|
HS.fi |
|
![]() |
|
13-vuotias "Sofia": Äidin juominen saa minut säikyksi28.7.2009 5:56 "Kun näen kaljapullon, mietin heti, mitä äiti tekee ja onko äiti kunnossa", kertoo 13-vuotias Sofia (nimi muutettu). Sofian äiti on alkoholisti. Äiti on ollut hoidossa monta kertaa, mutta juominen on aina alkanut uudestaan. Niin tänäkin kesänä. "Olin äidin luona, kun kuulin hänen aukaisevan kaljatölkin. Tuli olo, että haluan sieltä pois. En pysty enää luottamaan siihen, että äiti lopettaisi", Sofia kertoo. Toisaalta hän tuntee, ettei voi jättää äitiä yksin oman onnensa nojaan. Äiti on kaatunut usein ja kolhinut itseään. Huoli äidin voinnista on koko ajan Sofian mielessä. "Iltaisin olen aina valppaana, koska iltaisin hän juo. Yleensä kuulen, kun tölkki napsahtaa auki, tai jos en kuule, haistan sen melkein heti", Sofia kertoo. "Pelkään aina, että äiti kaatuu ja loukkaantuu vakavastikin. Siitä on tullut kammo."
Ensimmäisen kerran Sofia ymmärsi ala-asteen alussa, että äidillä on alkoholiongelma. "Ensin en ollut uskoa sitä. Sitten tuli välähdys, että se selittää kaiken, mitä kotona on." Äidin juominen vaikutti Sofian käytökseen. Se oli jotain hävettävää. "Ikinä en viitsinyt kutsua kavereita yökylään." Nyt osa kavereista tietää alkoholismista, mutta äidin kanssa Sofia ei ole uskaltanut asiasta puhua. Sofia on etsinyt asiasta tietoa netin keskustelupalstoilta ja käynyt mielenterveystoimistossa juttelemassa. "Aika oli kerran kolmessa viikossa. Se on minusta turhan pitkä väli, olisin voinut käydä siellä useamminkin." Kun äiti ei juo, hän on Sofian mielestä ystävällinen ja vastaa kysymyksiin. Alkoholi muuttaa äidin: tämä ei enää muista asioita ja antaa surffailla netissä vaikka keskellä yötä. "Äidin alkoholismi on saanut minut säikyksi. Joskus kun olen juhlissa, joissa juodaan alkoholia, saatan hetkeksi mennä jonnekin syrjemmälle tai lukita itseni vaikkapa läheiseen huoneeseen", Sofia kertoo. "Tunnen myös vihaa, mutta joka tapauksessa rakastan äitiä." Sofia on nauttinut yhteisistä leffailloista äidin kanssa. Hän toivoisi, että perhe voisi viettää enemmän aikaa yhdessä. "En muista yhtään koko perheen reissua lapsuudesta. Toivon, että päästäisiin tekemään jotain koko porukalla, matkustamaan ehkä ulkomaille." Lisää aiheesta:Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|