HS.fi

Ylioppilasteatterissa etsitään tunnehygieniaa

23.6.2009 17:52

Ylioppilasteatterin Tunne-Detox -näytelmässä liikutaan Suomessa neljässä aikatasossa: vuodesta 2007 edetään vuoteen 1968 ja sitten wanhaan aikaan ja edelleen esihistoriaan. Keskiössä ovat aina tunteet, jotka kasaantuvat eräänlaisena perintönä sukupolvelta toiselle.

"Usein kehotetaan luottamaan tunteeseen, vaikka tunne on usein tottumusta ja valhetta. Ihmiset levittävät tunnesaastetta ympärillensä tehokkaasti esimerkiksi syyllistämällä toisiaan. Ihmisistä tulee tunnekaatopaikkoja. Siksi tarvitaan tunnehygieniaa, tunteiden lajittelua", ohjaaja ja käsikirjoittaja Inkariina Simola kertoo.

Tunne-Detoxissa uskotaan lopulta zen-buddhalaiseen ajatukseen: älä takerru. Myös näyttelemisessä on pyritty irti tottumuksista.

"Maneereista ja elävöittämisestä on menty kohti neutraalia ilmaisua. Se räjähtää ajoittain täysillä tunteen ilmaisuun", näyttelijä Panu Poutanen kuvailee.

Simola innostuu että samalla tavalla kuin luonnonsuojeluun viime vuosina, myös tunnesaasteen määrään tulisi reagoida aktiivisemmin, jokainen kohdallaan.


Lue lisää Ylioppilasteatterin esityksestä keskiviikon Helsingin Sanomista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi