|
HS.fi |
|
![]() |
|
Mielenosoittajat vastustivat esitystä yliopistolaiksi – opetusministeri puolusti18.2.2009 17:47 | Päivitetty: 19.2.2009 18:24 Sari Gustafsson / LEHTIKUVA
Opiskelijat osoittivat mieltään uutta yliopistolakia vastaan Helsingissä. Torstain mielenosoituksilla vastustetaan paitsi suunnitteilla olevan yliopistolain sisältöä myös tapaa, jolla lakia on valmisteltu. Useilla yliopistopaikkakunnilla marssittiin torstaina yliopistouudistusta vastaan mielenosoituksin ja ulosmarssein. "OPM (opetusministeriö) häpeä, lakinne on typerä!" huusi noin tuhannen hengen joukko Helsingin keskustassa osoittaessaan mieltään hallituksen juuri hyväksymää uutta yliopistolakiesitystä vastaan torstaina. Opiskelijoista ja henkilökunnan edustajista koostunut kulkue lähti noin kello 14.20 Helsingin yliopiston Porthanian edestä ja eteni Aleksia pitkin Mannerheimintielle. Helsinkiin väkeä oli tullut bussilla myös Jyväskylästä.
Mielenilmauksia oli myös muun muassa Tampereella, jossa koolla oli noin 500 lakiesityksen arvostelijaa. Opiskelijoiden lisäksi mielenosoitukseen osallistui yliopiston henkilökuntaa sekä jatko-opiskelijoita. "Tämä on toiseksi paras asia mitä yliopistoille on tapahtunut niiden perustamisen jälkeen", kehui puolestaan opetusministeri Henna Virkkunen (kok) hallituksen istunnon jälkeen. Virkkusen mukaan nyt ei ole mitään syytä lähteä viivästyttämään "valmista lakia", jonka voimaantuloon yliopistotkin jo täyttä vauhtia valmistautuvat. "Meillä on nyt tarve saada yliopistoille nopeasti paremmat tutkimusedellytykset." Mielenosoittajat taas vaativat autonomiaa, solidaarisuutta ja demokraattista yliopistouudistusta. "Kriittinen järki on vapaa, emme halua yritysrahaa", sanottiin julisteessa. "Yliopistolakko – aivan pakko", ennakoitiin jatkotoimia keväälle.
Ulosmarssien ja mielenosoitusten päämääränä oli vaikuttaa uuden yliopistolain etenemiseen. Hallitus hyväksyi tänään yliopistojen hallinnollista ja taloudellista itsenäisyyttä lisäävän lakiesityksen. Perjantaina se siirtyy presidentinesittelyssä eduskuntaan. Lain on määrä tulla voimaan syksyllä.
Opiskelijatoiminta arvostelee esitystä puutteellisesta valmistelusta ja siitä, ettei kriittisiä lausuntoja ole otettu huomioon. Esityksen katsotaan uhkaavan muun muassa sisäisen päätöksenteon demokraattisuutta. Verkossa on myös adressi, jossa vaaditaan vuoden aikalisää uudistuksen valmistelulle. Adressiin oli torstai-iltaan kello kuuteen mennessä kertynyt yli 2 600 nimeä. Lisää aiheesta:Yliopiston vallanneet opiskelijat tarjosivat henkilökunnalle aamupalaa 20.2.2009 Hallitus hyväksyi esityksen uudesta yliopistolaista 19.2.2009 Yliopistolaki valmis torstaina 18.2.2009 Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|