HS.fi

Taiteilijat ja taidemuseot kaipaavat pelisääntöjä palkkioista

4.1.2009 20:48

Sami Kero / HS

Kuvataiteilija Heli Kuparinen saa lisätuloja muun muassa opetustyöstä.

Kuvataiteilija Heli Kuparinen saa lisätuloja muun muassa opetustyöstä.

Taidemaalari Heli Kuparista sapettaa. Hän piti Malmitalon galleriassa näyttelyn tammikuussa 2008 ja teki näyttelyä kaksi vuotta. Yleisöä kävi noin 4 000, mutta käteen ei jäänyt edes Kuvaston eli Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistyksen näyttelykorvauksia.

"Jos olisin saanut Kuvaston korvaukset näyttelystä, olisin saanut 500 euroa. Miten monta ruokakassillista sillä olisi saanut?", Kuparinen kysyy.

"On väärin, että näyttelyä ripustavat ihmiset saavat liksaa, mutta minä teen työni ilmaiseksi."

Taiteilija, joka on Kuvaston jäsen, on oikeutettu korvaukseen, kun hänen teoksiaan esitetään näyttelyssä esimerkiksi museossa. Esimerkiksi installaatiosta maksetaan kuukauden kestävässä näyttelyssä 100 euroa, maalauksesta 50 euroa.

Kaupalliset galleriat eivät kuitenkaan maksa näyttelykorvausta. Kuvaston toiminnanjohtajan Maria Rehbinderin mukaan maksuja ei yleensä peritä liioin taiteilijajärjestöjen näyttelyistä. Kunnallisten gallerioiden suhteen maksukäytännöt vaihtelevat.

Kuparinen ei saanut näyttelystään korvauksia, sillä niiden maksaminen ei ole Helsingin kaupungin ja Helsingin taiteilijaseuran ylläpitämän Malmitalon käytäntö. Kuvasto on sopinut myös esimerkiksi Helsingin kaupungin omistaman Kluuvin gallerian korvausvapaudesta.

Kuparisen kokemukset eivät siis ole poikkeuksellisia. Sekä näyttelykorvausten että taiteilijapalkkioiden maksukäytännöt ovat kirjavia ja valvonta vähäistä.

Oikeus tekijänoikeuskorvaukseen raukeaa silloin, kun teos siirtyy taiteilijan omistuksesta julkiseen kokoelmaan.

Ruotsissa taiteilija saa julkisissa kokoelmissa olevista teoksistaan näyttökorvausta. Suomessa Taiteen keskustoimikunta jakaa näyttökorvausapurahoja.

Museot käyttävät hyväkseen taiteilijoiden keskinäistä kilpailua ja vetoavat näyttelyn mainosarvoon ja myynninedistämiseen, Kuparinen sanoo.

Mutta ei Kuparinen syytä yksin museoita.

"Ne eivät voi maksaa korvauksia, jos ei ole siihen edellytyksiä. Tässä pistetään kaksi heikossa asemassa olevaa vastakkain: taiteilijat ja kunnalliset museot. Taiteilijat jäävät kakkoseksi. Nuorille taiteilijoille on suuri houkutus päästä pitämään näyttely."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi