HS.fi

Kysely: Pelko hillitsee laitonta nettilatausta Ruotsissa

14.5.2009 9:31

Joka viides ruotsalainen kertoo vähentäneensä musiikin ja elokuvien laitonta nettilataamista. Etenkin nuoret miehet näyttävät hillinneen lataamista kiinni jäämisen pelossa, kertoo uusi kysely.

Ruotsin videojakelijoiden järjestön (SVF) kyselyn mukaan 20 prosenttia 15–59-vuotiaista ruotsalaisista on vähentänyt lataamista tai lopettanut sen kokonaan. Aktiivisempien nettilataajien eli 15–24-vuotiaiden miesten ryhmässä lataamista kertoo vähentäneensä peräti 36 prosenttia vastaajista.

SVF:n kyselyyn vastasi 2 700 ruotsalaista. Tuloksista kertoi Ruotsin televisio SVT.

Laiton nettilataus on ollut Ruotsissa eurooppalaisella mittapuulla arvioiden yleistä. Viime syksynä jopa kahden miljoonan ruotsalaisen arvioitiin lataavan säännöllisesti tiedostoja kiistellyn Pirate Bay -palvelun kautta.

Laiton lataaminen näyttää kuitenkin vähentyneen maaliskuussa voimaan tulleen Ipred-lain sekä Pirate Bay -ylläpitäjien äskettäin saaman ankaran vankila- ja vahingonkorvaustuomion myötä.

Käräjäoikeus tuomitsi Pirate Bayn ylläpitäjät vuoden vankeusrangaistukseen ja noin kolmen miljoonan euron korvauksiin. Ipred-laki antaa puolestaan mahdollisuuden jäljittää nettilataajien IP-osoitteita.

Konkreettisena näyttönä laittoman lataamisen vähentymisestä on pidetty internet-liikenteen hiljentymistä. Ruotsin tekijänoikeusjärjestöjä edustava Antipiratbyrån on todennut nettiseurantansa pohjalta, että ns. torrent-tiedostoja liikkuu nyt selvästi vähemmän kuin aiemmin.

Nettilataajien keskuudessa näyttääkin vallitsevan nyt pelko.

"Aiemmin ihmiset ajattelivat, että poliisi ei kiinnitä asiaan huomiota. Nyt on kuitenkin huomattu, että motivaatiota on. Se saa ihmiset vähän pelokkaiksi ja varovaisiksi", sanoi SVT:n haastattelema nuori nettilataaja.

Ipred-lain tehoa on kuitenkin epäilty. Osa ruotsalaisista internet-yhteyksien tarjoajista on jo kertonut, etteivät ne säilytä asiakkaidensa IP-osoitteita viranomaisille, jolloin jäljitystyö vaikeutuu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi