HS.fi

Selvitys: Koulutetuilla vanhemmilla terveimmät lapset

30.10.2008 17:38

Kansanterveyslaitoksen ja Stakesin selvityksestä käy ilmi, että vanhempien koulutustaso on yhteydessä moniin lapsen terveyteen vaikuttaviin asioihin.

Vähän koulutetuilla äideillä tupakointi raskausaikana on seitsemän kertaa yleisempää kuin korkeasti koulutetuilla. Kaikkiaan raskausaikana tupakoi lähes yhdeksän prosenttia äideistä.

Vähäinen koulutus lisää myös alkoholin riskikulutuksen todennäköisyyttä. Vähän koulutetuilla neuvolaikäisten äideillä riskikulutus on kolme kertaa yleisempää kuin korkeasti koulutetuilla. Tutkijoita huolestutti etenkin havainto, että kaikista neuvolaikäisten lasten isistä yli neljänneksellä alkoholinkäyttö ylittää riskirajan.

Aineistosta julkistetuissa alustavissa tuloksissa näkyy myös, että eroperheissä on ongelmia terveyteen vaikuttavissa tottumuksissa kahden vanhemman perheitä useammin.

Selvityksen aineistona on yli 6 000 lapsiperheen terveystiedot. Selvitys on osa terveyserojen kaventamiseen tähtäävää hanketta.

Alle 12-vuotiaiden lasten terveydestä ei ole aiempaa laajaa tutkimustietoa. Tietoa kootaan terveydenhuollossa päivittäin, mutta sitä ei ole voitu hyödyntää väestötasolla. Ikäryhmän terveyteen vaikuttavia tekijöitä ei ole pystytty seuraamaan lain vaatimalla tavalla.

Kansanterveyslaitoksen tutkijan Risto Kaikkosen mukaan alkoholi ja tupakka selittävät suuren osan väestönosien terveyseroista koko väestön tasolla.

Kuitenkin esimerkiksi alkoholinkäyttöä selittävät syyt ovat monimutkaisia, eivätkä ongelmat ole ratkaistavissa millään yksittäisellä konstilla.

"Terveyserojen kaventamiseksi tarvitaan muutakin kuin terveyspalvelujärjestelmän toimia", Kaikkonen sanoo.

Tutkimuksen alustavista tuloksista löytyy myös alueellisia terveyseroja. Sosiaalisten ryhmien erot näyttävät kuitenkin olevan alueellisia eroja suurempia.

Hampaiden harjaamisessa alueellinen ero oli jopa sosiaalisten ryhmien eroja suurempi. Aineistoa koottiin sekä Turusta että Kainuusta, ja Turussa hampaiden harjaus oli jopa kaksi kertaa yleisempää kuin Kainuussa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

--%>