|
HS.fi |
|
![]() |
|
Kaukolämpö uhkaa kallistua roimasti Helsingin seudulla7.5.2009 5:03 Kaukolämpöä käyttävien helsinkiläiskotien lämmityslasku uhkaa nousta jopa neljänneksellä vuonna 2011. Roimia korotuksia on luvassa myös muualle Helsingin seudulle, laskee energiayhtiöiden edunvalvonnan järjestö Energiateollisuus (ET). Syynä ovat hallituksen maaliskuussa kehysriihessään linjaamat energiaveron korotukset. Maakaasun ja kivihiilen valmisteveroja päätettiin nostaa melko rankasti, ja korotukset tulevat maksettaviksi näitä polttoaineita paljon käyttäville yhtiöille. Erityisen paljon maakaasua ja kivihiiltä käyttää maan suurimmalla kaukolämpöalueella Helsingin Energia, mutta myös Fortum Espoossa ja Vantaan Energia Vantaalla. Energiayhtiöt voivat siirtää – ja käytännössä myös siirtävät – veronkorotukset täysimääräisinä asiakkaidensa loppuhintoihin.
ET:n johtaja Jari Kostama pitää mahdollisena, että hallitus harhautti kaukolämmönkuluttajia tiedottaessaan veronkorotuksista. Kehysriihen jälkeen pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ja valtionvarainministeri Jyrki Katainen (kok) esittivät teollisuuden kontolle tuleviksi kustannuksiksi 515:ttä miljoonaa euroa ja kotitalouksille vain 235:ttä miljoonaa. Erittely oli harhaanjohtava, sillä kaukolämmön korotusten vaikutuksia ei laskettu mukaan kotitalouksien sarakkeeseen. Valtiovarainministeriössä hallituksen esitystapaa puolustetaan.
"Laskemme sen, mihin rasitus siirtyy ensi vaiheessa. Lopulta on kai niin, että kaikki elinkeinoelämälle tulevat rasitteet siirtyvät loppumaksajalle", sanoo neuvotteleva virkamies Leo Parkkonen. Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|