HS.fi
HS-raadin vastaukset kysymykseen: Kummalla on nykyisin suurempi merkitys suomalaiselle kulttuurille – Disneyllä vai Kalevalalla?
26.2.2009 20:21
Tällä viikolla Helsingissä avataan kaksi suurta taidenäyttelyä.
Tennispalatsissa yleisön nähtävillä on tästä keskiviikosta alkaen näyttely "Disney ja Euroopan taide", jossa esitellään rinnakkain Walt Disneyn
(1901–1966) studioiden taiteilijoiden teoksia sekä eurooppalaista taidetta, josta Disney työntekijöineen ammensi vaikutteita animaatioelokuviinsa.
Useimmat yhtiössä Disneyn elinaikana tehdyt pitkät animaatiot perustuivat alkujaankin eurooppalaisiin tarinoihin, kuten Grimmin veljesten satuihin. Disney-tuotanto on kuitenkin monen sukupolven ajan levinnyt niin laajasti ympäri maailman, että se on tunnetumpaa kuin alkuperäisversiot, hyvänä esimerkkinä italialaisen Carlo Collodin 1880-luvulla sepittämä Pinokkio.
Disney on tehnyt maailmankuuluksi myös monia yhtiössä itse luotuja hahmoja Mikki Hiirestä ja Aku Ankasta uusimman Disney-animaation sankariin, Bolt-koiraan. Niidenkin takana voidaan toki nähdä vaikutteita aiemmasta kuvataiteesta tai kirjallisuudesta.
Ateneumissa aukeaa perjantaina – Kalevalan päivän aattona – Kalevalan 160-vuotisjuhlan suurnäyttely, jossa on esillä yli 200 kansalliseepokseen liittyvää teosta lähes 60 taiteilijalta. Näyttelyyn on koottu teemoittain eri aikakausien taiteilijoiden näkemyksiä muun muassa Väinämöisestä, Kullervosta, Ainosta sekä maailman synnystä ja Tuonelan virrasta.
Kalevala-näyttelyssä on esillä myös uusia teoksia kymmeneltä kuvataiteilijalta ja kymmeneltä säveltäjältä. Tilaustöiden tarkoituksena on kertoa, miltä Kalevala näyttää ja kuulostaa vuonna 2009.
Kalevalasta puhuttaessa korostetaan yleensä teoksen suomalaisuutta. Kalevala-näyttelyn lehdistötiedotteessa huomautetaan kuitenkin, että eepoksen henkilöt ja aiheet edustavat "yleisinhimillisiä teemoja ja myyttejä, jotka kertovat vahvaa tarinaansa myös yli kansallisrajojen".
Viikon kysymys:
Kummalla on nykyisin suurempi merkitys suomalaiselle kulttuurille?
KALEVALALLA
Kalevala on suomalaista kulttuuria; sen otti omakseen jälleen uusi sukupolvi, kun suuret tarinat ja myytit palasivat arvoonsa.
Disney on maailmankulttuuria, joka on saavuttanut suuren sijan Suomessa, maailman Aku Ankka -maassa n:o 1, muun muassa hyvien suomennosten ansiosta.
Disney-vaikutteet ovat omiaan tekemään lopputuloksesta epäkulttuuria.
Kumpi on tärkeämpi: joulukuusi tungeltangeleineen, tai kuusen juuret, syvällä Suomen maaperässä?
Onhan Kalevala Suomen kansalliseepos.
Hyvä Ateneum. Eläköön Kuutti Lavonen, Katja Tukiainen, Risto Suomi, Nanna Susi ja kaikki muut tekijät! Kiitos.
Suomalainen kulttuuri on paljolti yleiseurooppalaista tai yleislänsimaista, ja siihen on Disney tietysti vaikuttanut Kalevalaa enemmän.
Mutta sille kulttuurimme osalle, jota voi pitää leimallisesti suomalaisena, on Kalevala merkittävä.
Voi kuinka hartaasti haluan uskoa ja toivoa, että Kalevalan arvoperintö, sanan ja tiedon mahti, sittenkin on vahvempi Suomessa kuin Disneyn ylikansallinen rahan ja voiman sankaruus.
Vaikka Kalevala teoksena on nykysuomalaisille vähemmän tuttu kuin Aku Ankka, Mikki Hiiri tai Bambi, uskon että kalevalaiset teemat, tarinat ja sankarihahmot elävät meille vahvemmin kuin Disneyn vastaavat.
Meillä vielä arvostetaan tietäjiä väinämöisiä, takojia ilmarisia, vahvoja naisia louhia ja lemminkäisen äitejä – jopa hulluja, epätoivoisia kullervoja ihaillaan.
Meillä vielä uskotaan loitsuihin, manaamiseen ja ihmeisiin, ja saadaan manaamalla aikaan ihmeitä.
Meillä elämä saattaa yhäkin olla kalevalaiseen tapaan väkivaltaista, sattumaista ja arvaamatonta.
Suomalainen kulttuuri ei vielä aikoihin tule kesyyntymään Disneyn ankkalinnamaiseksi pikkuporvaristoksi, siitä pitävät huolen Mika Myllylät, Kari-Pekka Kyröt, Kirsti Paakkaset, Miina Äkkijyrkät, Kari Kairamot, Osmo Soininvaarat ynnä muut nykykalevalaiset hahmomme ja tarinamme.
Joskin olen huolestuneena havainnut, että yhä enemmän ja enemmän on mediassa esiin nostettu Roope Ankan ja Aku Ankan kaltaisia sankarihahmoja ja -tarinoita: Björn Wahlrooseja ja Kola-Olleja.
Voin vain ihmetellä miksi – mitä arvopohjaa ja suuntaa sellaiset antavat suomalaiseen kulttuuriin?
Tietenkin. Voiko Disneyn animaatioita edes verrata Kalevalaan? Vähän kuin vertaisi mäkkärisafkaa kalakukkoon.
50-luvulta lähtien Disney on Suomessa vaikuttanut. Koen kuitenkin hänen tehneen meitä amerikkalaismielisemmiksi, eikä syvempi vaikutus meihin ole kuin Eurooppa-peilin suuntaamista rapakon takaa tänne sopivin lisämakeuksin.
Ei tätä kysymystä Elviksestäkään ole esitetty.
Eiköhän Väinämöinen vielä toistaiseksi Mikki Hiiren voita. Roope-setää tai Karhukoplaa leikkiviä Hessu Hopoja meillä alkaa tosin olla niin paljon, että tilanne voi muuttua.
Disney ei ole suomalaista kulttuuria.
Tosin se on myönnettävä, että nuoret tuntevat vähän Kalevalaa ja ovat siitä vielä vähemmän kiinnostuneita. Kalevalaan pitäisi puhaltaa eloa Disneyn keinoilla.
Kansanrunoudella ja viihdeteollisuudella on toki yhtymäkohtia. Toimiihan tämä raatikin niiden risteyskohdassa.
Kysymys johdattelee ajatukseen, että historiallisesti merkittävät ilmiöt eivät olisi nykyisin merkittäviä, koska niitä ei tunneta.
Historialliseen merkitykseen voi tulla muutoksia tiedon korjautuessa ja täydentyessä, mutta ei siksi, että historiallinen ilmiö sinänsä ei vastaa nykyajan makua.
Kalevalaisen kansanrunouden merkitys pysyy, vaikka emme hetkellisesti piittaisi siitä. Jos kalevalaisen runonlaulannan saadaan tietää olleen aivan toisenlaista kuin Lönnrot on uskotellut; jos esimerkiksi saisimme tietää, että hän on sepittänyt itse kaiken eikä vai osia, Kalevalan merkitys muuttuisi.
Mutta nykyaikainen kansanrunouden tutkimus on päinvastoin täsmentänyt käsitystämme Kalevalan synnystä. Voimme luottaa sen merkitykseen entistä parempien tietojen pohjalta.
Merkitys on kaikella, josta kulttuurimme juontaa juurensa. Kulutustottumukset ovat osa kansanperinnettä.
Disneyn kuvakielellä on kulutustottumustemme joukossa tärkeä sija, mutta Kalevalan ovat itse luoneet ne ihmiset, joista me polveudumme. He ovat ilmaisseet alitajuisia tunteita musiikin ja suomen kielen sekamuodolla.
Nykyisin Kalevala on osa meidän kertomustamme Suomen synnystä samalla tavoin kuin sen runoissa on kerrottu maailman tai raudan synty.
Kalevala on luonut kuvaa ja myyttiä suomalaisesta kulttuurista. Se on ollut työkalu, kun samojen rajojen sisään päätyneistä ihmisistä ryhdyttiin tekemään kansakuntaa.
Suomessa nykyisin liikkuviin kulttuurivirtauksiin Disney-imperiumilla on suurempi vaikutus. Ne eivät kuitenkaan ole kansallista kulttuuria, johon kysymys viittaa.
Vaikka Disney onkin näkyvä osa suomalaista visuaalista kulttuuria, on sen vaikutus kulttuurisesti vielä ohut. Sitä vastoin Kalevala värittää koko suomalaista kulttuuria – voisi jopa väittää, että kalevalaisuus ja Kalevala on yksi suomalaisen kulttuurin peruskivistä. Vaikea on välttyä Gallen-Kallelan kalevalaiselta kuvastolta ja sen populaareilta toisinnoilta. Eikä suomalainen musiikkikaan, olipa kyse klassisesta tai popista ole säästynyt kalevalaiselta vaikutukselta. Niin Sibelius, CMX kuin Värttinäkin ovat kaikki ammentaneet kalevalaisuudesta omassa tuotannossaan.
Ja mitä olisikaan suomalainen liike-elämä ilman Kalevalaa, jossa kalevalaiset nimet tekevät yhtiöistä luotettavia ja vakaita: Pohjola, Ilmarinen, Lemminkäinen, Tapiola, Sampo. Tai kuinkas olisi suomalaisen turismin laita ilman Kalevalaa? Eikö kalevalaisuus ole yksi suomalaisen kulttuurin ja tämän oudon pohjoisen kansan merkittävimmistä markkinointivalteista?
Eipä olisi suomalainen maskuliinisuuskaan sitä mitä se on ilman kiivasta Kullervoa – entä millaiselta näyttäisi suomalainen naiskauneus ilman kainoa Ainoa ja itsenäistä ja vahvaa Pohjan akkaa?
Eikä säästy nuori polvikaan kalevalaisuudelta: jopa itse Disney on ammentanut Kalevalasta samoin kuin lasten suosikki Mauri Kunnas.
Kyllä se niin on, että Kalevalalla on enemmän merkitystä edelleen.
Vaikka useammat suomalaiset ovat varmasti lukeneet Aku Ankkaa kuin Kalevalaa, ovat suomalaisen kulttuurin henkiset juuret kietoutuneet Kalevalaan, sen mytologiaan ja henkilöhahmoihin.
Kalevala on maalattu ja sävelletty syvälle suomalaisten mieliin ja psyykeen. Suomalainen identiteetti on kalevalaista perua.
Kalevala, joka on kansallisaarteemme. Mutta myös Disneyn animaatiot ja elokuvat ovat monien muistissa, niillä on myös oma paikkansa maamme mieltymyksissä.
Kummatkin Disney ja Kalevala ovat tärkeitä omalla tavallaan, ne eivät sulje toisiaan pois. En näe tässä mitään vastakkainasettelua, kummatkin mahtuvat esiteltäviksi yhtä aikaa ja toivotan menestystä kummallekin näyttelylle.
Pintatasolla Walt Disneyllä, sillä aika monta suomalaispolvea on ehtinyt viettää lapsuutensa Ankkalinnassa ja omaksua sieltä yhtä ja toista.
Mutta kun mennään pinnan alle ja syvempiin kerroksiin, Kalevalan merkitys nousee.
Molemmat ovat vielä aika nuoria asioita. Jos esittäisit saman kysymyksen sadan vuoden päästä, vastaus olisi varmasti Kalevala.
Kalevala syventää, Disney pinnallistaa. Tietenkin monet haluavatkin pinnallista, helppoa, ja mitä on suomalainen kulttuuri? Kalevala on kansainvälinen.
Kun kysymys on nimenomaan suomalaisesta kulttuurista, Kalevalan merkitys on syvempi ja pitkäkestoisempi – vaikka Disney olisikin nyt näkyvämpi ja suomalaislapsille tutumpi ilmiö.
Kummallakin on suomalaisessa kulttuurissa oma paikkansa, ja oikeastaan niiden merkitysten vertailu on hyvin vaikeaa, jos edes mielekästä. Mielestäni ne eivät kilpaile keskenään.
Molemmat ovat vaikuttaneet suomalaiseen kulttuuriin, mutta tätä nykyä tuntuu, että Kalevalan merkitys on taas kasvamassa. Se on innoittanut viime vuosina monia kirjailijoita, esimerkkinä Timo Parvelan nuorille suunnattu hieno Sammon vartijat -sarja tai Mikko Karpin fantasiadekkari Väinämöisen vyö.
Toisaalta Don Rosan sarjakuvissa Disney ja Kalevala kohtaavat toisensa, mikä ei ole ollenkaan huono asia.
Jos suomalainen kulttuuri tarkoittaa sitä kulttuuria, joka jotenkin poikkeaa globaalista kulttuurista, vastaus on selvä: Kalevala erottaa meitä muista yhä edelleen, Aku Ankka ei. Vaikka suomalaisia on Disneynkin palveluksessa, Kalevala inspiroi laajemmin suomalaisia taiteilijoita ja tutkijoita omaan luovaan työhön.
Luultavasti useimmat suomalaiset myös kokevat, että Kalevala on heille pohjimmiltaan merkittävämpi, vaikka he käytännössä lukisivat päivittäin enemmän Aku Ankkaa.
Jos suomalaisella kulttuurilla tarkoitetaan vain kaikkea sitä, mitä suomalaiset tekevät, kuluttavat ja ajattelevat tänään, monet asiat ovat merkittävämpiä kuin Kalevala. Samassa mielessä Enid Blyton tai Lucy Montgomery on voinut olla tärkeämpi kuin Aleksis Kivi. Disneynkin kautta välittyy Suomeen vieraita ajattelutapoja ja käyttäytymismalleja, jotka vaikuttavat siihen, miten hahmotamme maailmaa ja millaiseksi suomalaisuus muuttuu. Mutta koska Disney on globalisaatiossa vain yksi tekijä, sen poistaminen vaikuttaisi suomalaiseen kulttuuriin vähemmän kuin Kalevalan poistaminen.
Ainakin sillä soisi olevan. Sampoa tarvitaan tänäkin päivänä niin kulttuurissa kuin talouselämän ahdingossa!
Kalevalalla tai pikemminkin kansallisromanttisella Kalevala-kuvalla on tietoisesti rakennettu koko suomalaista kansallisidentiteettiä ja kansallistunnetta. Siksi ei voi kiistää, etteikö opuksen merkitys koko suomalaiselle kulttuuri-identiteetille olisi suunnaton.
Tänä päivänä tuntuu tosin vieraalta ja vähän vastenmieliseltäkin Kalevalan avulla rakennettu kuvitelma siitä, että kaikki suomalaiset ovat yhtä ja samaa kansaa.
Arvostan suuresti Kalevalan rikastuttavaa vaikutusta suomen kieleen. On silti tavallaan ihan tervettä, että suuri osa suomalaisista tuntee paremmin Mikki Hiiren kuin Lemminkäisen uroteot.
Disney edustaa satujen, Kalevala myyttien maailmaa. Jälkimmäinen koskettaa väkevämmin, koska se tarjoaa aineksia identiteettien rakentamiselle.
Luulisi, että suomalaiset olisivat jo kyllästyneet kansalliseepokseemme. Mutta ei. Kalevala elää edelleen vahvasti. Se antaa aineksia moniin yksilöllisiin ja yhteisöllisiin kulttuurisiin ja kaupallisiin hankkeisiin etnoviihteestä taiteen eri muotoihin, turismiin ja paikallistapahtumiin. Jos ei muuten, niin ainakin Väinämöis-myssyjen muodossa.
Vaikka amerikkalainen sarjakuvateollisuus tunkeutuukin nuorison keskuuteen, ei siitä ole eväiksi elämälle.
Uskon ja etenkin toivon, että yleisinhimillisiä aineksia sisältävät Kalevalan tarinat säilyttävät asemansa suomalaisen luovan kulttuurin ehtymättömänä lähteenä.
Kinkkinen kysymys: kuinka tällaista asiaa voisi mitata? On selvää, että Disney ja muu ylikansallinen viihde tavoittaa laajat kansanjoukot ja läpäisee ihmisten arkisia kokemuksia paljon enemmän kuin perinteiset kansallisen kulttuurin merkkipaalut. Tässä mielessä Disneyn "merkitys" ihmisten elämismaailmassa on varmaan suuri.
Kysymys koskee kuitenkin kansallista kulttuuria. Siitä näkökulmasta Kalevalan merkitys on edelleen huomattavasti suurempi. Suomalainen kulttuuri tulee kyllä toimeen ilman Disneytä – aina löytyy vastaavia viihdejättejä, jotka ottavat paikkansa viihdykkeiden markkinoilla.
Ilman Kalevalaa ja sen varaan rakentuvaa perinnettä suomalainen kulttuuri ei kuitenkaan tulisi toimeen.
Kalevala on ollut ydinosassa projektissa, jolla rakennetaan kansallista kulttuuria. Sitä luetetaan kouluissa ja siihen viitataan niin suomalaisessa taiteessa kuin viihteessä, kuten populaarimusiikissa ja tietokonepeleissä. Onpa eepoksesta taas tekeillä uusi elokuva.
Suomalaiskansallisesta näkökulmasta voi jopa ajatella, että Kalevala-vetoinen suomalainen kulttuuri determinoi meillä Disneytä, eikä päinvastoin. Tuore Tennispalatsin näyttely osoittaa, kuinka Disneyn tuotannoissa on hyödynnetty milloin mitäkin kansallisten kulttuurien mytologioita, hahmoja ja taideteoksia.
Disney on bricolage. Kansallinen kulttuuri on sitä myös, mutta huomattavasti rajoitetummin.
Kun Don Rosa jokunen vuosi sitten piirsi Ankka-tarinan Kalevalan pohjalta, suomalaiset olivat otettuja. Tieto siitä, että Tolkien hyödynsi suomen kieltä ja Kalevalaa Taru sormusten herrasta -saagassa hivelee suomalaisten itsetuntoa. Nimenomaan tällaiset sovellukset kiinnostavat suomalaisia, koska ne kiinnittyvät kansalliseen kulttuuriin.
Aku Ankka taitaa nykyään pyöriä omana lehtenään paljolti Suomen varassa, koska se on saavuttanut täällä niin keskeisen kansallis-kulttuurisen instituution aseman. Aku ei ole juuri muualla samassa suhteessa suosittu.
Aku onkin hyvä esimerkki siitä, kuinka kansallinen kulttuuri aina luo rajat ja kehystää ylikansallisen viihteenkin vastaanottoa.
Ylikansallisessa länsimaisessa kulttuurissa Disneyn tunnettuus on eittämätön. Viimeisten vuosikymmenien aikaan Disneystä on tullut varsinkin lasten visuaalisen tajun voimakas normittaja.
Mutta kulttuurin suomalaisuuden, sen kansallisten sävyjen säilyttämisessä Kalevalalla on tärkeä sija.
Olen lapsesta lähtien tuntenut Disneyn tuotantoa paremmin kuin Kalevalaa, johon aloin tutustua varsinaisesti vasta aikuisiällä. Sama pätenee muihinkin 1970-luvun lapsiin ja myös myöhempiin. Syynä on se, että Kalevalan popularisoiminen on jämähtänyt 1800–1900-luvun vaihteeseen– Gallen-Kallelaan, Sibeliukseen ja muihin – ja sen jälkeen kansalliseeposta ei ole näkyvästi sovitettu, popularisoitu tai viihteellistetty laajoille joukoille, kuten Disneyn tuotantoa.
Disneyn vaikutus perustuu vahvaan visuaalisuuteen, ja Disneyn tuotantoyhtiöt ovat järjestelmällisesti panostaneet ajanvieteteollisuuteensa valtavia summia, kun tuotteet on suunnattu lähes koko maailmalle.
Kalevalan visuaalisuutta ei ole sataan vuoteen juurikaan uusinnettu ja sitä ei ole koskaan tuotteistettu valtaviihteeksi. Ne harvat suomalaiset taiteilijat, jotka ovat käyttäneet Kalevalaa taiteessaan viime vuosikymmeninä, ovat tehneet teoksiaan pääosin modernismin hengessä abstrahoiden, suunnaten työnsä etupäässä pienelle sivistyneistölle, ja Kalevalaa ei ole uusinnettu populaarikulttuurin kuvastojen tapaan suurille massoille. Poikkeuksena tästä tulee mieleen lähinnä vain Mauri Kunnaksen lastenkirja Koirien Kalevala.
Kalevala ei ole erityisemmin innoittanut viihteen tekijöitä maassamme. Kuvaavaa on, että ainoa (tietämäni) Kalevalaa hyödyntävä sarjakuva on Disneyn tuotantoyhtiön tekemä.
Kalevalassa olisi lähtökohtia massaviihteeksikin, sillä sen pohjanahan ovat kansan keskinäiset tarinat ja laulut, mutta kun niistä 1800-luvulla valikoitiin, muokattiin ja tuotteistettiin sivistyneistön suuri, isänmaallispoliittinen projekti, Kalevalaan jäi sivistyneistön leima, jonka kautta koko aihepiiri koetaan jotenkin pyhäksi. Kalevala saattaisi elää vieläkin kansan jutuissa, jos huomattavaa osaa siitä ei olisi sensuroitu arkistojen kätköihin liian rivona.
Vaikka Disneyn studioiden luomat satuhahmot, elokuvat ja sarjakuvat tunnetaan Suomessa kuvastona hyvin, ja vaikka suomalaiset kai lukevat eniten Disneyn sarjakuvia maailmassa, ulottuu Kalevalan vaikutus kulttuurissamme silti huomattavasti syvemmälle kuin Disneyn.
Disneyn tuotanto ja sanoma ovat Kalevalaa paljon pinnallisempaa populaarikuvastoa, joka toimii lähinnä ajanvietteenä eikä se hetkauta lopulta sen enempää. Sen sijaan Kaleva elää edelleen vahvasti suomalaisen teatteri- ja elokuvadraaman sekä kirjallisuuden taustalla, esimerkkejä löytyisi paljon. Esimerkiksi Kullervon tarina ei koskaan vanhene, ja taitavasti tehtynä ja nykyaikaan sovitettuna siitä saisi nytkin puhuttelevan menestyselokuvan.
Mutta Disneyn tuotantokoneiston silottelemat kertomukset tuskin voivat koskaan todella koskettaa isoa osaa suomalaisista, sillä kysehän on pääasiassa lasten ja lastenmielisten laskelmoidusta ajanvietteestä.
Disney on ja pysyy koko maailman voimilla. Kansallinen kulttuuri kasvaa ja kehittyy juurista, Suomessa – muun muassa Kalevalasta.
Tietenkin kalevalainen kyisen pellon kyntäminen on enemmän suomalaista kuin roopeankkamainen rahassa rypeminen.
Vaikka me suomalaiset emme lue Kalevalaa yhtä intensiivisesti kuin Aku Ankkaa, niin meidän suomalaisen identiteetin kehittymiselle Kalevalan hengellä on suuri merkitys. Koko kulttuurimme, meidän henkinen perintömme ja myös meidän sielumme ja ruumiimme kasvavat kalevalaisen pohjoisen niukasta, kylmästä ja pimeästä maaperästä, ei Roope Ankan pankkiholveista.
Mutta tietenkin maahanmuuttoliike ja uusi kansainvaelluksen aikakausi, internet ja globalisoituminen yleensäkin aiheuttaa kulttuurien sekoittumista. Mutta kaamos on silti täällä, valo seuraa pimeyttä ja helle pakkasta, ja ihmisen sielu on yhä sille avoin.
DISNEYLLÄ
Tämä asiantila on tosi, eri juttu olisi ottaa kantaa tähän tosiasiaan tai esittää toiveita kehityksen muuttamiseksi.
En ole erityinen Kalevalan enkä Disneyn ystävä. Kotimaisen kirjallisuuden maisterina tiedän mitä Kalevalan opiskelu on. Jo koulussa sain tarpeekseni eepoksen hakkaavapoljentoisesta nelipolvisesta trokeesta. Myös sisällöllisesti eepos on aina tuntunut arkaaiselta ja ikävältä, rautalangasta vääntävältä moraliteetilta. Kanteletar edustaa elävämpää runoutta. Myös Haavikko on kalevalaisissa aiheissa heikoimmillaan, toki silloinkin vahvempi kuin useimmat muut.
Disney on kaupallistettua ja paremmin käsikirjoitettua Kalevalaa. Miten jalkapatikassa 1800-luvun alun Karjalassa kierrellyt patalakkinen piirilääkäri olisi voinutkaan kilpailla viime vuosikymmenten amerikkalaistenammattilaisten kanssa?
Kansalliseepos? Ok, haluan pitää oman kieleni puolta ja käyttää sitä, mutta käytännössä kansallinen-adjektiivilla mitataan tätä nykyä lähinnä taloudellisen protektionismin astetta.
Disneyn maailma on meissä syvemmällä jo siksikin, että Kalevalan hahmoilla ei ole pääkonttorissa suunniteltua yhdenmukaista ilmettä.
Disneyllä, mutta tämä perustuu enemmän sisällön jakelukanavien peittoon (Aku Ankka, filmit ja dvd:t) kuin muuhun.
Disney olisi varmasti hyödyntänyt Kalevalankin elokuvaksi, jos sen tarinat olisivat sellaiseen muokattavissa. Valitettavasti Kalevala on aika väkivaltainen ja iloton eepos, jossa ei ole sitä heleyttä ja nuorekkuutta, jota ajaton menestystuote edellyttää.
Kalevalan draamakuvioista selvästi puuttuu jotakin, jota ei ole tullut eepokseen sisällytetyksi. Ilmeisesti Lönnrotillakin on tiedottomasti ollut rakenteellisena esikuvanaan enemmän Raamattu kuin Shakespeare.
No, Kalevala on kumminkin taustalla mm Tarussa sormusten herrasta. Ja on sillä ollut valtava merkitys kansalliselle itsetunnolle, silloin kun sitä tarvittiin.
Kysymyksen muotoilu on kylläkin ontuva. Nämä asiat Disney/Kalevala kun ovat ihan eri sarjoissa.
Kysymyksessä vilahtava Kalevalan yleisinhimillisyys on kyllä sekä myytillisesti että folkloristisesti kiinnostava asia, mm. Kullervo ja Hamlet ovat sanan perustarinan versioita.
Myös Kalevalan selkeä läntisyys on asia, jota emme näe "itäisen ihmisen" myytin takaa.
Tätä mieltä oli enemmistö opiskelijoista, joilta asiaa kysyin kättennostoäänestyksellä luennollani. Perusteluna oli se, että kaikki tuntevat Disneyn hahmot, mutta Kalevalaa tunnetaan huonommin. Saattaapa olla, että Sammon tarina tunnetaan paremmin Don Rosan Disneylle tekemänä sarjakuvasovituksena kuin Elias Lönnrotin toimittamista runoista.
Voidaan tietysti myös miettiä, missä mielessä Kalevala on "suomalainen" eepos, kokosihan Lönnrot tunnetusti sen pohjana olleen materiaalin maamme rajojen ulkopuolelta. Ettei kyseessä olisi yksi modernin maailman "keksityistä traditioista", kuten historioitsija Eric Hobsbawm on tämänkaltaisen ilmiön nimennyt.
Haloo! Pelkästään Aku Ankka -sarjakuvakirjoja myytiin Suomessa viime vuonna yli miljoona kappaletta!
Nuoret tuntevat Disney-hahmot ja -tarinat huomattavasti paremmin kuin Kalevalan.
Kalevala on menneisyydestä vuotava kaiku, kivettynyt ikoni, joka ei nykypäivässä ole elävä.
Ja miksi meillä pitäisikään olla ikiomat myyttimme? Emme me suomalaiset ole marsilaisia vaan samanlaisia ihmisiä kuin muutkin länsimaalaiset. Heidän kanssaan me jaamme länsimaisen kulttuuriperinnön, jossa Disney on osa pitkää jatkumoa, paljon Kalevalaa vahvempaa.
Tämän "Disney ja Euroopan taide" -näyttely viestii hyvin selkeästi.
Kaikki Kalevalan lukeneet: käsi pystyyn. Entäs nykyiset tai entiset Aku Ankan tilaajat? Kääk!
Valitettavasti Suomi on muuttunut aikoja sitten enemmän tai vähemmän pikku-Amerikaksi. Anglosaksinen populaarikulttuuri on kuin finanssipääoma
parhaimmillaan: se kasvaa korkoa kaikkialla.
On valitettavaa, että (mahdollisesti kieltä lukuun ottamatta) nykyään on entistä hämärämpää mitä suomalainen kulttuuri oikein olisi? Ainoa asia, joka suomalaisessa kulttuurissa näyttää säilyvän, on kollektiivinen huoli ja epävarmuus sen arvosta.
Vahvaan kansalliseen kulttuuri-identiteettiin kuuluu mm. se, että yksittäiset taiteilijat mielletään erityisesti yksilöiksi, eikä kansallisen identiteetin kantaviksi rakenteiksi. Sellaisella on tapana muuttua keinotekoiseksi vihtomiseksi.
Arvoarvostelmista riippumatta Disney peittoaa Kalevalan.
Ajatellaan elämänkaarta: harva lukee lapsilleen Kalevalaa, kun taas Disney seuraa lapsuutta kuvakirjoista sarjakuvaan ja animaatioihin.
Aikuisten annos tulee omien lasten kautta.
Vastaan näin siksi, että Disneyn mielikuvitusmaailmat yksinkertaisesti, pakostikin ovat "suomalaisen kulttuurin" tekijöille tutumpia kuin Kalevala.
Itsekin "teen suomalaista kulttuuria", mutta en ole lukenut Kalevalaa. Ei minulla mitään selitystä ole, onpahan vain ollut muitakin kirjoja luettavana.
Olen tietysti nähnyt taidemuseoissa Kalevala-aiheista taidetta, ja monet Kalevalan tarinat ovat minulle summittaisesti tuttuja, mutta missään tapauksessa ne eivät ole ainakaan tutumpia kuin amerikkalaiset elokuvat.
Se taas ei ole mainitsemisen arvoinen tieto, että Disneyn tehdas ammensi paljon eurooppalaisesta kuvataiteesta ja kirjallisuudesta, koska koko Amerikka on ammennettu Euroopasta. Eikä kannata liikaa luottaa siihenkään, että Kalevala olisi olennaisesti nimenomaan "suomalaista" kuva- ja tarina-aineistoa. Eivät kuvat ja kertomukset kunnioita kansallisia tai kulttuurisia tai mitään rajoja.
Kysymys ei tee selväksi, pitäisikö vastauksen olla normatiivinen vai deskriptiivinen. Normatiivisesti voivat monet sanoa, että Kalevala on itsestään selvästi arvokkaampaa ja siinä mielessä kulttuurisesti merkittävämpää kuin Disneyn kaltainen kaupallinen populaarikulttuuri. Edes normatiivisella tasolla en ole kuitenkaan ihan varma, mikä on itsestään selvää ja mikä ei. Deskriptiivisessä vastauksessa tunnen suurta houkutusta luopua ryppyotsaisuudesta ja tokaista: ilman muuta Disney on merkittävämpi.
Suomi on muutenkin tarjonnut suotuisan kasvualustan amerikkalaistaustaiselle populaarikulttuurille, mutta erityisen hyvin Suomeen on juurtunut Aku Ankan hahmo (joka monessa muussa maassa ei ole lainkaan näkyvin Disney-hahmo). Suomalaiseen mentaliteettiin ja mytologiaan sopii erityisen hyvin räksyttävä, äkkipikainen, korkeintaan jossakin sielun sopukassa hyväsydäminen, voitonmahdollisuutensa aina ja välttämättä viime hetkellä tyrivä epäonnistuja, joka kuitenkin hämmästyttävän sitkeästi jaksaa kerätä voimansa uuteen yritykseen: Aku Ankka.
Kulttuuri jonka näkyvimmät urheilusankarit ovat suuria epäonnistujia, sadasosasekunnilla kultamitalinhävinneestä Juha Miedosta onnen liukumäessä pohjattomaan alamäkeen ajautuneeseen Matti Nykäseen, ansaitsee tulla kutsutuksi maailman akuankkamaisimmaksi kansaksi. Siis: Terve Aku Ankka, hyvästi Väinämöinen. Eteenpäin Aku Ankan viitoittamaa tietä!
Aku Ankka on suomalaisten valtaosalle tuhannesti tutumpi samastumiskohde kuin yksikään Kalevalan sankari, vaikka rahat olisivatkin Sammossa vakuutukset Pohjolassa.
Disney on myös tuotteistanut taitavasti keskieurooppalaisen satuperinteen ja ujuttanut samalla piirroshahmonsa osaksi kollektiivista piilotajuntaamme.
Erikoinen vastakkainasettelu. Kaksi täysin eri – ei edes genreä, mutta asiaa. Tähän on hyvin vaikea vastata, koska mielestäni vaikutukset eivät ole vertailukelpoisia. Minkälaisiin asioihin nämä vaikuttavat? Ehkä pitää pohtia kulttuuria ihmisten kautta, eli miten kummatkin ovat vaikuttaneet ihmisiin, jotka ovat yhteiskunnan ja kulttuurin toimijat ja luojat. Disney omalla tavallaan promoaa amerikkalaista pikkukaupunki- ja ydinperheidylliä, ja vaikuttaa ihmisiin kovin eri tavoin kuin Kalevala.
Disney on läsnä jo lapsena, silloin enemmänkin kuin nuorena. Disney vahvistaa käsitystä oikeasta ja väärästä, pienen voitosta suuresta jne. Disneyn sankarit ovat aidosti tuttuja suurimmalle osalle väestöstä, kun taas tietous tai ainakin sellainen intiimi tunteminen Kalevalan sankareista on monella aika hataralla pohjalla. Monen ainoa kosketus Kalevalaan on joku pakollinen Kalevala-tunti ala-asteella.
Lienee sukupolvikysymys. Alle viisikymppiset ovat eläneet Disney-maailmassa, sitä vanhemmat vielä lukeneet Kalevalaa koulussa.
Kirsti Mäkisen ja Mauri Kunnaksen Kaleva-aiheiset kirjat onneksi tuovat eepoksen lähemmäksi lapsia.
Kysykää gallupissa Suomen viisi miljoonaiselta kansalta, mitä tapahtuu Kalevalan 33. runossa, tai mikä on Kalevalan "juoni", tai mistä Kalevala alkaa ja mihin se päättyy. Kovin suuri ei olisi varmaan kansanosa, joka kysymyksiin osaisi vastata.
Kysykääpä sitten kuka muistaa Bambin, joka menettää äitinsä; tai kuka Pinokkion, joka narraa; tai koulukiusatun Dumbon; tai kateuden kohteeksi joutuneen Lumikin.
Disneyn klassikoilla on yleismaailmallinen resonanssi, jonka monet ihmiset tunnistavat. Myös Kalevalan resonanssi ja merkitys on paitsi suomalaiskansallinen, myös yleismaailmallinen.
Eepoksen kryptisestä rakenteesta ja nykysuomalaisille vaikeasti avautuvasta kieliasusta johtuen Kalevalan resonanssi ei kuitenkaan aukea yhtä helposti kuin suurta yleisöä varten tehtyjen Disneyn klassikkoanimaatioiden sisältö.
Tarinoilla on sama tausta, mutta Disneyn nykyaikaiseen kerrontaan on suomalaisen helpompi samaistua.
Vaikka Kalevala-korut ovat kauniimpia kuin Mikki Hiiri -myssyt, Disneyn markkinointikoneisto vyöryy tehokkaammin elämysmaailmaamme.
EN OTA KANTAA
Vastaus kysymykseen riippuu siitä, mitä ymmärrämme "suomalaisella kulttuurilla".
Itsenäisyyden alkuvuosien ja sodanjälkeisen ajan yhtenäiskulttuuri on murtunut. Eri kansanosat ja ikäpolvet muodostavat tietoisuutensa eri lähteistä, joissa useinkaan ei ole mitään erityisen "suomalaista". Toisaalta Disney etc. hakevat omaa kuva- ja tarinamaailmaansa kansallisista, miksei myos suomalaisista perinteistä.
Määräävää osaa ei voi identifioida – vaikka paine ylikansalliseen yhtenäiskulttuuriin (Disney) onkin suuri. Eri ryhmät liittyvät kuitenkin kulttuuriin eri perustein, ja kokevat siinä yhä eri asioita. Hyvä niin.
Mahdonta verrata.
Kalevalalla on ehdottomasti ollut historiallisesti suurempi vaikutus suomalaiselle kulttuurille, joka edelleen vaikuttaa siihen, miten tulkitsemme suomalaisuutta.
Mutta Disneyn hahmoilla on varmasti tänään suurempi käytännön merkitys nykysuomalaisten kulttuurinäkemykselle.
Disneyn ja Kalevalan vaikutus tuntuu niin eri alueilla että en osaa lähteä vertailemaan.
Disney ja Kalevala vaikuttavat niin eri alueilla ja tasoilla, ettei niiden merkityksen suuruutta oikein voi järkevästi verrata keskenään.
Merkityksen painon punninta Disneyn ja Kalevalan välillä on yhtä vaikeaa kuin punninta uskontojen ja televisio-ohjelmien välillä.
Kyllä molemmista on painunut niin rutosti kuvia ja kieltä meidän mieliimme.
Kirjoitettuun ja puhuttuun kieleen perustuvalla kulttuurin osa-alueella Kalevala on ehdottomasti vahvempi vaikuttaja – näkeehän sen myös siitä rikkaasta, humoristisesta ja poeettisesta kielestä, jota suomennetun Aku Ankan hahmot puhuvat!
Sen sijaan visuaalisessa kulttuurissa Disney saattaa ajaa Kalevalan ohi.
Vaikea mitata...
Disney on tietysti lastenkulttuuria – sen glorifioiminen Tennispalatsissa paljastaa kulttuurimme kaupallistumisen ja muuttumisen yhä infantiilimmaksi. Sen merkitys ei kai ole monikulttuurinen vaan ylikansallinen, kaikesta kulttuurisesta spesifisyydestä puhdistaminen, että tavara menisi kaupaksi kaikkialla maailmassa.
Stooreina ja silmän karkkina Disney kai muistuttaa Koirien Kalevalaa – eikä Kalevalasta kai ole paljon muuta jäljellä.
Mitä yhteistä nykysuomalaisuudella on Kalevalan shamanististen juurien ja viikinkisaagojen kanssa? Lönnrotin sen päälle toimittama kansallisromanttinen merkitysverkko on lähempänä meidän oppimaamme maailmaa - mutta jääkö sekin kulttuurifetissiksi?
Kalle Holmbergin parinkymmenen vuoden takainen Rauta-aika järisytti - mutta oliko sekin pohjimmiltaan kulttuurista regressiota?
Suomalainen kulttuuri elää tänäänkin kuten aina voimakkaasti kansainvälisessä kontekstissa. Eurooppalainen konteksti on kai jo vaihtumassa yleismaailmalliseen.
Mutta mikä olisi se polttavan ajankohtainen kulttuurinen merkityskompleksi, joka voisi muuttaa Kalevalan osaksi tätä päivää?
Mittaamisella on rajansa – mahdoton asetelma. Molemmilla on sijansa suomalaisessa kulttuurissa.
Disneyn ja Kalevalan vaikutukset löytyvät eri kulttuurin aloilta eikä niitä voi verrata toisiinsa. Lastenkulttuurissa Disney on tietysti ylivoimainen, mutta vaikkapa klassisessa musiikissa Kalevalan vaikutus on omaa luokkaansa.
Mahdotonta vastata. Sukupolvien välissä aukeaa valtava railo, jonka ytimenä on suhde tietotekniikkaan ja tiedonvälitykseen. Kun maailman kaikenlaisten alakulttuurienhedelmiä on helposti saatavilla, kansalliskulttuurit (kuten "suomalainen kulttuuri") menettävät merkitystään.
Äänestäisin Disneytä, jos ajattelisin näkyvää, kuuluvaa, eksplisiittistä, ensin huomattua. Mutta Kalevala on sekin sekä pinnalla että pinnan alla, kielessä ja nimistössä esimerkiksi.
Kalevala on eittämättä muokannut suomalaisten identiteettiä 160 vuoden ajan; miksi se ei siis olisi edelleen läsnä siellä, missä "suomalainen kulttuuri" tälläkin hetkellä syntyy.
En saa niitä mahtumaan vaakakuppeihin. Molemmat pursuavat yli.
Disney on Sanoma Oy:n bisnes, Kalevala ei ole.
Kalevalalla ja Disneyllä, molemmilla on ollut merkityksensä.
Kalevala edustaa myyttiä, alkua ja menneisyyttä suomalaisuudessa. Kansalliseepos teki meille esihistorian, jakoi kansalle välineet rakentaa
omanarvontuntoa. Se tarjosi kielen ja kuvaston tuottaa "me itse" -puhetta ja sitä heijastavia symboleita.
Kalevala on kulttuurimme juuret ja mentaalinen pohjavirta, Disney tuottaa puhetta moraalista sekä uusintaa mielikuvia hyvän ja pahan ikiaikaisesta taistelusta.
Kalevala inspiroi edelleen nerokkaasti mielikuvia keskusteluun, jossa aiheina on (suomalaisten) luovuus, sitkeys, naisten asema ja miehinen sankaruus ja osaaminen. Taide ja tiede ovat ammentaneet kalevalaisesta kielestä ja tulkinnoista jne.
Kalevala on jonkinlainen suomalaisen kulttuurin märkä uni, joka syöttää alitajuntaan unelmia, haaveita ja erotiikka, sekä suojaa pettymyksiltä, kun unelmat osoittautuvat kupliksi.
Silti pakko on myöntää, kamppailussa lukevan kansan suosiosta, Lönnrot häviää Disneylle 0–1. Harvassa ovat edelleen ne suomalaiset, jotka
ovat tavanneet Kalevalansa kannesta kanteen. Nuorten käsissä se ei pysy, ja harvan vanhemmankaan yöpöydällä lepää kansalliseepoksen
pokkariversio.
Kalevala on syvällä mentaalisessa tietoisuudessa. Disney virittelee filmeillään ja sarjakuvillaan pinnan ja
arjen helpompaa kokemusmaailmaa.
Sen enempää Disneyllä kuin Kalevalalla ei ole kovin suurta merkitystä suomalaiselle kulttuurille.
Disneyn tuotannon kohderyhmä ovat lapsiperheet, ja vaikka se voi pintapuolisesti olla näkyvästi suomalaisessa elämässä esillä, ei se sen enempää ruoki kuin näivetä suomalaista kulttuuria. Kalevalalla on tässä mielessä sama asema. Se ei aidosti puhuttele muita kuin taiteen rahoittajia silloin, kun tarvitaan juhlavuoden kunniaksi näyttäviä tilaustöitä.
Jos Kalevalalla olisi elävä, jatkuvasti muuntuva vaikutus suomalaiseen kulttuuriin, eepos synnyttäisi muitakin kuin maksettuja tilausteoksia.
Vastakkain asettelu on hauska mutta turha. On turha pelätä, että hirmuinen ylikansallinen, kaupallinen Disney-kulttuuri syrjäyttää Suomen kansallisaarteen. Tosiasiassa ne eivät kilpaile keskenään eikä Kalevala ole erityisen suomalainen sisällöltään.
Lastenkulttuurin suurkuluttajana ilmoittaudun ehdottomasti Disneyn vilpittömäksi ihailijaksi. Kalevalaa on sen sijaan vaikea lähestyä ilman kansallisaatteen painolastia. Ilahdun, kun tunnistan Wagnerin Ring-tetralogiassa ja Mozartin Taikahuilussa Kalevalan aineksia, mutta en silti tempaudu wettenhoviaspalaisille ajatuspoluille.
Kalevalan kuihtuneesta merkityksestä kertoo myös se, että kaikenlainen Kalevala-kritiikki loistaa poissaolollaan. Odotan yhä sitä juhlavuotta, joka nostaisi muun suomalaisen ns. kansanrunouden tai edes K.A. Gottlundin Otavan ja Runolan vaihtoehtoisiksi näkökulmiksi lääkäri Lönnrotin silotteleman virallisen version rinnalle.
Samansuuruisia. Disney on jo vuosikymmeniä ollut lasten ja nuorten pääasiallinen kulttuurin lähde. Itse muistan nauttineeni hyvin paljon sellaisista merkkielokuvista kuin Lupsakkaat luppakorvat, Pelastuspartio Bernard ja Bianca, Aristokatit.
Disneyn teemat ovat yleismaailmallisia, elokuvat toistavat vanhoja satuja ja myyttejä. Niiden kautta – ja toki myös luettujen satujen kautta – ihminen oppii myyttien peruskuvion, jonka kautta peilaa elämäänsä: Pahoista teoista rangaistaan ja hyvä voittaa, vaikka joskus joutuu taistelemaan pitkäänkin ilkeämielisten voimien kanssa. Kalevala ei uusiudu Disneyn lailla, se ei kehitä uusia hittejä High School Musicalin tapaan. Silti Kalevala alkusointuineen, Sammon taontoineen, suohonlaulamisineen ja Lemminkäisen äiteineen on juurtunut olennaiseksi osaksi suomalaista tajuntaa, kieltä ja kulttuuria. En usko Disneyn pystyvän hävittämään Kalevalaa Suomesta.
Kun Kalevala vahvistaa kansallista identiteettiä, niin Walt Disneyn luomukset puolestaan kytkevät suomalaiset globaaliin yhteenkuuluvuuden tunteeseen.
Ensin pidin kysymystä helppona: Jokainen tietää, että Disneyn hahmot ovat tutumpia kuin Kalevalan. Mutta jos ottaisimme Disneyn pois, jokin vastaava täyttäisi tyhjiön, mutta jos ottaisimme Kalevalan pois, jotain poistuisi kokonaan.
Riippuu tosin pikkuisen siitä, mitä tarkoitamme "suomalaisella kulttuurilla".
Suuri kertomus Aku Ankasta ja hänen suvustaan on suomalaisille epäilemättä tutumpi kuin suuri kertomus Väinämöisestä, Kullervosta ja kumppaneista – mutta sekä Kalevalan että Disneyn tarinoiden takana lymyää sama arkaainen sankarikertomus, joka yhdistää jokseenkin kaikkien kulttuurien perusmyyttejä.
Mahdoton sanoa ilman jonkinlaista tutkimustietoa, ja sittenkin vastaus todennäköisesti riippuu tulkinnasta. Vaikutus ja merkitys voi olla monenlaista ja monentasoista. Mekaanisin mittarein voisi arvioida, että Disney vaikuttaa nykyiseen suomalaiseen kulttuuriin enemmän jo levityskanaviensa laajuuden ja moninaisuuden vuoksi. Toinen Disneyn merkitystä lisäävä seikka on se, että Disney-tarjontaan tutustutaan jo ennen kouluikää. Harvassapa taitavat olla ne kodit, joissa vanhemmat kertoilevat lapsilleen kalevalaisia tarinoita. Harvassa ne ovat olleet ennenkin. Tätä epäsuhtaa eivät kuro umpeen kouluopetus, mainio Koirien Kalevala tai uudet ja hienosti kuvitetut Kalevalan painokset.
Toisaalta suomalainen kansallinen identiteetti on vasiten rakennettu muun muassa tämän oletetun kalevalaisen perinnön päälle, ja sitä kautta sen merkitys on edelleen suuri – niidenkin kohdalla, jotka eivät varsinaista eeposta tunne.
Viime päivien keskustelu viittaa siihen, että oikea vastaus on: Mannerheimilla.
Yhtä suuri merkitys molemmilla on, mutta hyvin eri tavalla.
Kysymyksessä on ongelmana se, että ei ole ihan selvää, mitä "merkitys" on ja mitä on "suomalainen kulttuuri".
Disney on merkittävä kulttuuri- ja viihdeteollisuuden osa. Kalevala puolestaan on keskeinen itseymmärryksen väline. Se tarjoaa myös suomalaiselle taiteelle (teatterille, kirjallisuudelle, kuvataiteelle) lukemattomia yhteisiä lähteitä ja virikkeitä.
Ajankäytössä ja lasten lukemaan oppimisessa Disney on merkittävä. Disneyn hahmot luovat yhteistä kertomusvarantoa ja yhteisen ymmärryksen pohjaa niin suomalaisille kuin monille.
Tämä vertailu tarjoaisi hyvän tilaisuuden verrata massaviihdettä ja korkeakulttuuria. Vastakkainasettelu – tämäkin – on kuitenkin jo moneen kertaan purettu, ja ihan hyvästä syystä.
En näe Disneytä ja Kalevalaa kilpailijoiksi, en myöskään usko, että sarjakuvateollisuus tuhoaa muuta kulttuuria, enkä näe, että nämä kaksi missään oloissa vakavasti olisivat toistensa vaihtoehtoja.
Lisää aiheesta:
HS-raati: Kalevala päihittää Disneyn 26.2. 20:31
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi