|
HS.fi |
|
![]() |
|
Kansantuote supistuu 1990-luvun lamatahtiin9.6.2009 9:18 | Päivitetty: 9.6.2009 9:44 jaakko Avikainen / lehtikuva
Paperin vienti supistui alkuvuonna selvästi. Suomen kansantuote supistui alkuvuonna samaa tahtia kuin 1990-luvun lamassa, ilmenee Tilastokeskuksen tiistaina julkistamista ennakkotiedoista. Bruttokansantuote (bkt) pieneni tammi–maaliskuussa 7,6 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Samaan aikaan viennin volyymi pieneni 25,5 prosenttia ja tuonti 19,4 prosenttia vuoden takaisesta. Volyymi tarkoittaa hintamuutoksista puhdistettua lukua.
Yksityinen kulutus laski vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 3,7 prosenttia ja investoinnit 8,9 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajasta.
Tilastokeskus tarkensi alaspäin viime vuoden lopun tietoja. Viime vuoden loka–joulukuussa bkt kutistui 2,4 prosenttia eli kolme kymmenystä aiemmin ilmoitettua enemmän.
Tullihallituksen tiistaina julkistamista luvuista paljastui, että Suomen kauppataseen ylijäämä supistui huhtikuussa kolme prosenttia 745 miljoonaan euroon. Viennin arvo laski 38 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajasta neljään miljardiin euroon, mutta se oli kuitenkin tämän vuoden paras vientikuukausi. Tuonnin määrä aleni vielä enemmän, 43 prosenttia vajaaseen 3,3 miljardiin euroon. Tammi–huhtikuussa kauppataseen ylijäämää on kertynyt 665 miljoonaa euroa, kun viime vuonna vastaavaan aikaan plussaa kertyi lähes 1,5 miljardia euroa.
Viennin arvoa pudottivat erityisesti sähköteknisen teollisuuden tuotteiden sekä kulkuneuvojen viennin väheneminen. Myös raudan ja teräksen, koneiden ja laitteiden sekä paperin vienti supistui selvästi.
Kulkuneuvovientiin sisältyi huhtikuussa alustoimituksia yli 200 miljoonan euron arvosta. Vienti jäi kuitenkin viimevuotista pienemmäksi, koska viime vuoden huhtikuulle osui yli 600 miljoonan euron risteilyalustoimitus.
Öljyn, autojen, koneiden ja sähkötekniikan, malmirikasteiden ja metallien tuonnin arvo supistui selvästi. Vienti supistui eniten Yhdysvaltoihin, Venäjälle, Ruotsiin ja Saksaan. Yhdysvaltain-viennin laskun selittää edellä mainittu alustoimitus. Muista suurista kauppakumppaneista poiketen vienti Viroon kasvoi huhtikuussa. Tuonti supistui lähinnä Venäjältä, Saksasta ja Ruotsista peräisin olevan tuonnin vähennyttyä. Lisää aiheesta:Teollisuuden tuotanto jatkoi jyrkkää laskua keväällä 10.6.2009 Tapiola-pankki synkensi arviotaan Suomen näkymistä 10.6.2009 Suomen Pankki: Veroasteessa usean prosenttiyksikön nousupaine 9.6.2009 Suomen Pankki: Talouden nopeaa elpymistä ei näköpiirissä 9.6.2009 Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|