|
HS.fi |
|
![]() |
|
Areva uhkaa keskeyttää Olkiluodon rakennustyöt31.8.2009 22:49 hannes heikura / hs
Okiluoto 3:n rakennustyömaa kesäkuussa. Pariisi. Olkiluodon ydinvoimalan kolmatta yksikköä rakentava Areva uhkaa jäädyttää rakennustyöt, jos voimalan rakennuttaja Teollisuuden Voima ei suostu Arevan vaatimuksiin. "Aloitamme viimeisen vaiheen työt vasta, kun TVO on suostunut ehdotuksiimme", Areva kertoi puolivuotiskatsauksensa yhteydessä maanantaina. Yhtiöt kiistelevät parhaillaan välimiesmenettelyssä voimalan myöhästymisen aiheuttamista lisäkustannuksista. Olkiluoton kolmannen reaktorin projektijohtaja Jouni Silvennoinen kuittaa Arevan väitteet erikoisina sanankäänteinä. Silvennoisen mukaan kyse ei ole uhkailusta tai ehdoista. "Ei tässä ole mistään töiden pysäyttämisestä eikä keskeyttämisestä kyse. Näin myös toimitusjohtaja (Anne Lauvergeon) pressissä sanoi. Tässä on vain erikoisin sanamuodoin viitattu tuleviin töihin. Laitostoimittaja Arevan mukaan TVO ei ole pystynyt kertomaan Olkiluodon lopullisia kustannuksia eikä aikataulua. Myös nämä väitteet Silvennoinen kuittaa värikkäänä kielenkäyttönä, jota Arevalla on hänen mukaansa ollut tapana käyttää TVO:ta kohtaan. "Meidän kannaltamme katsottuna tämä on kiinteähintainen toimitus." Areva ilmoitti puolivuotiskatsauksen yhteydessä käyttäneensä vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla 550 miljoonaa euroa Olkiluotoon, jonka piti alun perin valmistua tämän vuoden aikana. Kaikkiaan viivästyksen arvioidaan maksavan Arevalle 2,3 miljardia euroa. Olkiluodon kolmannen yksikön on määrä valmistua vuonna 2012.
Lisää aiheesta:TVO: Areva ei ole esittänyt Olkiluodon töiden pysäyttämistä 1.9.2009 Pekkarinen ei sulje pois mahdollisuutta useista ydinvoimaluvista 2.9.2009 Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|