HS.fi

EU-parlamentti tyrmäsi internet-kontrollin tiukentamisen

26.3.2009 23:54 | Päivitetty: 27.3.2009 0:15

Euroopan parlamentti lähetti torstaina selkeän viestin, että se haluaa hillitä jäsenvaltioiden aikeita internetin kontrolloinnissa. Parlamentti hyväksyi selvin luvuin mietinnön sananvapauden ja yksilönsuojan kaltaisten perusvapauksien sekä internet-turvallisuuden vahvistamisesta.

Mietinnön on valmistellut sosialistiseen PSE-ryhmään kuuluva kreikkalaismeppi Stavros Lambrinidis. Mietintö hyväksyttiin äänin 481–25 (21 poissa).

Mietinnöllä ei ole lain voimaa, mutta sillä voidaan vaikuttaa muun muassa säädösehdotuksia valmistelevaan EU-komissioon.

Mietinnössä todetaan muun muassa, että internetistä on tulossa korvaamaton väline demokraattisten aloitteiden edistämisessä ja uusi foorumi poliittiselle keskustelulle.

Toisaalta erityistä huolta kannetaan väkivaltaisten viestien levittämisestä sekä tietoverkkorikollisuudesta. Mietintö kehottaa muun muassa kitkemään lapsien seksuaalisen houkuttelun netissä.

Painoarvo on yksilönoikeuksissa ja -suojassa. Mietinnössä katsotaan esimerkiksi, että nettirikoksiin on reagoitava tehokkaasti kuitenkaan muuttamatta internetin pohjimmiltaan vapaata ja avointa luonnetta.

Internetin kontrollointi on puhuttanut EU:ssa viime kesästä lähtien, jolloin sosialisteja edustava virolaismeppi Marianne Mikko sohaisi ampiaispesää esittämällä muun muassa laatuleimoja nimettömille blogeille. Mikko halusi lisätä netin läpinäkyvyyttä, mutta hänen näkemyksensä tyrmättiin pyrkimyksenä rajoittaa sananvapautta.

Tuoreinta mietintöä on kommentoitu kiittäen. Ruotsalaislehti Svenska Dagbladetissa ruotsalaismepit kuvailevat mietintöä "virstanpylvääksi".

Sosiaalidemokraattiryhmän Inger Segelström katsoo muun muassa, että Ruotsin hallituksen pitää nyt ottaa uudelleen tarkasteluun kiistelty FRA-laki.

Hallitus hyväksyi lain viime vuonna tiukasta vastustuksesta huolimatta. Laki suo viranomaisille mahdollisuuden suodattaa kansalaisten sähköposti- ja muuta televiestintää.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi