HS.fi

Ylen Jungner haluaa tv-alalle nettikaupan

12.8.2009 5:00

Mikael Jungner

Mikael Jungner

Yleisradion toimitusjohtajan Mikael Jungnerin mielestä Suomeen pitää perustaa Ylen, kaupallisten televisioyhtiöiden, elokuva-alan ja itsenäisten tv-tuotantoyhtiöiden yhteinen nettikauppa.

Kaupallisilla televisioyhtiöillä on omat nettitelevisiot ja kaupat, mutta kauppa ei niissä kovin kummoisesti käy.

"Näin yhteen paikkaan saataisiin ohjattua huomattavasti suurempi määrä ihmisiä, mikä lisäisi rahavirtaa media-alalle", sanoo Jungner, joka on juuri palannut Yhdysvalloista Standfordin yliopistosta huippukoulutuksesta.

Hän pitää itsestään selvänä, että dvd:t väistyvät ja elokuvia ja tv-ohjelmia ladataan jatkossa netistä. Myös television katselu netissä tulee lisääntymään.

Jungnerin mukaan suurimmat rahalliset hyötyjät olisivat todennäköisesti tv-yhtiöille ohjelmia tekevät tuotantoyhtiöt. Yle tarjoaisi kauppaan lähinnä samaa tavaraa kuin sillä on nyt myynnissä cd-, dvd- ja vhs-muodossa. Yle myy muun muassa Muumeja, Metsoloita ja suomalaisia elokuvia.

"Ylen ei ole järkeä rakentaa tällaista palvelua itse, mutta useamman toimijan olisi. Mikään erityinen rahalähde tämä ei Ylelle olisi."

Jungnerin mielestä iTunesin tyyppisen nettikaupan lisäksi netissä pitäisi olla myös suomenkielinen YouTubea muistuttava sosiaalinen media sekä yhteinen paikka, jossa voisi katsoa ilmaiseksi esimerkiksi uusia tv-ohjelmia Ylen Areenan kaltaiselta palvelulta.

Applen iTunes on musiikkia, elokuvia ja tv-ohjelmia myyvä nettikauppa. YouTube on Google-yhtiön videoilla bisnestä tekevä osa.

Jungnerin mielestä nyt olisi korkea aika perustaa nettiin suomalaisille räätälöity alusta, koska esimerkiksi iTunes ja YouTube eivät ole vielä rantautuneet suomenkielisinä.

Jungner pelkää, että suomalaiset tottuvat käyttämään vain englanninkielisiä sivustoja, jos Suomeen ei nyt perusteta suomenkielistä, suuria massoja keräävää sosiaalista mediapalvelua, jossa ihmiset voivat jakaa tietojaan, ajatuksiaan, valokuviaan ja videoitaan.

Sanoma Entertainmentin toimitusjohtajan Anu Nissisen mielestä Jungnerin nettikauppa-ehdotuksessa on "paljon hyvää".

"Tämä on iso kysymys. Me emme ole vielä päättäneet virallista kantaamme, mutta se aiotaan muodostaa lähiaikoina", Jungnerin kanssa samalta Standfordin kurssilta palannut Nissinen sanoo.

"Olisihan se hienoa, jos suomalaisille olisi tarjolla yhteinen palvelu, josta löytyisi erityisesti suomalaisia kiinnostavia sisältöjä helppokäyttöisessä ja maksujen kannalta luotettavassa muodossa."

Nissisen mukaan palvelun pitäisi olla sellainen, ettei se estäisi kilpailua. Britanniassa kilpailuviranomainen on jo kieltänyt vastaavan hankkeen.

"Yksi ongelma on se, miten kaupallisten ja Ylen intressit saadaan sovitetuksi yhteen. Tärkeintä on se, että tarjoamme sellaista, mitä kuluttajat todella haluavat."

MTV3:n toimitusjohtajan Pekka Karhuvaaran mielestä Jungnerin ehdotus "kuulostaa isänmaalliselta".

"Ongelma olisi se, että näin Yle käytännössä tulisi kaupalliseen toimintaan mukaan. Tämä on uusi ajatus, enkä lämpene ihan heti."

Tv-tuotantoyhtiö Moskito Groupin toimitusjohtaja Roope Lehtinen pitää Jungnerin ehdotusta "ihan järkevänä" ja houkuttelevana etenkin itsenäisille tuotantoyhtiöille. Hänen mukaansa helppo, laillinen ja kattava verkkosivusto- ja kauppa voisi hyvinkin houkutella kuluttajia.

Lehtinen sanoo kuitenkin suhtautuvansa hankkeeseen skeptisesti, koska siinä on "pari suurta haastetta".

"Tähän tarvitaan ehdottomasti kaupallisia yhtiöitä, ja niillä on jo omat nettitelevisiohankkeensa ja omat brändit."

Hän pitää epärealistisena, että televisioyhtiöt haluavat luopua millään tavalla omista brändeistään nyt, kun televisio siirtyy yhä enemmän nettiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi