|
HS.fi |
|
![]() |
|
Musiikki kantautui kauas vettä pitkin6.8.2009 23:36 Timo Jaakonaho / lehtikuva
Madonnan konsertti Helsingin Jätkäsaaressa kuului hyvin Lauttasaaren rantaan. Madonnan konsertin äänentoisto oli niin lujalla, että jytke kuului Espoon Olariin ja Matinkylään asti. HS.fi:n keskustelijat kertovat jopa häiritsevän kovasta metelistä. "Sietämätön jumputus kuuluu Espoon Haukilahteen saakka niin, ettei nukkumisesta tule mitään ennen puoltayötä", nimimerkki Iltarauha valittaa. "Kuuluu kiitettävästi myös Matinkylään. Melkein pystyy erottamaan sanat lauluista", nimimerkki Pertti vastaa. Kolmannen keskustelijan mukaan ääni on kantanut vettä pitkin myös Suomenojalle, mutta ei sentään sisälle asuntoihin. Sen sijaan Helsingin keskustassa asuvat eivät ole metelistä juuri valittaneet. "Ollaan Hietaniemenkadun kulmassa mutta ei kuulu kuin hieman jumputusta", Allyson kommentoi. Lisää aiheesta:ARVIOMadonna sai uurastaa suomalaisyleisön edessä 7.8.2009 Madonnan biisilista Helsingissä 7.8.2009 Madonna saapui Jätkäsaaren lavalle valtaistuimessa 6.8.2009 Jätkäsaari täyttyi Madonnan konserttiyleisöstä 6.8.2009 Madonna-keikan eturivin paikat jaetaan reilussa fanihengessä 6.8.2009 Professori: Madonnan karisma vertautuu Jeesukseen ja Hitleriin 6.8.2009 Skandaali Tallinnassa: Madonna-jatkot keskiaikaisessa kirkossa 6.8.2009 Madonna vietti vapaapäiväänsä suomalaismiljonäärin vieraana 6.8.2009 ARVIOMadonna puristi Tallinnassa hallitun mutta vaisuhkon rutiinishown 5.8.2009 TIETOKULMATallinnan-konsertin biisilista 5.8.2009 Madonnan isäntä Chaim Zabludowicz on Suomen rikkaimpia henkilöitä 28.7.2008 Varakkaan rouvan mysteeri - Nyt-liitteen Madonna-haastattelu vuonna 2005 5.8.2009 Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|