|
HS.fi |
|
![]() |
|
|
Curling Kansanedustaja Uusipaavalniemi palaa kilpacurlingiin7.9.2009 19:00 martti kainulainen / lehtikuva
Torinon olympiajäällä Markku Uusipaavalniemi kipparoi Suomen hopealle. Suomen curlingjoukkueen olympiahopealle Torinossa kipparoinut Markku Uusipaavalniemi palaa kilpacurlingin pariin. Uusipaavalniemen joukkue CC Dominant Eye osallistuu miesten SM-sarjaan, jonka voittaja pääsee edustamaan Suomea vuoden 2010 EM-kisoissa. Asiasta kertoi ensin Yle Urheilu.
Kansanedustajana toimivan Uusipaavalniemen jätettyä curlingmaajoukkueen vuonna 2007 Suomi ei enää ole yltänyt lähellekään vuoden 2006 olympiasaavutusta. Tämän vuoden MM-kisoissa Suomi jäi viimeiseksi eikä selviytynyt vuoden 2010 Vancouverin olympialaisiin. Yle Urheilun mukaan Uusipaavalniemen tähtäimessä ovat jo vuoden 2014 Sotšin olympialaiset, joiden karsinta alkaa vuoden 2011 MM-kisoista. Uusipaavalniemen, 42, uudessa joukkueessa pelaavat kipparin lisäksi Toni Anttila, Joni Ikonen, Kasper Hakunti ja Tuomas Huolman. Curlingin miesten SM-sarja alkaa marraskuussa. Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi |
|