulottuma eli niin sanottu tunnelikäsite tai rautatiekäytävä tarkoittaa sitä, millaiset ulkomitat vaunulla voi olla. Suomessa ja Venäjällä ulottuma on suurempi kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa, ja näin suomalaiset kaksikerrosvaunut ovat yläkerrallaan tilavampia kuin keskieurooppalaiset. Blombergin mukaan eron huomaa konkreettisesti kaksikerroksisissa päivävaunuissa: saksalaisessa pää melkein kolisee kattoon, suomalaisessa on tilaa enemmän. "Myös makuuvaunussa on todella merkittävää, että voidaan hyödyntää se yläkerran alue tarkemmin", Blomberg sanoo. Suomalaiset ja venäläiset mitat ovat siis matkustajan kannalta väljempiä.
Venäjän tarjouksessa riittäisi Kainuun väelle töitä pitkäksi aikaa? "Kyllä", vastaa Blomberg. Tosin hän huomauttaa, että asiakas eli tässä tapauksessa Venäjän valtion RZT edellyttää, että tuotanto siirtyy hyvin nopeasti Venäjälle. "Tällä alalla kotimaisuusvaateet eivät ole vain yleisiä, vaan ne ovat aina olemassa." Makuuvaunukaupan ohella Transtechilla on vireillä myös henkilö- ja tavaravaunutarjouksia, ja nekin lähinnä Venäjälle. Makuuvaunut olisivat kauppana kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Muualla HS.fi:ssä:Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|