HS.fi

Ravintola-ala: Alkoholiveron korotus lisää viinarallia

19.11.2008 11:37

Hannu Kivimäki / lehtikuva

Tallinnasta saapunut matkustajat Länsiterminaalissa Helsingissä elokuussa.

Tallinnasta saapunut matkustajat Länsiterminaalissa Helsingissä elokuussa.

Hallituksen eilinen päätös iskee kovimmin ravintoloihin, sanoo Timo Lappi Matkailu- ja ravintolayritysten liitosta. Hän ei usko, että korotus hillitsee alkoholinkulutusta, vaan lisää matkustajatuontia etenkin Virosta.

"Korotus merkitsee tulonsiirtoa etenkin eteläsuomalaiselta liike-elämältä Tallinnaan", Lappi sanoo.

Lappi toteaa, että aiemmin tehdyt alkoholiveron korotukset ovat vähentäneet alkoholin kulutusta ravintoloissa ja vähittäiskaupoissa mutta eivät kulutusta. Samaan aikaan alkoholin tuonti ulkomailta on kasvanut tammi–elokuussa kymmenen prosenttia.

"On odotettavissa, että se kasvaa edelleen."

Alkoholin anniskelu on muutenkin vähentynyt ravintoloissa rajusti, Lappi muistuttaa. Tänä vuonna ravintoloissa kulutettiin 12 prosenttia Suomessa nautitusta alkoholista, kun vielä 1997 se oli 21 prosenttia.

Lappi muistuttaa, että ravintolat ovat tiukimmin valvottu, tuottavin ja työllistävin alkoholinjakelutaho. Hän pelkää, että kurjistava taloustilanne koituu monen ravintolan kohtaloksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi