HS.fi

Wallin ehdottaa puolueille yhteistä rasisminvastaista julkilausumaa

14.1.2009 19:26

Stefan Wallin

Stefan Wallin

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (r) ehdottaa, että puolueet laatisivat yhteisen julkilausuman, jossa ne sanoutuisivat irti rasistisista sanoista ja teoista EU-vaalikampanjoinnissa.

"Julkilausumassa puolueet ilmoittaisivat, etteivät ne hyväksy ehdokkaidensa tai muiden puolueaktiivien julkisesti levittävän muukalaisvihamielisiä mielipiteitä", Wallin kaavailee.

Wallinin mukaan se, mitkä puolueet julkilausuman allekirjoittaisivat, olisi äänestäjille hyvää kuluttajavalistusta.

"Kysymys on myös kuvasta, mitä viestitämme maamme rajojen ulkopuolelle", hän sanoo.

Wallin korostaa, että monikulttuurisuus ja maahanmuutto eivät ole osa Suomen tulevaisuutta vaan jo nyt vallitseva asioiden tila.

"Pitäisi hyväksyä paasikivimäisesti tosiasiat ja toimia niin, että Suomen maahanmuuttopolitiikka ja kotouttaminen sujuisivat hyvin. Kysymys on myös perustavaa laatua olevista ihmisarvoon liittyvistä kysymyksistä."

Wallin ehdottaa, että puheenjohtajat allekirjoittaisivat julkilausuman hyvissä ajoin ennen vaalikampanjan alkua.

Wallin ei ole yksin ajatustensa kanssa. Keskiviikon Hufvudstadsbladetin haastattelussa pääministeri Matti Vanhanen (kesk) tuomitsi rasismin levittämisen Suomessa taantuman varjolla.

Tähän mennessä ärhäkintä ääntä maahanmuuttopolitiikasta on pitänyt perussuomalaiset. Wallin kuitenkin korostaa, että hänen aloitteensa ei ole suunnattu ketään vastaan vaan se on ilmaisu monikulttuurisuuden puolesta.

"Ja nimenomaan siitä näkökulmasta, että se on tosiasia. Olisi hyvä, että puolueet ilmaisisivat tämän selkeästi, ettei syntyisi tulkinnanvaraa onko yhteisessä rintamassa säröjä."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi