|
HS.fi |
|
![]() |
|
Taantuma auttaa kehitysaputavoitteen saavuttamista31.7.2009 13:25 ALEXANDER JOE / AFP
Suomi on tehnyt kehitysyhteistyötä Mosambikin kanssa vuodesta 1984. Äiti vei lapsensa testattavaksi malarian varalta Xai Xaissa, Mosambikissa neljä vuotta sitten. Viime vuosina myös malaria on saatu vähenemään. Kehitysyhteistyöhön budjetoidaan ensi vuodelle vajaat miljardi euroa, mikä vastaa noin 0,56 prosenttia bruttokansantulosta Osuus on suurempi kuin alkuperäinen tavoite, sillä Suomi on sitoutunut EU:ssa siihen, että kehitysyhteistyöhön menee ensi vuonna 0,51 prosenttia bruttokansantulosta. Suomi pyrkii saavuttamaan 0,7 prosentin tavoitteen vuoteen 2015 mennessä. Taantuma helpottaa tavoitteeseen pääsyä, koska sitoumus on prosentti- eikä euromääräinen. Taantuma pienentää bruttokansantuloa, jolloin kehitysyhteistyörahojen osuus siitä kasvaa.
Lisää aiheesta:VM: Suomen talous nousuun muita euromaita myöhemmin 31.7.2009 Valtiovarainministeriö julkisti budjettiesityksensä 31.7.2009 Ahtisaaren Nobelista 70 000 euron lisämenot budjettiin 31.7.2009 Liikenneministeriö: Budjettirahaa Pohjanmaan rataan, työsuhdematkalippuun ja E18-tiehen 31.7.2009 Sailas: Päiväkotien ryhmäkoot pieni asia ilmastonmuutokseen verrattuna 31.7.2009 Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|