|
HS.fi |
|
![]() |
|
Nasa hukkasi 90 kumiankkaa21.12.2008 15:30 Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kaipaa ihmisiltä havaintoja keltaisista kumiankoista. Asiasta kirjoittaa Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Yhteensä 90 kylpylelua päästettiin vapaaksi jäätiköllä Grönlannissa syyskuussa. Ankkojen odotettiin ilmaantuvan jossain vaiheessa syksyä merelle, mutta toistaiseksi yhtäkään ei ole nähty. Ankat päästettiin irti, jotta tutkijat saisivat selville miten Grönlannin ympärillä olevat jäätikkönielut toimivat. Jäätikön pinnalle kertyy yleensä kesän aikana suuria määriä sulamisvettä. Laajatkin sulamisvesijärvet saattavat kuitenkin hävitä jään pinnalta nopeasti. Tutkijat uskovat, että osa vedestä päätyy jäässä olevien halkeamien kautta mereen. Vielä ei kuitenkaan tiedetä miten tämä tarkkaan ottaen tapahtuu. Vesi virtaa jään alla useampaan kuin yhteen suuntaan. Jäänielut eivät ole suoria putkia jään pinnalta mereen vaan monimutkaisia rakennelmia. Nasan tutkijoita mietityttää myös, miten jäänielut vaikuttavat koko jäätikön sulamisnopeuteen.
Ankat upotettiin jäätiköllä olevaan kuiluun, ja Nasa jäi odottelemaan, milloin ja missä ne ilmestyvät uudelleen näkyviin. Kussakin kylpylelussa on tutkijan yhteystiedot, joten kumiankan löytäjä voi ilmoittaa löydöstään sähköpostitse. "Emme ole kuulleet ankoista mitään vielä. Jos joku löytää yhdenkin, se on meille suuri läpimurto", sanoo tutkija Alberto Behar Nasasta.
Kesällä jäätikölle jätettiin myös uudenlainen luotain, joka on kehitetty jäänieluja varten. Laitteessa on mukana nopeutta ja painetta mittaavia laitteita sekä GPS-paikannin. Luotaimen oli tarkoitus "soittaa kotiin", siis lähettää itsenäisesti viesti Nasan tutkijoille, kun se tulee esiin jään alta. Luotaimestakaan ei kuitenkaan ole näkynyt vilaustakaan. Muualla verkossa:Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|