|
HS.fi |
|
![]() |
|
Homoperheiden adoptiolaki kuohutti eduskunnassa12.5.2009 17:59 | Päivitetty: 12.5.2009 19:53 Vesa Moilanen / LEHTIKUVA
Pentti Oinonen Kansanedustaja Pentti Oinonen(perus) kysyi tiistaina eduskunnan täysistunnossa mahdollisuuksista saada avioitua koirien kanssa tässä vapaamielisessä maailmassa, kun käsittelyssä oli laki perheen sisäisestä adoptiosta. Lailla pyritään turvaamaan homo- ja lesboparien oikeus adoptioon. ”Kysyn, onko pelättävissä, että maailmalla aletaan esittää vaatimuksia siitä, että ihmisen on saatava avioitua esimerkiksi rakastamansa hauvelin kanssa?” Tämän perään Oinonen arveli, että 30 vuotta sitten tällaisen lain ehdottaja olisi saanut ”sakinhivutuksen”. Hän arveli myös, että lapsille jää ”valtavan syvät haavat”, jos heidän homo- tai lesbovanhempansa ”rakastelevat tuolla makuuhuoneessa”. Oinosen puheet herättivät keskustelua. Kokoomuksen Timo Heinonensanoi ihmettelevänsä Oinosen tapaa yhdistää koirat, homot ja lesbot. Hän kutsui kollegan ajatuksia sairaiksi. Oinonen arveli, että perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinion pitkälti samaa mieltä kuin hän. Soini sanoi Helsingin Sanomille, että vastustaa lakia. Oinosen puheista hän totesi, että ”jokainen vastaa omista puheistaan”. Eduskunta äänestää laista perjantaina. Äänestyksessä kansanedustajat äänestävät omantuntonsa mukaan, joten mitään ryhmäkuria ei ole. Hallituspuolueista laki on hankalin keskustalle, ja lakiesityksen hylkäämistäkin on ehdotettu keskustan joukoista. Etukäteen on arvioitu, että laki menee selvästi läpi.
Lisää aiheesta:Eduskunta hyväksyi perheen sisäisen adoption homopareille selvin äänin 15.5.2009 Niinistö: Oinonen ei tarkoittanut loukata ketään koirapuheillaan 14.5.2009 Kansanedustaja Oinonen selitti koirapuheita maalaisuudellaan 14.5.2009 Tynkkynen: Oinosen koirakommentti ihmetyttää eduskunnassa 13.5.2009 Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|