|
HS.fi |
|
![]() |
|
Hallitus perääntyi eläkekiistassa11.3.2009 8:00 | Päivitetty: 11.3.2009 10:29 Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA
Pääministeri Matti Vanhanen (vas.), valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen kertoivat hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteisen neuvottelutuloksen tänään. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat päässeet sopuun eläkeriidasta. Hallitus veti pois ehdotuksensa korottaa eläkeikää 63:sta 65 vuoteen portaittain vuodesta 2011 alkaen. Hallituksen alkuperäisen esityksen sijasta niin palkansaajat ja työnantajat kuin hallituskin ovat nyt sitoutuneet siihen, että keskimääräistä työelämästä poistumisikää korotetaan kolmella vuodella 59,4:stä vuodesta vuoteen 2025 mennessä. Tämän muutoksen tarkemmat yksityiskohdat valmistellaan Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Rantalan johtamassa työryhmässä tämän vuoden loppuun mennessä. Myös työmarkkinajärjestöjen sopima sosiaalitupo toteutetaan tammikuussa sovitun mukaisesti.
Kiistan osapuolet kokoontuivat eilen illalla, jolloin asiasta sovittiin käytännössä. Paikalla olivat keskusjärjestöjen puheenjohtajat, pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok). Vanhanen ei aamulla myöntänyt kärsineensä tappiota eläkekiistassa. Uutta mallia hän luonnehti "kaikkien voitoksi". Iltapäivällä hallitus vastaa opposition tekemään välikysymykseen eläkekysymyksestä. Lisää aiheesta:Keskustan piirit yhä Vanhasen takana – kenttäväki epäröi 12.3.2009 UUTISANALYYSIHallitus virittelee jo seuraavaa eläketaistelua 12.3.2009 Pääkirjoituksissa pohdittu laajasti Vanhasen tulevaisuutta 12.3.2009 Urpilainen hehkutti eläkepäätöksen peruuntumista historialliseksi 11.3.2009 Vanhanen vakuutti HS:lle tyytyväisyyttään eläkeratkaisussa 11.3.2009 TIETOKULMARantalan ryhmä linjaa vuoden loppuun mennessä 11.3.2009 Muualla HS.fi:ssä:Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|