HS.fi

Alma Media: Mediamyynnin jyrkkä lasku tasaantunut

23.7.2009 9:24

Kai Telanne

Kai Telanne

Kovin pudotus sanomalehtien ilmoitusmyynnissä näyttäisi taittuneen. Alma Media kertoi torstaina tammi–kesäkuun osavuosikatsauksessaan liikevoittonsa laskeneen ennakoidusti ja kannattavuutensa pysyneen markkinaolosuhteisiin nähden hyvänä.

Toimitusjohtaja Kai Telanne arvioi yhtiön tiedotteessa, että mediamyynnin jyrkkä lasku alkuvuonna tasaantui toisen vuosineljänneksen aikana. Ilmoitusmyyntimarkkina vakiintui sanomalehdissä noin viidenneksen edellisvuotta heikommalle tasolle, mikä tuntui myös Alma Median liikevaihdossa ja voitossa.

Huhti–kesäkuussa Alman liikevaihto laski 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Nyt liikevaihto oli 79,3 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna oli 89,3 miljoonaa. Samalla liikevoitto pieneni 11,9 miljoonaan 15 miljoonasta eurosta.

Näkymät eivät ole paljoa paremmat: mediatalo arvioi lukujensa jäävän myös syksyllä jälkeen vuoden 2008 tasosta.

Synkässä tilanteessa laskun taittuminenkin on hyvä uutinen.

Telanteen mukaan merkittävä osa ilmoitusmyynnin laskusta tapahtui valtakunnallisessa ilmoittelussa. Sen sijaan monet sanomalehdet pitivät asemansa paikallisessa ilmoitusmyynnissä. Myös verkkomainonta jatkoi kasvua ja lehtien levikit ovat pysyneet hyvällä tasolla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi