HS.fi

Porvoossa asuva ruandalainen sai syytteen joukkotuhonnasta

1.6.2009 4:30 | Päivitetty: 1.6.2009 8:12

Porvoossa asuvaa ruandalaismiestä vastaan on nostettu syyte joukkotuhonnasta. Kyseisellä rikosnimikkeellä ei Suomessa ole ennen oikeutta käyty. Puolustuksen mukaan oikeudenkäynti alkaa aikaisintaan loppukesästä.

Miestä syytetään osallisuudesta Ruandan vuoden 1994 etniseen kansanmurhaan. Äärihutut surmasivat Ruandassa sadan päivän aikana noin 800 000 tutsia ja maltillista hutua. Miehen väitetään vastaavan osaltaan useista tuhansista uhreista.

Ruandan syyttäjäviranomaisen mukaan mies on oleskellut kansanmurhan aikaan Nyakizun alueella Ruandassa ja johtanut maan baptistiseurakuntien yhteenliittymää.

Mies kiistää syytteen. Miehen asianajaja Ville Hoikkala sanoo, ettei mies ollut asemassa, jossa hän olisi voinut johtaa hävitystä. Hoikkala arvostelee myös sitä, että syyte nostettiin ennen hänen vaatimiaan lisätutkimuksia. Puolustuksen mukaan isoa osaa syyttäjän todistajista on Ruandassa kidutettu lausuntojen saamiseksi.

Syyteratkaisun tehnyt valtionsyyttäjä Raija Toiviainen tiedotti asiasta julkisesti maanantaina. Joukkotuhontasyytteen lisäksi mies sai syytteen viidestätoista murhasta.

Porvoon oikeudenkäynnin käytännön järjestelyistä tulee haastavat. Ruandalaistodistajia voidaan kuulla videoyhteydellä, heitä voidaan mennä kuulemaan Ruandaan tai heidät voidaan tuoda Suomeen. Myös kuuleminen puolueettomalla maaperällä on mahdollista.

Maksimirangaistus sekä joukkotuhonnasta että murhasta on elinkautinen vankeusrangaistus. Tuomion joukkotuhonnasta voi saada, vaikka ei itse olisi tappanut ketään. Porvoolaismiestä epäillään surmatyön suunnittelemisesta ja johtamisesta.

Tieto syytteestä meni ruandalaismiehelle sunnuntai-iltana Vantaan vankilaan. Hänet vangittiin vuoden 2007 huhtikuussa, joten vankeusaikaa on kertynyt yli kaksi vuotta jo ennen kuin häntä on ehditty edes syyttää.

Tutkintavankeudet kestävät Suomessa harvoin yli kolme kuukautta.

Puolustus on anonut ruandalaismiehen vapauttamista viitisen kertaa, viimeksi viime tiistaina. Porvoon käräjäoikeus on joka kerta päättänyt pitää hänet vangittuna.

Tutkintavankeuden pituus johtuu esitutkinnan kestosta. Keskusrikospoliisin tutkijat ovat tehneet useita matkoja kuulustelu- ja todisteiden keräysmatkoja Ruandaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi